United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Saksalaisen upseerin katse kulki tytöstä nuorukaiseen ja jälleen takasin; näytti siltä, kuin olisi hän alkanut käsittää asian oikean laidan, mutta hän sanoi vaan: »Te myönnätte siis ampuneenne?» »Myönnän, ammuin minkä ennätin», vastasi Dominique rauhallisesti.
Kun noin viisikymmentä heistä oli tullut lakealle myllyn edustalla, sanoi upseeri: "Laukaiskaa!" Räjähdys kuului, yksityisiä laukauksia tuli perästä. Françoise, jota vapistutti, piti ehdottomasti kädet korvillaan. Dominique seisoi sotamiesten takana, kiihkeällä tarkkuudella seuraten näitten tointa. Kun savu oli hiukan haihtunut, nähtiin kolme preussiläistä seljällään keskellä niittyä.
Dominique talutti, melkein kantoi pois Françoisen. Ukko Merlier seurasi heitä, huutaen: "Kätkeytykää pieneen kellariin, siellä on vahvat muurit." Mutta he eivät kuulleet häntä, he menivät suureen saliin, jossa kymmenkunta sotamiestä odotti hiljaa, suljettujen ikkunanluukkujen takana, kurkistellen raoista.
Mutta metsänlaitaan saavuttuaan jäi hän seisomaan: Mitä hän aikoi? Palata yksin myllyyn, voiko hän tehdä niin? Epätoivo valtasi hänet uudelleen; silloin kuuli äkkiä itseään hiljaa huudettavan: »Fränzchen, Fränzchen!» Ja hän näki Dominiquen, jonka pää oli näkyvissä erään kuopan reunalta. Hyvä Jumala! Nythän Dominique kuitenkin löytyi! Tahtoiko sitten taivas hänen kuolemaansa?
Dominique puolestaan osoitti, ettei hän lainkaan ollut sellainen laiskuri ja tyhjäntoimittaja, jona häntä pidettiin: myllärin renki oli otettu sotaväkeen, ja silloin ei Dominique pyytänytkään isä Merlieriä uutta renkiä hankkimaan, vaan sen sijaan uskomaan työn hänen huostaansa.
"Françoise! Françoise!" Hän näki Dominiquen nostavan päätään erään kaivannon reunalta. Suuri Jumala! Hän oli löytänyt Dominiquen! Taivas tahtoi siis hänen kuolemaansa? Hän tukahdutti huudahtuksen ja vetäysi alas ojaan Dominiquen luokse. "Etsitkö minua?" kysyi Dominique. "Etsin", vastasi Françoise. Maailma musteni hänen silmissään, hän ei tietänyt mitä sanoi. "Oh! Mitä on tapahtunut?"
Hetkisen katseli Françoise häntä tuijottaen; upseerin ehdotus kauhistutti tyttöä. "Tämä on hirveätä", mutisi hän. "Mistä luulette minun voivan löytää Dominiquen nyt enää? Hän on poissa, en tiedä niissä." "Valitkaa! Hän tai isänne." "Oi Jumalani, *onko* minulla mitään vaalia? Jos tietäisinkin missä Dominique on, en voisi valita. Te muserratte sydämmeni; tahtoisin mieluummin kuolla heti.
Ei mikään saa nuoria ihmisiä niin ponnistelemaan kuin rakkaus. Kovasta työstä huolimatta ihailivat Françoise ja Dominique toisiaan. He tuskin puhuivat mitään, mutta he katselivat toisiaan lempeästi hymyillen. Vielä ei ukko Merlier maininnut sanaakaan naimisesta, ja molemmat nuoret kunnioittivat tätä vaiti-oloa, odottaen että vanhus ilmoittaisi tahtonsa.
Hän sulki hänet vielä kerran syliinsä, nosti hänet sitten ulos ja auttoi tikapuille. Sitten heilautti hän itsensäkin ulos, mutta jäi seisomaan paikalleen, kunnes Fränzchen onnellisesti oli saapunut ylös ja pujahtanut sisään ikkunastaan. Dominique katseli hänen jälkeensä, näki hänen kumartuvan ulos ikkunastaan ja kuiskaavan hiljaa: »Jää hyvästi, rakkaani, jää hyvästi!»
"Minä olen tullut pyytämään teitä pakenemaan ja sanomaan teille jäähyväiset." Mutta Dominique ei näyttänyt kuulevan häntä. Hän huudahti yhä uudelleen: "Kuinka, tekö se todellakin olette? Oi kuinka te pelästytitte minut te olisitte voinut tappaa itsenne." Hän tavoitti hänen käsiään ja suuteli niitä. "Kuinka minä rakastan teitä, Françoise! Te olette yhtä rohkea kuin hyvä.