United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Virtain järvet"; Virtain kappeli kuuluu Ruoveden alle ja on Ruoveden kirkosta luoteesen päin; se on järvirikasta ja kaunista samoin kuin Ruoveden kirkonkylän seudut. "Virtain järvet" merkitsee tässä melkein samaa kuin "Näsijärven rannat", s.o. niitä seutuja, joissa Runeberg ja vänrikki Stool toisensa tapasivat.
Stool, vänrikki. Samassa talossa asui entinen aliupseeri Adolf Fredrik Pelander, "vänrikki arvoltaan, vaikk' onni näytti menneen". Hänen tavallisena toimenansa oli kutoa nuottaa y.m. semm., ja yleensä kuvaus vänrikki Stoolin ulkoasusta ja R:n ilveilemisistä ukon kanssa kuvannee häntä. Samaan aikaan asui näillä seuduin monta muutakin soturia. Itse kapt.
Ma tunsin, nähdessäni kasvot nuo: 'Viel' uusi päivä uuden neuvon tuo. Ja katso! Vielä päivä neuvon toi, lipulle synnyinmaan hän säästyi vielä. Mä hänt' en enää nähnyt. Ehkä voi sun eteen sattua hän elon tiellä; tervehdi silloin: kauttas kättä lyö Stool, urhokentät, Revonlahden työ.» Näin Stool sua muisteli, sa urhokas, mies kunniamme kulta-ajan armaan.
Sen suotta virkoin vain, mut vait jo leikki jäi: »Kenties Ehrnsvärdin saarilinnan sait sa nähdä, nuori mies, se Pohjolan Gibraltar on!» Stool alkoi synkän muistelon. »Graniittisilmin tarkastaa se äärtä ulappain, sen Kustaanmiekka kohoaa ja uhkaa: 'Tules, vain! Ei lyömään liiku miekka tää, se murskaa, kun se välkähtää.
Vielä muutamat luulevat tietävänsä että miehekäs luutnantti Kaarle Palmroth, joka myös asui Ruovedellä, kertomuksillaan sodasta suuresti sytytti R:n innostusta. Vänr. Stool on johonkin määrin historiallinen, kumminkin on hän kertonut minulle paljon toistenkin suun kautta. Myöskin tuo runossani mainittu kirjanen on ymmärrettävä yleisemmässä merkityksessä.
Mut hyljättynä majassaan Stool istui nurkumatta, loi nuottaa, imi piippuaan, meluumme puuttumatta, Tuommoisen suhteen; sen mar ties, min' olin oikein aika mies. Minusta näky hupaisin ol' ukon käyrä varsi ja kasvot, jäykät liikkeetkin ja vanha vaateparsi, vaan konkkanenä erikseen sangattomine lasineen.
Hädästä muitten tiennyt en, ilosta sydän sykki, vahv' olin, punaposkinen ja suonet tulta tykki. Niin olin nuori, riehakas ja korskempi kuin kuningas. Mut nurkumatta majassaan Stool, ukko unholoukon, loi nuottaa, imi piippuaan, soi telmää nuorten joukon. Tuommoisen suhteen, sen maar ties, ol' ollakseen jo melko mies.
Mies olin silloin kelvokas, niin luulin, vaikka miksi, Min' olin ylioppilas, mainittiin maisteriksi; hupaasti elin "mensallain", Stool, hän söi armoleipää vain. Minulla oli "vaakunaa" ja piippu merenvahaa; Stool poltti kototupakkaa, jos häll' ei pulaa pahaa; mut silloin sai vaan sammaleen niveräpiippu täytteekseen.
Ma hänt' en nähnyt enää sittemmin, Vaan sä, jos hänet kohtaat elon tiellä, Niin terveisiä sano Stoolilta, Ja urhotöiltä, Revonlahdelta.» Näin kertoi Stool sinusta, urhokas, Sä kunniamme kulta=aikain jäänne. Terveiset kätki ylioppilas Ja harmaapäänä vihdoin esittää ne, Vuos'sataa puoli kun jo siitä on, Kun eestä maas näin astuit taistohon.
Kun olimme nousseet Hattelmalan korkeimmalle harjulle, ehkä samalle paikalle, jossa Vänrikki Stool näki ensi kerran Hämeenlinnan "valossa tuolla kuutamon", seisautin hevosen ia pyysin Iivanaa ulvomaan. Ja ajatelkaas kummastustamme, kun sudet, huolimatta äskeisistä laukauksistamme, vastasivat yhteen ääneen. Hän ulvoi monet kerrat ja sai joka kerta vastauksen.