Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Pelonsekaisin mielin kuunteli Reittu äänettömänä houreita ja alkoi kaivella taskuistaan lääkepulloja esille. Joku niistä oli särkynytkin matkalla. Eikö se tohtori lähtenyt? tuli piika kysymään. Ei lähtenyt varsin mielellään. Ennen olisi, kuulema, pitänyt hakea. Tokko se osasi sanoa, mitä se on tuo tauti? Niin tuo sanoi, että mahtaa olla keuhkokuumetta, kun minä sille selitin.
Huoneeseen tultua alkoi tarkempi tutkinto, siinä ei auttanut syrjäileminen, täytyi seisoa suorana. Jopahan sinä rikoit lupauksesi ja joit siellä, potuutteli Laara. Näytä rahat tänne! Nolona kaivoi Reittu kukkaronsa, josta löytyi ainoastaan muutamia lantteja. Tässäkö ne ovat kaikki? Siinä ne ovat, alkoi Reittu selittää.
Tiedä se, että jos vaan vielä tulet tänne, niin panen sinut tultuasi pönkän taakse tai ajan kokonaan tiehesi. Kuuletko mitä minä sanon, vai niinkö tajutonna sinä töllötät?... Elä mene siihen vesilätäkköön ... tältä puolen... Laara tarttui päävaatteeseen ja pyöräytti siitä toiselle suunnalle, jolloin Reittu taas älähti: »elä, elä». Koko metsämatka oli yhtäläistä jupakkaa.
Eihän se ole minun vikani yksinään, jos on ottaessa ollut perintökin vähän mielessä, sanoi hän viimein. Niinpä se täytyi tunnustaa, iloitsi Laara pilkallisesti. Luulisi nyt olevan huolettomat päivät, kun on ollut niin viisas, että on osannut muiden mukaan ottaa rikkaan. Annetaan jo olla nuo puheet, houkutteli Reittu. Köyhähän minä nyt olen, kun en osannut säästää.
Ei kaiketi sille tule monta markkaa perintöä, kun on tuommoinen lauma noita pienempiä. Jospa ei tulisikaan, vaan muuten se on niin... Mitäpä sillä muuten hyvin tekisi, kitulias kutjake. Onkohan se kitulias? kysyi Reittu kohoten tarkkaavaisemmaksi. No, jospa minä tuon nyt jo sanon, että kyllä se on kitulias, vahvisti Laara. Näkeehän sen ulkoapäinkin.
Laara ei virkkanut siihen mitään. Yksin jäätyään nousi hän tyytymättömänä ovea kiinni panemaan ja paiskasi vihaisesti lukkoon. Ulkona oli melkoisen valoisa. Reittu lähti kiertämään asuinhuoneiden taitse kartanolle, ja ilokseen huomasi hän Miinan olevan valveilla ja istuvan keittiön akkunan edessä. Heti kiipesi hän kiveyksen päälle, pidellen käsillään akkunan pielistä.
Mutta verkkotyön loppumisesta ei ollut tietoa, sillä Laara toi rihmoja ja käski kutomaan uusiakin. En minä joutaisi enää näitä uusia kutomaan, selitti Reittu melkein rukoilevasti. Mitä ne on ne kiireet? kysyi Laara pilkallisesti. Eihän ne ole erikoisia, myönnytti Reittu. On vaan joillekin asiata, ja ne saattavat suuttua, jos en käy puheella. Onko ne velka-asioita? kysyi Laara totisena.
Eikö lie vaan laiskuuden alkua, ja sitten luultavasti joutaisi niin työpaikat kuin minäkin minne hyvänsä. No saat olla varma, että minä aina rakastan ja tottelen sinua, vakuutti Reittu kiihkeästi ja tahtoi vahvikkeeksi syleillä Laaraa. Elähän nyt noin ... kielteli tämä, sysäten pois luotaan. Sinun pitäisi sitä ennen heittää ikipäiviksi entiset tapasi ja ihan varmasti totella minua joka asiassa.
Piika avasi lääkepullon, kaatoi siitä lusikkaan, ja Reittu tuli nostamaan sairaan päätä, jotta olisi saatu annetuksi suuhun, mutta ei tämä sitä huolinut, työnsi vain pois ja alkoi hourailla. Väkisin he viimein kaatoivat, mutta ei siitä ymmärtänyt olevan mitään apua. Ei auttanut muu kuin täytyi katsoa, mikä tästä lopuksi seuraa.
Silloin jos käännyin Laaraan, niin talona oltaisiin ja... Elä tule minua pilkkaamaan, keskeytti Laara. En minä pilkkaa, vakuutti Reittu, se on ihan totta. Ja minä puolestani näytän sen todeksi, jos nyt sovittaisiin yhdeksi taloksi. Kauankohan tuohon olisi, kun tulisi toinen tuuli ja alkaisit juoda lellittää? No en joisi, teki Reittu lupauksia. Saisit vaikka kaulan katkaista, jos humalassa näet.
Päivän Sana
Muut Etsivät