United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elähän nyt ... kas, kas, kuinka se ujostelee vierasta ... ei sinun tarvitse ujostella tätä Olavia ... me olemme niin vanhat tutut ja me olemme tässä juuri puhuneet sinusta ja minusta ... olisi se sentään kovin mukavaa, jos sinullakin, Olavi, olisi pikku vaimosi niinkuin minullakin ja me tässä näin parittain istuskelisimme kesäisen illan helmassa... Sinähän tulet aivan runolliseksi...
»Vai rivoa fint ska' de' vara! Sohva, sohva, sänky sekä sohva Eikös meill' ole mööpeleitä, sänky sekä sohva? Hva' sa'? Kelpaaks?» »Kyllä, kyllä se laatuun käy!» Olavia laulun kevyt tanssipoljento viehätti. »Täkki, täkki, tyyny sekä täkki! Höyhentyyny ja silkkitäkki, tyynyllä tyttö nätti!» Olavin täytyi pakostakin nauraa. Sitte taas puhetta, naurua, kaskuja tyttö oli myötänään äänessä.
Kaapin luona seisova tyttö riensi punottavin poskin Olavia kohti, joka nousi häntä vastaan riensi ja kietoi hurmautuneena kätensä hänen kaulansa ympäri: »Nyt vasta minä alan ymmärtää millainen sinä oikein olet!» »Ja minä millainen sinä oikein olet...!» Syysilta käveli mustissaan. Käveli teillä, hiipi kedoilla ja istuskeli metsissä ojissa kuultava vesi polkujen suuntaa osotti.
»Mutta minullahan ei ole kuin yksi ainoa, enkä minä ole antanut kenellekään kuvaani», pakotti hän itsensä sanomaan. »Et sinä olet säästänyt sen minua varten!» sanoi tyttö painokkaasti. Olavia hävetti millaiseksi raukaksi hän koettikaan itsensä pakottaa!
»Pysy loitommalla!» huusi hän vihasta kiehuen ja heitti kalpean naisen luotaan niin tuimasti, että hän lensi pari syltä syrjään ja horjahti sivuseinällä olevalle sohvalle. Kalpea nainen jäi hämmästyneenä asentoonsa heitto oli tullut niin odottamatta. Mutta sitte hän nousi ja astui pari askeletta Olavia kohti, tyynesti ja päättävästi, pää korkealla koholla ja poskilla punaiset pilkut.
Jos Elli olisi hiiskahtanutkaan... Mutta hetken kuluttua katosi sekin toivo, kun seinän takaa alkoi kuulua tasaista tyyntä hengitystä. Olavi heittelihe vuoteellaan levottomasti ja nukkui vasta aamupuolella yötä. Elli nojasi piha-aitaa vasten ja odotteli Olavia tulevaksi aitasta.
Sillä eihän se hänestä välittänyt ja rakastihan se ehkä toista. »En mitään minä ole hänelle, hän inhoo, ylenkatsoo, nauraa minua ja kertoo minusta jollekin taas, niinkuin minulle kertoi muista.» Mutta ei hän kuitenkaan voinut tuomita Olavia siitä. Ei vihata häntä, ei katkeruudella ajatella eikä lakata häntä rakastamasta.
Hän oli siinä niin erilainen kuin kaikki ne muut naiset, jotka Olavi tätä ennen oli tuntenut ja jotka olivat avanneet hänelle sydämensä ja sielunsa sulkeakseen ne taas samassa. Elli ei näyttänyt tahtovan mitään salata, ei mihinkään verhoutua, ei estää mitään itsestään kuvastumasta. Ja Olavia se alussa miellytti sanomattomasti.
Kas, että hän antaa ... minä en ole koskaan ennen saanut häntä suostumaan vieraisiin. Usko sai sokeria ja antoi silitellä itseään. Pastori ilmaantui samassa toiselta puolen pihaa, paitahihasillaan, lyhytvartiset, saveutuneet saappaat jalassa ja luuhkalakki päässä. Hän kutsui Olavia mukaansa uimaan.
Siinähän se oli jo se suuri tuuhea vanha koivu, keskellä aukeaa, sileätä nurmikenttää. Tässä! huudahti Elli, Olavia puun alla odottaen. Ei, mutta todellakin! Tässä on nyt se »temppelin harja!» Ei mutta todellakin! uudisti taas Olavi ja antoi katseensa halata näköpiiriä kaikille tahoille. Se oli kaikilta tahoilta vapaa.