Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
En ole uskaltanut, veikisteli Liisa. Minua on pelottanut niin hirveästi. Mikä? Johannes vavahti. Oliko tuo heilakka ehkä aavistanut hänen murhaisat ajatuksensa? Liisa heitti jälleen voitollisen syrjäsilmäyksen Carmelaan. Että tapaisin jonkun toisen naisen siellä! pisti hän sitten. Jonkun, joka pistäisi minut tikarilla! Oletko mustasukkainen? härnäsi Muttila.
Hän ajatteli itsekseen, että Helenan puhdas henki jo näki sanoin sanomattomia asioita, ja että hänen kirkas järkensä ymmärsi kuoleman synkän salaisuuden. Tätä uutta tapausta ei tarvittu, jotta Cineas havaitsisi, ettei kuolema pelottanut Kristuksen seuraajia. Hän oli jo oppinut sen monen kautta, joka oli kuollut levollisesti viimeisessä henkäyksessään lausuen Lunastajansa nimeä.
Vähän väliä tuli eteeni Johannan kysymys: »Minnehän olisit joutunut, jos olisit järven pohjaan jäänyt?» Oli minua kuolema silloin tällöin ennenkin vavahduttanut, mutta en sitä kuitenkaan sen enempää ollut ajatellut, eikä se milloinkaan minua niin paljon pelottanut, että olisi saanut elämääni toisenlaiseksi muuttumaan.
Mutta hän kiiti eteenpäin kuin metsänneito ikään, hehkuvin poskin ja tuulessa liehuvin hiuksin, ja komea oli hän nähdä; ei mikään pidättänyt häntä; ei mikään häntä pelottanut, kaikista vähimmin se, että tärvelisi kallisarvoisen pukunsa, sillä se oli jo pilalla.
Kirkkoherraa kauhistutti, kun kuuli poikansa pulan; yksin ja turvattomana kun oli jauhosäkkikasan päällä vihollisleirissä, vieläpä sellaisten vihollisten kuin venäläisten. »Eikö sinua pelottanut, kun niin katselit kuolemaa silmiin?» kysyi hän. »Ei minulla ollut siihen aikaa, eikä se olisi mitään auttanutkaan.
Hän ei voinut käsittää, mikä siihen oli syynä. Melua ei kuulunut minkäänlaista. Eikä häntä vähääkään pelottanut. Taavi ukon karaistut hermot eivät tunteneet minkäänlaisia väristyksiä. Siitä huolimatta hän aivan yht'äkkiä oli ilmivalveillaan, jokainen aistin valppaana. Hänestä melkein tuntui siltä, kuin olisi mökissä jotain outoa. Hänen ensimäinen päähänpistonsa oli hypätä vuoteesta katsomaan.
Hän laski polvilleen; hän suuteli vaatteitani, jalkojani; hän nyyhki ja rukoili rakkauttani. Ollakseni vaimo, herra, minulta ei puutu rohkeutta. Ei kukaan mies ole koskaan ennen muistaakseni pelottanut minua. Mutta John Jago pelotti minua, sen minä myönnän; voi kuin hän säikähytti minua? Minä olin sydän kourassa ja polveni vapisivat.
Orjainkauppias oli jo ammoin saavuttanut tuon tylyn tunnottomuuden, joka halveksivasti katselee muiden mielenliikutuksia. Sen tähden häntä ei myöskään ollenkaan pelottanut mulattivaimon hurja epätoivon katse; hän vain ihmetteli, että vaimo ei ruvennut vaikeroimaan eikä parkumaan, johon hänen korvansa olivat aikaa sitte tottuneet.
Jotka ajoivat maantiellä tai soutivat järvellä, eivät olleet meidän maailmasta, vaan siitä toisesta. Ne olivat vieraita ja minä niitä vierastin ja vieroin. Vieras, vihainen härkä puski veräjää, mutta ei päässyt. Se mylvi kerran koko kesäisen yön ja ammui vimmatusti, mutta minua ei pelottanut vuoteessa isän selän takana.
Ei näkynyt mitään keinoa päästä tästä nikarasta, ja sehän se pimitti kaiken. Tuntui kamala tunne rinnassa, aivan kuin olisi joku kauhu pelottanut, ja tuskan hiki kohosi kasvoille. Nikkilä ähki ja puhkuili yhtäläiseen. Emännän mieleen johtui patruuni Lindbom. »Jos olisi siltä mennä pyytämään lainaan, se kun on niin somaluontoinen mies. Vaan mikäpä sitä oudolta.
Päivän Sana
Muut Etsivät