United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Polkua pensasaitauksen välillä käveli paraikaa kaksi miestä perätysten: se, joka kulki edellä, oli pieniläntä vanhahko erinomaisen hyvissä vaatteissa. Hänellä oli sakarakeppi kädessä ja varovaisuuttaan hän vielä oli kietonut kepin tupsut ranteensa ympäri.
Hänen vanhahko, komeasti puettu seuralaisensa oli lihavakasvoinen, parraton, ohut- ja harmaatukkainen mies. Irene katseli kätköstään ihaillen ja kummastellen jälkimmäistä, miehistä, mutta vain sitä varten, jotta hän, kylliksi katseltuaan sitä kangasta ja niitä koristuksia, joita miehellä oli, silmäilisi hänen rinnallaan käyvän nuorukaisen solakkaa vartaloa.
Virren veisaaja, vanhahko räätäli Nikodemus Valta saapui iso virsikirja kainalossa, silmälasit otsalla. Kunnioittaen teki väki hänelle tietä. Nikodemus istahti pöydän taa, asetti isot silmälasit päähänsä niin, että ne olivat nenänpäästä pois putoamaisillansa, ja katseli niiden sankojen yli, reväisten silmänsä niin suuriksi kuin vaan nahka virui.
Oli tultu lumiseudusta vihreäin alppinurmien ja punaisten alppiruusujen vyöhykkeeseen. Maa täynnä kukkia niinkuin olisi niitä siihen käsin kaadettu. Tulee taas vastaan joku. Se on kai ihminen sekin, koska tänne eivät juhdat pääse. Onkin, vanhahko nainen. Hänellä on selässä teline semmoinen, joilla rakennuspaikoilla kannetaan tiiliä muurareille. Nämä on isoja arinatiilejä.
Tuopa on liian hurjaa! ärjäisi Adelsvärd ja alkoi jyskyttää talon lukittua ovea. Turhaan. Vastapäisessä talossa vedettiin muuan kaihdin varovasti syrjään vanhahko, yöpukuinen nainen pisti päänsä puoleksi näkyviin. Kuuletteko? huusi Adelsvärd. Mitä tuolla on tekeillä? keitä siellä asuu? eikö sinne pääse auttamaan?...
Edellisillä kerroilla kun Valee oli ollut työnjohtajana, oli hän matkan uudelta hautausmaalta kylään kulkenut parvessa, haastellen muiden kanssa. Nyt hän käveli edellä yksin, joukko tuli perässä, sekin pitäen tavallista hiljaisempaa melua. Kirkonvartija oli vanhahko, kuivakiskoinen mies. Hän oli pihalla Valeen tullessa.
»Vai ei!» huusi parikin poikasta. »Ilman meitä te ainakin saatte selkäänne.» Pojat rupesivat hyppimään ja kiljahtelemaan. »Pois ne otetaan niiltä», muuan vanhahko mies virkahti, tarttuen jo erääseen keihääseen. »No ei!» kirkui poika ja tempoi asettaan. Toiset lähtivät pakoon keihäineen. Päästyään pellolle kappaleen matkaa alkoivat sieltä miehille hypähdellen kerskua ja härnäillä.
Nehljudof joutui talonmiehen osoituksen mukaan kyökkikäytävään ja tuli suoraa jyrkkää rappusta myöten kuumaan, ruuanhajuiseen kyökkiin. Vanhahko naisihminen, hihat ylöskäärittyinä, esiliinassa ja silmälasit nenällä seisoi hellan ääressä ja hämmenteli jotain höyryävässä keittoastiassa. Ketä haette, kysyi tämä ankarasti, katsellen lasiensa yli tulijaan.
Sangen harvoin kuultiin hän lausuvan joitakuita lyhykäisiä sanoja, ja silloin taisi matalasta, häälyvästä puheesta selvästi havaita, ettei ämmä itse käsittänyt ääniä. Ompelia Anna oli vieno, vaalea olento, jotenkin pian sanottuin herramaisin käytöksin; hän oli jo vanhahko, vaan jälkiä näkyi vielä selviä kadonneesta, tavattomasta kauneudesta. Anna vaatetti itsensä hyvästi ja vienosti.
Raatimies juoksi, «sisko kulta» Suur juoksi, Annette neiti juoksi, me juoksemme myöskin, arvoisa lukija, katsomaan kun komeista matkavaunuista astui pitkä ja vanhahko mies ynnä yksitoista vuotinen, hentokasvuinen jalomuotoinen poika. Se oli hänen ylhäisyytensä O * ja hänen nuorin poikansa. He astuivat vaunuista Frankin perheen asunnon edessä ja menivät sisään.