United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pappi: "Ei, sano niin kun minä äsken neuvoin!" Risto: "Minä kysyn mikä se on ja sinä sanot: vastaus". Pappi: "No, tolvana, etkö nyt ymmärrä, kun minä kysyn: Mikä se on, niin sinä luet vastauksen!" Risto: "Vastaus". Nyt suuttui pappi ja ajoi Riston pöydän alle konttineen päivineen, kuten papin tapa oli rangaista kehnoja lukijoita. Ollin ulkolukuvuoro tuli nyt.
"Peijakas!" huusi Thore vallan raivoissaan tuskasta ja löi nyrkillään Ollin käsivarteen niin että tämä vaipui hervottomana maahan; mutta samassa hän myöskin veti puukon kädestään ja viskasi sen kauas luotaan.
ELLI. Tapasin Ollin tuolla järvellä, mutta ei hänkään mitään tiennyt. LEENA. Outoa tuo tosiaankin on. Ei ihme, että isäntä on niin harmissaan. ELLI. Varmaan Eero saa häneltä kovia nuhteita, jahka vaan kotia tulee. LEENA. Luultavasti hän niitä ansaitseekin. Mistä sen tiedätte? Onhan voinut jotakin tapahtua LEENA. Jaa onnettomuuttako? Niin, ei sekään mahdotonta ole. ELLI. Armollinen taivas!
Viimein meni isä pojan luokse, ja kysyi, mitä hän silmiään peitteli. Ja kun ei poika vastannut, niin veti hän peiton pois, ja näki Ollin itkevän. "Oletko kipeä?" kysyi isä vieläkin. "Olen", vastasi Olli. "Mikä sinua vaivaa?" "Omantunnon vaiva, paha omatunto". "No, mitäs olet tehnyt?" "Minä olen pelannut housuni, ja liivini Lepistön Villelle". "Voi poika-raukkaa!
Liisa ei kestänyt Ollin katsetta, vaan käänsi kasvonsa pois, ja rupesi itkemään.
Kauhistus ilmestyi hetkeksi Olliin. Hän hiipi Heikin vuoteen ääreen ja kuunteli. Heikki hengitti tasaisesti ja tyynesti. Nukkui. Ollin kasvot kirkastuivat. Hän heittäysi hiljaa keinutuoliinsa, venytteli kaikkia jäseniänsä ja jäi pitkäksi aikaa sinne istumaan. Siitä oli nyt jo lähes kolme vuotta, kun he olivat eronneet. Olli tiesi vain, että Heikki oli ollut kaiken aikaa ahkerassa lukutyössä.
Kylässä oli Ollin lähdön jälkeen ollut suuri hälinä, yhdeltä oli kadonnut yhtä, toiselta toista, mistä oli kadonnut pyssy, mistä kirves, mistä ruokia, mistä vaatteita j.n.e. Iso-Tuovilasta oli kadonnut hevonen, Riston "nimikko". Kerolasta oli myös kadonnut hevonen, joka nyt Paavon muassa saatiin takasin. Saaran povesta löydettiin rahakukkaro, sisältävä 200 riksiä, jonka Paavo tunsi omaksensa.
"Tänä iltana tahdot näyttää olevasi Gravsejdetin Olli," sanoi Thore, "mutta nyt minä sinulle näytän kukas olet, poikaseni," ja tätä sanoessaan hän leveillä käsillään tarttui Ollin vyötäisiin ja nosti hänen ylös päänsä yli. "Näettekö nyt että tämä on Olli-poika?" kysyi hän. "Kyllä!" huusi pari ääntä. "Hyvä! hän kiittää hyvästä seurasta," ja samassa hän viskasi Ollin kauas mäen rinteelle.
"Uneksuin juuri, miten te kampasitte päätäni, ja miten pienet sisareni söivät puuroa ja kirnu-piimää, ja minun piti myöskin juuri päästä puuroon käsiksi". "Vai niin!" virkkoi äiti, ja oli muuttavinaan itseään ylemmä, vaikka sittenkin piti jalkansa Ollin jalvoissa kiini. Maattiin taas hetkinen, niin jopa mamma nukkui.
Samalla hetkellä kun Lauri tunsi vanhan Ollin, tarttui hän voimakkaalla kädellä korkeimpiin puunjuuriin ja hypätä heipahti tavattomalla voimalla hiekkakuopasta sen ylireunalle. Päästyään Ollin viereen, karkasi hän raivosti vanhuksen niskaan, vanhus kun koetti paeta metsään.