Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
»Eikö sinua pelottanut?» kysyi Laura kauhistuneena. »Eipä siinä pelko auta, kun on pakko.» »Sinne sinä olisit kuollut?» sanoi Laura jo surullisena. »Ei tiedä minne kuolee... Ovatko nuo syötäviä tuossa kuusessa?» »Ovat nuo omenat. Tahdotko sinä?» Poika kääntyi Lauraan päin ja hymyillen sanoi: »Kyllä minä söisin.» Laura toi hänelle omenan, otti itselleen toisen ja istui pojan viereen sitä syömään.
»Minua on pelottanut nyt jo koko viikon», jatkoi Poole kertomustaan, välittämättä kysymyksestä, »enkä nyt totta tosiaan voi enää kestää». Miehen ulkomuoto vahvisti hänen sanojaan; hän näytti lamautuneelta ja hermostuneelta, eikä hän, lukuunottamatta ensimäistä hetkeä, ollut katsonut Uttersonia kertaakaan silmiin.
Mies kiitti Jumalaa, sillä hän oli ollut pojan vuoksi suuressa tuskassa. Samana päivänä puhutteli hän vielä poikaa ja kysyi häneltä, eikö häntä ollut pelottanut. "Pelottipa kyllä", vastasi poika. "Senpä kyllä huomasin", sanoi mies, "ja varmaankin sinä kajutassa ensin vähän tuumit asiata." "En minä tuuminut", vastasi poika; "minä vaan tahdoin ensin rukoilla.
Puuhatessaan päivällistä ei hän muistanut ensinkään uhkaavaa ilmaa, joka aikaiseen aamulla oli häntä pelottanut, mutta kun hän oli syönyt ja korjannut pois päivällistarpeet sekä ajatteli lähteä pienelle kävelyretkelle metsään haihduttaakseen kyökinhöyryä pienestä hienosta nenästään, niin säikähtyi hän nähdessään uhkaavan näköisen taivaan ja kääntyi aivan raskaalla mielin takaisin huoneeseensa.
Kun Antti ensi kertaa lähti perämieheksi ja lautta oli jo kaukana Nuottaniemen rannasta, oli Iisakki sanonut tyttärelleen: "Eikö Anttia pelottanut lähteä samalle retkelle, jossa kuolema oli häntäkin vaaninut? Eikö sanonut Varsankallion puistattavan?" "Ei se olisikaan Antti, jos pelkäisi", oli Hanna siihen rohkeasti vastannut. Ja Iisakki ymmärsi, minkä vuoksi Hanna rakasti Anttia.
Muulloin ei niinkään muistanut ja jos muistikin, niin silloin ei kuitenkaan kovin pelottanut ja silloin ajatteli hän sitäkin, että kun rovasti on hänen kumminsa, niin ei Jumala tee hänestä huonoa ihmistä, sillä Pietilän Fiina, joka oli jo aikaihminen ja jota kaikki kiittivät oli hyvä ihminen ja rovasti oli sen kummi. Tämmöisissä tapauksissa kuin nytkin ei auttanut semmoinen ajatus yksikseen.
Ei koskaan, ei koskaan hän enää ota eikä tahdo, isonakaan, juodakaan kahvia!... Kun kuului äidin ääni kartanolta, tuntui kuin unissa painajaisesta päästyä. Hän viskasi vyöliinan silmiltään. Kaikki mielikuvituksen luomat olivat kuin puhaltamalla menneet. Ei pelottanut ollenkaan. Mari täällä istuu kilttinä! sanoi hän äidille heti.
Kun ne jäivät riippumaan, niin ei kuin kaksi kertaa näin olkapäillä», hän näytti kuinka olkapäät suonenvedontapaisesti nousivat ja taas laskivat. »Sitten pyöveli nykäsi nuoria, että näet paulat kiristyisivät, ja siinä oli kaikki: eivät hievahtaneetkaan enää. Ei ollenkaan pelottanut,» toisti Kryiltsof vartijan sanat ja tahtoi vetää suutansa hymyyn, mutta sen sijaan purskahti itkuun.
Ja jos valani rikon, kohdatkoot minua kaikki taivaan ja manalan tuskat! Riittää luotan sinuun. Tässä palkkasi. On jo pimeä riennä!» »Olet kummallinen tyttö ja olet minut vallan pelottanut. Mutta kaikki on järjestyksessä, ja jos Sallustus on kotona, jätän hänelle tämän kirjeen, kuten olen vannonut. Uskoni kautta!
Mikä siinä oli taidetta, sitä ei Maria voisi omistaa, ja mies, joka seisoi hajareisin ratsun selässä ei muuta kuin törkeännäköinen konna! Semmoisia hän lienee nähnyt kyllin monta isänsä patotyömiesten seassa. Adelsvärd kysyi häneltä, oliko häntä koskaan pelottanut joku mies? Maria muisteli: Mieskö on, on kyllä! No kuka? Hän ei tahtonut vastata. Lienee ollut joku gondoolimies? Ehkä niin! Rigo!
Päivän Sana
Muut Etsivät