United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä siitä, jos hän toimiinsa sortuisikin, kunhan Viljo saisi suureksi, saisi ihailluksi ja onnelliseksi! Eevin ajatukset olivat hänet muassaan temmanneet, tulevaisuudesta siirtäneet hänet menneisyyteen ja siitä äkkiä vieneet aikoihin vielä olemattomiin. Viljo palautti todellisuuteen.
Alla oli jotain läpipääsemätöntä, piintynyttä, kaikkia hyviä vaikutuksia vastustavaa. Mikä saattoi olla syynä siihen? Eiväthän mitkään kovemmat kärsimykset olleet Eeviä kohdanneet. Ei surujen hyinen halla ollut rintaa routaan saanut. Eevin suurin virhe oli aina ollut hänen liiallinen haaveilevaisuutensa.
Muutaman viikon kuluttua alkoi Eevi kuitenkin väsyä ainaiseen levottomuuteen, jota salaperäisyys tuotti. Hän mietti, minkälaista olisi, jos Heikki puhuisi isälle asiasta, isä sitten äidille ja he yhdessä päättäisivät antaa suostumuksensa lapselleen. Olisi sekin hauskaa! Eevin sydän ihan vavahti. Tuntui niin oudon juhlalliselta.
Saa sitä hyvän miehen haaveilemattakin, päätti ruustinna, saa ainakin minun tyttäreni. Toiselta kannalta katsoi rovasti asiaa. Hänkin oli huomannut Eevin taipumuksen, mutta vähääkään huolestumatta. Hänestä asia oli siksi luonnollista. Kasvattajan vikaa ei hänessä muuten ollut ensinkään.
Viime talvi, sehän se ainoastaan oli ollut niin vaikea. Eevi sairasteli, ja selkkauksia oli seurakunnassa alituisesti. Ikävä ympäristö ja Heikin ankaruus, kaikki synkistytti Eevin mieltä. Siitä sitten johtuivat epäystävälliset sanat ja loukkaukset. Eevin kävi sääli Heikkiä ja sääli itseänsä. Miksi olikaan elämä semmoista? Miksi se vaati niin paljo? Eihän sitä täyttää jaksanut.
»Kovinpa herttaista täällä on, ja otatte vastaan aivan kuin omaista.» Elsa silmäili ihastuneena ympärilleen. »Mitenkä muuten Eevin ystävää! Ei hän niitä useinkaan saa luonaan nähdä, ikävä kyllä.» Eevin katse kirkastui. Oli hän hyvä kuitenkin, tuo Heikki!
Yksi ainoa ajatus oli hänellä selvänä, yksi ainoa tunne häntä hallitsi. Se oli rakkaus. Missä oli Heikki? Mitä hän teki? Ja milloin he taas tapaisivat? Se oli Eevin ainainen ajatus. Heikkikin oli vähitellen alkanut etsiä Eevin seuraa. Tilaisuutta yhdessä-oloon tarjoutuikin usein pitkän, hiljaisen talven kuluessa.
Seuraavana syksynä piti hänen suorittaa tutkinto Helsingin suomalaiseen tyttökouluun, sen neljännelle luokalle. Kotoa lähtö oli siis lähellä, Eevin mielestä jo liiankin lähellä. Etenkin viime ajat kodissa olivat olleet erinomaisen hauskat. Eevin opettajatar oli nimittäin joutunut kihloihin, ja Eevi oli sen johdosta saanut uutta miettimisen ja haaveilun aihetta.
Heidän ensimmäisen yhteisen kävelynsä jälkeen tulikin tutustuminen helpommaksi, sillä pastori ei sen jälkeen enää Eevin seuraa karttanut. Hän näkyi päinvastoin mielelläänkin keskustelevan hänen kanssaan, milloin tilaisuus siihen etsimättä tarjoutui. »Saanko kysyä, mitä te luette», sanoi hän eräänä päivänä tavatessaan Eevin kirja kädessä puutarhassa.
Eevi olisi näitä kuvailujaan jatkanut vaikka aamuun asti, mutta kun hän Elsan tasaisesta hengityksestä huomasi, että tämä kaikesta huolimatta oli uneen vaipunut, päätti Eevikin vähän nukkua. Ensin kuiskasi hän kuitenkin hyvää-yötä ystävälleen kuulle, kääntyi sitten seinään päin ja ummisti silmänsä. Eevin unelmat kävivät toteen. Kotiintulo oli kerrassaan hauskaa.
Päivän Sana