United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Sinä tiedät, minkä aatteellisen rakennuksen minä itselleni rakensin, ja miten siinä asumaan muitakin houkuttelin. Tiedät, että kutsuin sitä ainoaksi oikeaksi, kalliolle rakennetuksi, joka ei koskaan tule horjumaan. Nyt on se kirkko, jonka huipun taivaalle kohotin, vajonnut maan tasalle, ja tässä minä nyt seison sen raunioilla henkisesti hajonneena ja repaleisena, tietämättä minne kääntyä.
Kaksi shillinkiä ei auttanut häntä kuin muutaman peninkulman eteenpäin. Sitten hän istuutui tiepuoleen riisuen housut jalastaan kuin levolle mennäkseen. Vihani kiehahti. »Soo-ho!» huudahdin. »Ettekö enää osaakaan englanninkieltä?» »En», vastasi hän röyhkeästi. Nyt loppui mielenmalttini ja minä kohotin käteni lyödäkseni.
Olinhan keskellä ihmisjoukkoa, jonka ei pitäisi saada nähdä kyyneleitäni eikä myöskään hajamielisyyttäni. Kohotin siis katseeni ja pakotin itseni tyyneksi, mutta nytkään, yhtä vähän kuin niin monasti ennen, en mistään hinnasta voinut pakottaa kasvonpiirteitäni iloisiksi, huuliani hymyyn enkä antautua hilpeän leikillisiin keskusteluihin tuttavieni kanssa.
Silloin tunsin kahden käsivarren hiljaa ja hellästi syleilevän itseäni. Isäni se oli; hän kiersi ympärilleni lämpimän vaipan; hänen sylissänsä kohotin päätäni.
Ei ole mitään muuta keinoa päästä porttolaitoksen sanomattomasta epäkohdasta, veneerisistä taudeista ja kaikesta siitä yhteiskunnallisesta alennuksesta, joka näistä syistä seuraa.» Minä ikäänkuin henkisesti suoriusin ja kohotin päätäni. Olihan oikeastaan naurettava koko tuo käsite: synti.
Maria punastui. «Hm!« arveli majuri teeskentelemättä, niinkuin hänen tapansa aina oli, «tuohon on paha vastata. Minä kerran kohotin pyssyni nuorta upseeria vastaan sodassa; mutta kun piti laukaisemani, käänsin minä pyssyni suun ja ammuin vanhan kapteinin, jonka tunsin hyväksi... Miksi minä niin tein, en minä tiedä... Miksi te olette minulle mieluinen, en minä tiedä ... enkä huoli sitä kysyäkään.
Me olimme päästäneet työmiehet pois ja pitäneet luonamme ainoastaan vanhan palvelijattaremme Margueriten. Kun kohotin päätäni ja kuuntelin, tuntui minusta kuin olisi kartano häilynyt kuilussa. Ei ainoatakaan ihmisääntä kuulunut ulkoa, ainoastaan kuilun jyske.
Kun kohotin käteni häntä iskeäkseni, pisti se pakana ristinkuvan eteen. Pistä sika hengiltä! Se on sitä pirun karjaa, joka kuljeksii lammasten vaatteissa ja polttaa roviolla oikeita kristityitä. Kaula poikki konnalta! Kun me ryntäsimme kukkulalle, oli sama mies ristinkuvineen keisarillisten joukossa kanuunaa laukaisemassa.
Valosta vaivan tunsin silmissäni ma suuremman kuin ennen ollut oli, ja jokin uusi mua oudoksutti. Käteni siks ma päälle kulmakarvain kohotin, tehden niistä varjostimen valoa liian voimakasta vastaan. Kuin vesi taikka peili heittää säteet taholle vastaiselle, ja ne nousee lakien samain mukaan kuin ne lankes,
Ma heti: »Missä on Beatrice?» Vanhus näin: »Että pääsisit sa toivos määrään, hän lähettänyt paikaltain on minut. Ja jos sa katsot kehään kolmantehen korkeimman rivin, siellä näät sa hänet sijalla, jonka sai hän ansiollaan.» Kohotin vastaamatta katseheni ja kruunun näin ma hänen kulmillansa säteistä ijäisyyden heijastuvan.