Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Mitä se sittenkään sinuun kuuluu, istuipa talon ihmiset ja vieraat miten hyvänsä? Kuuluu se minuun, väitti Elias. Minä en olisi siinä talossa ollut näin monta vuotta muuten, vaan kun meillä on ollut varma liitto Laaran kanssa, että se ottaa minut miehekseen, kun vaan isäntä kuolee. No nyt jos sinä et herkeä valehtelemasta! ehätti Piatta sotkemaan. Enkä valehtele.
Kannikan muotoinen kuu pilkisteli puiden laivojen välitse mäen takaa tuvan akkunoihin. Koko talossa oli hiljaista. Kaikki kolme lasta nukkuivat lattiavuoteella tuvassa. Tavallisesti ne nukkuivat pihanpään rakennuksessa äidin, Laaran, kanssa, mutta tämä ei ollut nyt kotona, oli mennyt kaupunkiin ja viipyi siellä myöhään yöhön. Isäntä oli vanhuuden takia käynyt aivan kykenemättömäksi mihinkään.
Niitähän ne olisivat. Saamisiako vai... Ei kuin... Niinpä ne ei sitten paljoa puhumalla pienene, enemmän edistää, kun teet työtä. Ja jos haluavat, niin käykööt ne täällä. Laaran puhe kuulosti Reitusta vähän osanottavaiselta, niin että hän uskalsi ajatella apua. Kun minä löytäisin semmoisen, joka rupeaisi auttamaan, viittasi hän. Onhan sinulla rikkaita omaisia, muistutti Laara. Ei ne enää rupea.
Joukon poistuessa jäi tupa autioksi, ja Juuso sysäsi sen merkiksi pönkän oven päälle. Riitu kaappasi nurkkajuurelta pari takkavitsaa käteensä. Sisaret kulkivat Laaran kupeella ja itkivät, toinen sitä, ettei ota matkaansa, ja pienempi ikävää.
Sunnuntaina, jolloin Tuomas jouti olemaan tuvassa ja entistä ihastusta tuntien katseli Laaran sunnuntaiksi somistettua kauneutta ja kaikinpuolisia liikkeitä, ei hän enää malttanut olla menemättä tekemään sille leikin alkeita, vaikka ei saanutkaan alkua, kuten ennen. Laara oli paljon taipumattomampi, hätäili alituiseen, että jos isäntä sattuu tulemaan.
Sinut minä ensimmäiseksi epään pois, sinä kuitenkin puhuisit vaan Laaran puolesta, jolta olet vuosikausia kantanut kuin tonttu, milloin piimää, milloin leipää, ja ollut sen postina ja asiamiehenä kylällä kuuntelemassa, mitä siellä puhutaan. Se on tulimmainen vale! kiivastui Piatta ja löi polveensa. Sinä elä tule minua sillä lailla haukkumaan.
Niinkö se nyt näyttää, ettei isäntä tule täällä kotonaan toimeen? Laaran sananheitosta ymmärsi Tuomas, että tässä on ehkä juoruakkain hyvää työtä, ja virkkoi: Mitäs puhetta se on? Eipä ollut muka tietävinäänkään, sanoi Laara ylpeästi. Isännällähän täällä kuuluu muutamain mielestä olevan niin huono hoito, että on aiottuna pois hakea.
En malta enää, täytyy kääntyä kortteerille, vaan kyllä minä maksan ovirahan, jos Laara menee. Laaran täytyi lopettaa vitkastelu ja sanoa mitä tiesi, kun näki, ettei siltä kuitenkaan saa sitä unehtumaan. Vastahakoisesti lupautui hän viemään terveisiä ja tulokehoituksia Miinalle. Heti kesän tultua ajoi Reittu, puhemies muassaan, Kuivatulle sulhasiksi.
Sen on nähnyt jokainen, että minä olen tehnyt siinä työtä enemmän kuin oikein, enkä ole ottanut palkkaanikaan kuin ilman nimeksi. Se täytyy Laarankin tunnustaa. Ja että meillä on ollut sellainen puhe ja aikomus, sen ymmärtää siitä moni muu. Ja näki kaiketi se Piattakin kerran, kun me kesällä vesakossa Laaran kanssa viiniä juotiin ja siitä yhteenmenosta tuumattiin.
Sietäisi niiden muassa lähettää terveisiä vanhemmille, mutta eipä hänellä toisekseen ole niille mitään sanomista. Hän päätti heittää sen tuuman sikseen ja meni perille päästyään ensiksi tapaamaan Reittua puhutusta paikasta. Aamusta päivin oli tämä siellä uskollisesti odottanut. Laaran nähtyään luuli hän kohta muitakin näkevänsä ja kysyi: Jäljellekös Miina jäi?
Päivän Sana
Muut Etsivät