United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jotakin laulurastaasta hän tahtoo huudahtaa, sillä ilta on tullut ja yö lähestyy, tuskin yhtään hämärtyvä yö; laulurastaan ääni kajahtelee metsistä. Mutta silloin Muttinen leikkiä laskien vaientaa hänet, niin suuri on hänen epämääräinen, hiljaisuutta vaativa onnensa. Venhe soljuu syvää vettä pitkin kapeasta salmesta ulapalle.
Hän etsi nyt alhaalta purolta, joka virtasi vuoren vieritse, terävän simpukankuoren ja nylki lampaan tuuhean, villavan taljan. Sitten hän huuhtoi sen kirkkaassa purossa puhtaaksi tomusta ja verestä, kuivasi sen auringossa ja pukeutui heti siihen. Vasta myöhään hän siten ehti laaksoon ja luolalle. Mertsi juoksi jo kaukaa häntä vastaan huutaen: »Voi äiti, tulethan sentään vihdoinkin. Minä jo niin pelkäsin puolestasi. Missä oletkaan ollut niin kauan?» Yhtäkkiä hän pysähtyi ja säpsähti. Turkisviitta ja hämärtyvä ilta vaikuttivat, ettei hän heti tuntenut äitiään. Hän aikoi jo juosta tiehensä ja piiloutua luolaan, mutta kuullessaan Genoveevan lempeän äänen lausuvan: »
Se olisi ollut taulu se: hämärtyvä ilta, tumma seinä, musta ovi, sen kehyksessä Paavon valkoinen pää... En koskaan ole kuullut mitään mahtavampaa kuin tuo heidän virtensä. Se oli nyt kuitenkin heidän viimeinen virtensä, sanoi vallesmanni ottaen kulauksen lasistaan. Tämän jälkeen he eivät tule uskaltamaan... Eivätkö tule uskaltamaan? Niinkö sanot, Handolin?
Hän tarttuu poikaansa, nostaa tämän ylös ja antaa hänelle kainalosauvan eikä kiireessänsä ja hämmennyksissänsä huomaa, että ylhäinen rouva salaa pistää jotakin pikku ramman käteen sanoen: »kas, tuossa sinulle jotakin, poikaseni!» Voi kuinka pitkältä tuntuikaan äidistä tämä viimeinen odotus, jota hämärtyvä päivä ja surulliset aavistukset vielä ikävystyttivät!
Silloin pien' on ihmissuku, suuri luonnon kaikkivalta, laaja kuin sen lasten luku, yhtä kaunis kaikkialta; hyv' on pillojansa piillä silloin yksin yössä Turjan, miss' ei tuska, vaiva viillä, himot hiiltä mielen hurjan.» Kaulaa käsin kaksin, vienoin häntä Irja hämärtyvä, virkkaa: »Täällä haihtuu hienoin, siell' on lämmin, siell' on hyvä!
Hämärtyvä sumuinen illankuhja vaikutti mieleen hämärryttävästi ja mustensi viimeisenkin elämän valon. Hän muisti erään kokeneen miehen sanoneen, että jaloudesta hulluuteen on vaan yksi askel... Tämän muistettuaan Antti epätoivoisesti huudahti: »Enkö saisi astua sitä askelta... Ah, enkö...» Ja toivon lohduttavan voiman tunsi virtailevan suonissaan.
Pian vieri se pitkin autiota maantietä, tuossa sivuuttaen jonkun maalaisen, tyynesti astelevan työhevosen, tuossa jyrisevän raitiovaunun moniväristen valojen ohi hurahtaen. Päivä oli jo mennyt mailleen, mutta syksyinen, hämärtyvä uusmaalainen maisema vilahteli vielä auton akkunasta kauniina ja kuulakkaana heidän ympärillään.