United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mua uhkaa maallisen lemmen uni, sa näät minun tuskani, kamppailuni, et rukousta kuule sa milloinkaan! miks teit niin kauniiksi, kauniiksi maan? Käy elon taulut ohi himmeten kuin iltataivaan varjot vaihtuvaiset. Mun tieni on kuin tiet on puistojen, kun kuoli päivän viime ruskot maiset.
OLAVI: Että he olisivat tulleet tänne pakisemaan minun kanssani? He ovat lähteneet jo. Näetkö, heidän veneensä viilettää jo tuolla salmen suussa. He eivät ole välittäneet eväästä... Elina! Katso: aamun ensimmäiset ruskot häilyvät jo vienojen vesien päällä. ELINA: Ne eivät tähän aikaan lakkaa koskaan häilymästä. Kun iltarusko sammuu, nousee aamurusko.
Kun sarkalle hymysit, saattueelle, Kun kitarat helkkyä valain Sua kutsui katseitten palain, Kun ruskot hämyhyn haipuivat. Joukko tuli jälleen lähemmäksi, ja sitä mukaa laulu kasvoi voimakkaammaksi ja eloisammaksi: Kuolon kolkoille rannoillen Haahtemme hälvenee, Hiljaa loiske käy airojen, Tuulet ne vaimenee. Hetket kahlios seppelin! Tuonelan yö Oottavi tyhjin katsehin, Hetki jo lyö.
Taivaan ruskot, nuo liikkumattomat pylväsrivit, jotka hävisivät kaukaisuuteen, nämä ihmiset, jotka muistuttivat kuvapatsaita kaikki teki ylevän, tyynen vaikutuksen; tuntui siltä, että ihmisten täällä täytyi viettää puolijumalien huoletonta, surutonta ja onnellista elämää. Mutta samassa Acte kuiskaten ilmaisi näistä ihmisistä ja tästä palatsista yhä uusia, kauheita salaisuuksia.
Niinkuin karkelevat Pohjan kummuilla nuo ruskot aamun ja illan, päärmeillä valkean yön punakelta, yllä taitajan työn tuska, hekkuma on, sopusointunsa vasta saavat ne suurelta rakkaudelta; vuorten, laaksojen poikki hunnut kuultavat häilyy, Isis koskematonna, ikiverhottu, säilyy, koura taitajan kohoo, taasen raskaana raukee: Isis armoton, milloin mulle kauneutes aukee?
Ruskot taivaalla kävivät sinipunertaviksi ja vaihtelivat värejä kuin opaali. Itse taivaan laki muuttui valkeaksi kuin liljan lehdet. Sypressien piirteet erottautuivat vielä selvemmin kuin kirkkaalla päivällä. Ihmisiä, puita, koko puutarhaa hallitsi illan rauha. Petroniusta kummastutti tämä rauha, varsinkin se, mikä vallitsi näiden ihmisten mielissä.
Nukkuu talo rantamalla, niityt, pellot unelmoi, punapursi rannan alla, kaukaa airontahti soi, järvi peilityynnä päilyy, peittyy lahdet terheneen, illan, aamun ruskot häilyy päällä metsän, maan ja veen. Kesä-yön on hetki herkin, aatos untuu unelmiin, viittoo viita nuorin kerkin tuulentupiin utuisiin, liehuu lempi, herää hempi, aitan uksi narahtaa, tyttö, joka ennen empi, sulhon kaulaan karahtaa.
Mikkokin rupesi kertomaan vanhain ihmisten tarinoita haltioista ja niitten ihmeistä ja ennustuksista. Niitä kertoessa kuluikin yö. Päivä rupesi valkenemaan ja helakat ruskot levisivät yli taivaan. Myrskyn puhdistamat lehdettömät metsärinteetkin kumaltelivat puhtaudesta. Kultainen hohde rupesi valaisemaan pirttiäkin.
Vaunujen pyörät pyörivät eteenpäin ihan keskellä tuota kapeaa tietä, Ruskot juoksivat lystikkäästi ja hra Jansen nyykkäsi tyytyväisnä päätänsä, hymy huulillaan. Ellen pitkitti ajamista ja sama äänettömyys vallitsi heidän välillä. Yht'äkkiä pidätti hän hevoset. Pilvi, joka oli käynyt kuun eteen, oli estänyt häntä näkemästä kahta ihmistä, ja hän oli melkein ajaa heidän yli.
Sillä kuka tietää, eikö joku juuri sitä seuraten olisi päässyt päämääräänsä lähemmäksi? ANNA: Sanotko sinä niin, Maunu Tavast? Ja kuitenkin tahdoit sinä vielä äsken puoliväkisin tehdä minusta abbedissan? MAUNU TAVAST: Minä en tahdo sitä enää. Myöskin minä olen tänä yönä oppinut jotakin. Myöskin minulle ovat tämän kerkeän kesä-yön ruskot monta uutta totuutta neuvoneet.