United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
No, se on varma. Ja jos sinä käskisit vaikka... Sanoessaan teki hän toisen hyväily-yrityksen, joka onnistui paremmin. Heitä jo, sattuu vielä lapsia tänne tulemaan, husitti Laara. Niillekin sinun pitäisi olla kuin omille lapsillesi eikä sormellakaan koskea minun luvatta. Kaikki nämä lupasi Reittu monin kerroin. On tämä sittenkin minusta niin vastenmielistä, epäröi Laara.
No mitenkään tekisit? arveli Reittu vilkastuen. Kääntyisitkö uudestaan takaisin, vai menisitkö kestään huolimatta Miinaa etsimään. Sitä en ymmärrä, sanoi Laara tekeytyen hyvin neuvottomaksi. Ehkä en ... no en minä siihen uskalla... Hän ei todellakaan uskaltanut, vaikka mieli teki sanoa. Vaan minä teen kumminkin niin, että käyn tuolla tuvan puolella, teki Reittu päätöksen.
Eikö tämä Reittu joutaisi parina päivänä ajamaan tuota oritta, tässä kun olisi niin kiire niiden heinäin veto. Miten tuo olisi? arveli tämä katsahtaen tovereihinsa. Minulla ei ole työvaatteita täällä mukana. Löytyy meiltä vaatteita, ei niistä tule puutetta. Jää vaan työhön, kun on tarvis, kehoitti Kuivatun isäntä, jolta Reittu odotti myönnytystä. Asia oli silloin sovittu.
N kunnan Esimies. Uteliaana, melkeinpä hyvillä mielin ensin katseltiin kirjeen ulkopuolta, mutta kun Reittu aloitti lukemisen, katosi Laaran hyvä mieli, ja loppuun päästyä hän oli aivan harmissaan. Kuka nyt olikaan tuo kirjeen lähettäjä ja mitä se on siinä toimittavinaan? kysyi hän ylenkatseellisesti.
Ei se tulekaan, ilmoitti Laara nauraen. No miksikä? Ei kuuluttu lapsia kaivattavan markkinoilla, niin kuulin isännän sanovan. Vai niin, ihmetteli Reittu. Eikö huomennakaan? Sittenpähän näkee. Laara naurahti salaperäisesti, mutta toinen oli aivan pahoillaan. Hän vei Laaran kahville tiedustellakseen sitten enemmän. Sano nyt totuus, että pääseekö se huomennakaan tulemaan.
Ikävä tuo tahtoo tulla, aloitti Reittu rohkaistuneena. Sinä kun et sano rakastavasi minua, niin se huoli tahtoo aivan työntekoa haitata. Uteliaana odotti hän vastausta, nähdäkseen onko se taas miten vihainen. Mutta pelko oli turha, sillä Laara pysyi aivan naurussa suin, kun sanoi: Jokohan tuo siitä tulisi.
Laara oli varustanut kynttilänpään ja sytytti sen palamaan. Sitten hän istuutui sänkynsä reunalle, päällään melkein punainen hame ja valkea nuttu, johon oli ommeltuna pitsiä kaulukseen ja hihansuihin. Jopa tämä matka meni vätykselleen, virkkoi Reittu vähän aikaa ajateltuaan. Mitä tuosta huolii, tapaahan tuommoisia, lohdutteli Laara. Mitenkä niin? kysyi Reittu. Noinpa rikkaita.
Mieli tuntuu niin hyvältä, kun saa puhutella ketään pelkäämättä ja antaa kihlat takaisin. Hän puristi heti oven raolle päästyä avaajan kättä mitä ystävällisimmin, vaan huomasi, että se olikin Laara. Ka, Laarahan se... Missäs Miina? Oli se täällä, vaan kutsuivat pois, selitti Laara huolettomasti painaen oven kiinni. Vai niin, virkkoi Reittu pettyneenä ja istuutui vaatekirstun kannelle.
Mutta keskellä rupeamatakin sattui toisinaan, että työpaikka unohtui, kun mieli kaipasi Laaran läheisyyttä. Loppuiko sieltä työ? kysyi kerran Laara tällaisessa tapauksessa. Ei sieltä työ loppunut, selitti Reittu vähän häpeissään muistutuksesta. Mikäs siellä tuli? Ei mitään. Teki vaan mieleni tulla sinua katsomaan. Niinkö harvoin sinä olet nähnyt, että oikein ikävä tulee? kysyi Laara nauraen.
Taloinen mies ennallaan, omaisuutta ehkä niin paljon kuin ennenkin, ja mikä vielä enemmän: tuommoinen pulskaksi paisunut leski-emäntä omana. Alkoi olla vuosi kulunut isäntävainajan kuolemasta. Siihen aikoivat jouduttaa uuden avioliiton alkamisen, ja Reittu meni sitä ennen pyytämään entistä appivaariaan väliaikaiseksi holhoojaksi lapsille.