United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Slaavi kääntyy silmissä vielä unelmoiva samettitummuus. Oi, miten Elma rakastaa tuota surullista samettitummuutta. Hän tahtoisi hiipiä niitä lähelle ja unelmoida loppumattomista tulevaisuusihanteista, kuin aromaan rajattomuudesta. – Mitä te mietitte, – sanoo Elma hiljaa. – Kapinaa. Elma hiipi vaistomaisesti nuoren slaavin luo. – Mutta jos ei se onnistu, niin teidät vangitaan –
Tule pian, oi äiti, emo kallehin, helmasi avaa, taas raoita mulle sadun huntua punertavaa; unelmoida ma mielin ja vaipua uneen.... Elon aavikon polttava hiekka vedet silmästä hiertää; unelmoida ma mielin ja sitten kuolla. Tule, vie minut pois, ota luoksesi, lempee, mi osaat anteeksi antaa, siks että oot kärsinyt, saanut tuskia kantaa, siks että oot äiti.
Ja kun kuu nousi taivaalle ja levitti hopearihmaiset verkkonsa virran pinnalle kun leppäpensaat katselivat kuvaansa vedessä ikäänkuin hunnutetut prinsessat, ja iloiset piikatytöt lauloivat surullisia laulujaan ylempänä valkaisupaikalla, silloin ei ollut mitään suloisempaa maailmassa kuin hautautua lehdistöön ja karkeloivain kuunsäteiden ympäröimänä unelmoida aina aamunkoittoon.
Onhan se niin ihanata kuherrella kahden kesken, puhua rakkaudesta ja unelmoida tulevaisuutta. Ja kun esim. näinikään sunnuntaisin istuu rinnakkain ja lähekkäin vankkureilla ja laulellen ajaa »metsään», niin onhan siinä tunnelmaa. Mitä seurauksia tuosta kihloissa olosta on, se on toinen asia. Usein ei siitä ole mitään seurauksia, vanhat liitot puretaan ja uusia tehdään.
Hänen mielentilansa sulautui tähän elävään runouteen. Ja tässä kalpean yön leppoisassa rauhassa hän tunsi ruumiissaan yliluonnollisia puistatuksia, käsittämättömäin toiveiden sykähtelyjä, jotakin onnen henkäyksen tapaista. Ja hän alkoi unelmoida rakkaudesta. Rakkaus! Se oli jo kahden vuoden ajan täyttänyt hänen sielunsa lähenemisensä lisääntyvällä levottomuudella.
Me tahdomme unohtaa Rooman ja sijoittaa maailman painopisteen jonnekin Kreikan, Aasian ja Egyptin välille, elää ei ihmisten, vaan jumalten elämää, unohtaa jokapäiväisyyden, harhailla kultaisissa galeerivenheissä purppurapurjeiden varjossa pitkin Arkipelagia, olla Apollo, Osiris ja Baal samassa persoonassa, olla rusovärisinä aamuruskon koittaessa, kultaisina auringon loisteessa, hopeaisina kuun hohteessa, hallita, laulaa, unelmoida.
Huokaa maasta Mannun henki: »Tunnen opetuksen senki. Oli aika unelmoida, ois nyt tehdä, oisi voida. Olla verin, olla vaistoin, mitä taatot hengen taistoin. Suora oisi suunta ajan, vaan on Suomen sielu hajan.» Yhä tutkin, etsin, kysyn Epäilyksen lasna pysyn. Miss' on suomalainen aate, on kuin yllä lainavaate. Missä suomalainen veri, siinä ajan henki eri. Turhaan katson kansan pohjaan.
Ijäksi olen heidät sydämeeni kätkenyt ja siellä säilytän heidät ijäti.» Eevin ääni värähteli, ja kosteina loistivat hänen silmänsä. »Elsa rakas», jatkoi hän yhä kiihkeämmin, »sinä näit nuoruuteni ja kaikki sen kauniit unelmat, sinä olet nähnyt, miten kolkkoa ja kylmää todellisuus on minulle ollut. Sano, oliko väärin unelmoida, vai miksi saan näin kärsiä?
Taas, oli edessä tuo sama: Jumalan tahdon totteleminen, uhrautuminen ja kieltäymys toisella puolen, toisella oikeus unelmoida ja nauttia elämästä. Peloittavan ankara oli tuo valitsemisen välttämättömyys. »Ei kenkään voi palvella kahta Herraa.» Jyrkkänä ja peruuttamattomana esiintyi siinä totuus.
Suuressa, laveassa puistossa ei yhtäkään ihmistä ollut. Paitse poikaa ei ketään ihmistä näkynyt. Kreivin palvelijat olivat linnassa; rengit, piijat ja työväki olivat töissänsä. Vaan Feliks'iä tämä yksinäisyys miellytti, hän voi sitä paremmin unelmoida ja havainnoitansa tehdä.