United States or Uzbekistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Kuin linnut kiitävät, harhaisat, arat silmänsä ympäri sinkoilivat, kävin luo, krusifiksia tarjosin, minut huomas hän katsehin uppoovin, ja katso, hän päätänsä nyykäytti hiljaa kuin tuulonen illalla vainion viljaa, hymy ilmeni armailla kasvoillaan kuin sammuva päivä, mi jättää maan.»
Kuvat kummat, valtavat vaeltelee... Nyt äkkiä kuningas kalpenee, hän valkenee, hän vaikenee: kuu virralle hohtonsa heittää; lumon oudon luo suomaisemaan, sen korpehen, rimpehen koleaan, jota Suomenlahdesta Laatokkaan nyt huuru hallava peittää. Mut huurusta katsehin hurmaisin nyt näkee hän nousevan kaupungin, ylös pyrkivän tornein ylpehin ja kaunehin pylväin ja kaarin.
Zeus isä Aiaan sai toki pelkoon, kaitsija ylhä: käänsihe kammahtain uros, selkään heittäen kilven seitsenvuotaisen, väen luo pedon katsehin väistyi, päin yhä käännähtäin sekä vitkaan siirtäen jalkaa.
Moni nukkui nuorihin toiveisiin ja heräsi hapsihin hopeisiin; hän katsahti ympäri kummissaan ja uinahti uudestaan. Miks ihmiset tahtoa, taistella ja koittaa korkealle? Me olemme kaikki vain lapsia ja murrumme murheen alle. Miks emme me kaikki vois uinahtaa ja hyviä olla ja hymytä vaan ja katsoa katsehin kirkkahin vain sielumme syvyyksiin?
Kun sarkalle hymysit, saattueelle, Kun kitarat helkkyä valain Sua kutsui katseitten palain, Kun ruskot hämyhyn haipuivat. Joukko tuli jälleen lähemmäksi, ja sitä mukaa laulu kasvoi voimakkaammaksi ja eloisammaksi: Kuolon kolkoille rannoillen Haahtemme hälvenee, Hiljaa loiske käy airojen, Tuulet ne vaimenee. Hetket kahlios seppelin! Tuonelan yö Oottavi tyhjin katsehin, Hetki jo lyö.
Luo sun Käy kuiskeet mun, Ja hiukeevat katsehin kaihotun.
Niin oomme, armas, syksyyn saapuneet, syystuulet vaahterissa vaikeroivat, ja ilottomin lauluin iltaan soivat nyt sähkölangat kuni kanteleet. Me oomme itkeneet ja iloinneet, me oomme huulin, jotka hurman joivat, min kerran kauneus ja nuoruus loivat, ens epäilyksen kalkin maistaneet. Oi harmautta illan ikävän, kun loistaa lyhdyt vain, yön mykkä vahti niin suurin, sumentunein katsehin,
Ei, en milloinkaan, en sua nähnyt ma lie, en sua maisin silmin ma nähnyt, en unessain ees, äänetön, ylhäinen vieras tähdellä Maan. Oot elämän sovitus sinä ollut ainoa mulle, vain sinuhun, sinuhun, Kauneus, uskonut oon. Valtijatar, sinä kylmä ja ylpeä, viilehin otsin, sormin hienoisin, katsehin yön-vakavin viittasi hulmeen ma nähnyt oon, mut en sua koskaan, maisin silmin en, Kauneus, valtijatar.
Katso uskon katsehin, Mitkä merkit käsissänsä, Jaloissaan on vieläkin; Mitkä merkit vieläkin Kantaa paimen parahin! Luota, sielu, Herrahasi! Parhain teistä on se tie, Jota hän sua johtaa, vaikka Ruusuin yli ei se vie. Sittenkin, oi, sittenkin, On se teistä parahin! Luota, sielu, Herrahasi! Luottaos, oi, luottaos! Korpimatkan jälkeen kerran Ihana on palkintos; Iki-ilo verraton Sulopalkintosi on!
Mutta hän makas Jumalan huoneen oven edustalla kasvot käännetyt ylöspäin, ja uudenvuoden tähtöset valaisivat hänt' alas. Ristihin liitetyin käsin ja tyynt' onnellisuutta puhuvin katsehin makas tuo nuori lappalainen odottaen kuolemaansa. "Herra, tule pian ja kanna minut kotihin!" Sädekiilto kimalteli lumella ja levittäytyi Kautokeinon laaksoon.