United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Reittu alkoi toden teolla laittautua lähtemään. Niinkö ahtaalle ne asiat panevat, että täytyy heittää kesken tuo verkkotyö? kysyi Laara. Pitää tästä lähteä muilta kyselemään. Onko se miten suuri summa? Siinä sadan markan paikoilla. Kun tuo ei sen suurempi ole, niin pysyhän työssä, sanoi Laara avuliaan mahtavana.
Vähätpä niistä markkinoilla, sanoi Reittu. Mennään pois. He kävelivät tavararekien ohitse ja tarkastelivat yhtä ja toista silmälle mieliksi. Nuo mahtaa olla makeita, sanoi Laara hyväillen kiiltolangalla käärityitä karamellipötkyjä. Reittu arvasi, että Laaran tekee niitä mieli, ja osti muutamia. Pannaan täältä toista lajia, esitteli myymämies. Jos lienee vielä tämä tyttö morsiamenne.
Takaisinko sinä käännyit, kuului kuiskaus sisäpuolelta. Niinhän minä käännyin, etkö sinä sitä tietänyt? En minä arvannut. No, semmoistako se olikin, ihmetteli Reittu. Eiköhän sinne sisäpuolelle uskaltaisi tulla? Eihän se olisi luvallista, vaan jos pääsisit hiljaa, niin minä tulen ovia avaamaan.
Ja olkoon tämä kerta sen syynä, vaan jos sinä vasta juot humalaan, niin varo itseäsi. Reittu lupasi totella, mutta lupaus ei ollut enää vilpitön. Ajatukset hiipivät kirjurin kamariin, jossa oli viime yö juotu ja laulettu. Se elämä oli taas pitkän loman perästä jotain, sekä suusta että mielestä. Mutta kyllä sinne ei pääse toista kertaa.
Salainen toivo jäi kumminkin jälelle uudistaa samaa iloa jossain muussa sopivassa paikassa, kun oli tällä tiellä saanut syrjäytetyksi muutamia markkoja omaankin taskuunsa. Ahkerasti teki Reittu työtä vielä nytkin, mutta metsätöissä ollessa rupesi joskus liikkumaan mielessä kummallinen kaipaus. Se alkoi hyvin vähitellen, kuin jano, ja janohan se oikeastaan olikin.
Sattunee tuolta jotkin saamaan, vastasi Reittu ajatellen samassa, että kunpa Miina olisi. Hän odotteli, että jos Laara itsestään siitä alkaisi kertoa, kuten oli luvannut, mutta eihän tuo aloittanut, alkoi vain tuumitella panoraamaan menoa. Entäs se Miinan tulo, sinä unohdit sen, täytyi jo muistuttaa. Niinpä kyllä, vaan onhan tässä vielä aikaa. Mennään panoraamaa katsomaan.
Paremminko luulisit nyt osaavasi? kysyi Laara pistävästi. Osaisin toki. Enkä minä pyrkisikään haltijaksi, tekisin vaan työtä ja kysyisin kaikki sinulta, selitti Reittu ohjelmataan. Mahtaisit kysyä! Kysyitkös Miinalta? Eihän siitä ollut neuvonantajaksi, eikä miksikään, se kun oli niin kitulias alusta pitäin ja huononi aivan lopen, kun yritti sen yhden kerran lapsen tekoon.
Kumpainenko teko olisi parempi, sitä kesti koko talossa-oloajan miettiä. Ihan poislähtiessään hän teki loppupäätöksen ja vähän pilkallisesti mainitsi, että »tule Reittukin, jos muilta töiltäsi joudat». Reittu otti kutsun aivan täydestä ja meni kiitollisuudesta kääntämään Laaran hevosta matkalle. Hautajaiset olivat arkipäivänä. Aikaisin aamusella alkoi ajaa körötellä vieraita.
Reittu luki uudestaan ja selitti, että se on semmoinen kunnan valitsema mies ja käskee elättämään vanhempia. Ymmärrän minäkin tuon verran, sanoi Laara. Mutta mitäs on tuo »varmalta taholta tietoon päässyt», eikö siinä mainita mitään muista lapsista? Totta ne ovat köyhiä, niin se ei sentähden puhu niistä, selitti Reittu. Vaan ei siitäkään tule mitään, että minä rupean heitä yksinäni elättämään.
Kynttilänpäätä piteli hän toisessa kädessään ja kuljetti sitä kahtaanne päin, seuraten silmillään liekin kallistelua. Hän liikutteli sitä vuoroin ylös ja alas, niin että tuli yritteli sammua. Mitenkähän minä nyt oikeastaan tehnen, sanoi Reittu kotvan aikaa ajateltuaan. En uskalla sanoa, virkkoi Laara. Vaan jos itse olisin poikana, niin kyllä sitten tietäisin.