United States or Saint Lucia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuule kuinka suloisesti lintuset sulle puissa laulavat! Niin, eilen, eilen sinäkin vielä lauloit. Katso kuinka lempeästi ja ystävällisesti auringon säteet loistavat ruohikossa! Niin, eilen, eilen sinä rakastit yhtä lempeästi. Liv, Liv, miksi teit sä tuon synnin! Kuinka hyljättynä kuljet tuota tietä myöten, itku tukehdutettuna, sydän tukehdutettuna, ajatukset tukehdutettuina.
Käki kukkuu kultarinta vaaran vehmaan viertehellä, kukkuu huolet, kukkuu riemut, kukkuu haikeat halunsa; taikka lehdon liepehellä raksuttaapi laulurastas kuusen kukkean nenässä; joen suussa jouhisorsa, tavi rannan ruohikossa soittelevi soitintansa kilvan joutsenen keralla, joka seljän ulapalla leijuu ulpulumpeen lailla, kilvan angen allin kanssa, joka surkunuotillansa sekin luonnon kieltä soittaa.
Françoisekin oli oikein totinen. Ukko Merlier ei voinut käsittää, kuinka tuo kirottu sala-ampuja oli voinut saada hänen tyttärensä pään pyörälle. Dominique ei ollut koskaan käynyt myllyllä. Mylläripä rupesi vahtimaan ja näki armastelijan makaavan ruohikossa, Morellen toisella puolen, ja olevan nukkuvinaan. Françoise voi nähdä hänet kammarinsa ikkunasta.
Olin jo ehtinyt ruusupensaikon läpi mäkeä alas ja kävelin muutamassa ruohikossa, jossa ei ollut pensaita eikä puita, jolloin, pelosta että joku näkisi minun kulkevan kauniissa ruohikossa ja rumaksi polkevan, loin silmät taakseni. Vaan kylläpä pelästyin nähdessäni harmajatakkisen miehen tulevan perässäni ja lähestyvän minua.
Heidän leirinsä oli hävitetty ja heidän majansa poltettu kolmenkymmenen peninkulman piirissä, ja itse he olivat paenneet, mutta hän pelkäsi hiukan jalopeuroja, joita hän ei ollut koskaan nähnyt, mutta joista hän oli kuullut, ja jotka saattoivat piileskellä pitkässä ruohikossa ja pensaikossa kallion juurella.
He sopivat yhteen, kuin koski ja virta, kuin meri ja järvi, kuin tumma varjo sinisellä taivaalla, nämä kaksi Gunnar ja Liv. Gunnar oli ko'okas ja totinen kuin kuusi tunturilla, kova kuin se kallio, jonka juurella maa-tilkkunsa oli, synkkä, kuin korpi syys-yöllä. Liv oli hoikka ja hieno, kuin nuori koivu, kaunis, kuin kukkanen ruohikossa, ja vaaleva, kuin tuoksuva kesä-ilta.
Kun hän näki ruohikossa päivänkukan piilevän tahi auringon säteen väreilevän puunlehvillä tahi sinisen taivaan kuvastuvan vesilätäkössä maantien kuopassa, niin käänsi ja myllersi se hänen mielensä kokonaan herättäen hänessä kuin kaiun nuoren tytön sydämen ailahduksista, tunteita niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin hän haaveksi kenttiä pitkin samoillessaan.
Olin liian pelästynyt voidakseni huutaa, mutta olen muistavinani, että kun näin hänen makaavan siinä hengettömänä ruohikossa penkin vieressä, heittäydyin hänen vierelleen ja huusin: »
Toinen kevät ja toinen kesä tuli, ja poika kävi toista vuotta, kultakutrinen oli sen pää, posket olivat kuin omenat ja suu hymyili aina. Hän osasi nyt puhua vähän ja pyöri niinkuin jäniksen-poika kukkivassa ruohikossa. Häntä katsellessa nousivat kyyneleet Reine Allix'in silmiin. "Jumala on liian hyvä", ajatteli hän.
Kun hän näki ruohikossa pienen kukkasen, valtasi hänet äkkiä mielen raukeus, suloinen alakuloisuus, tuntikausia kestävä veltto unelmoiminen. Ja sitten saivat hänen mielensä heltymään muistot hänen rakkautensa ensimmäisiltä ajoilta.