United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Jo riittää, jo riittää», lausui Alan hyvin hajamielisen näköisenä. »Päivät valkeavat heinäkuussa kovin aikaiseen. Ja huomenna on Appinissa kova kiire, rakuunoita vilisee, »Cruachan» -huutoja kajahtelee ja punatakkeja juoksentelee kaikkialla. Silloin on sinun ja erittäinkin minun oltava muualla.» Campbellien käyttämä sotahuuto. Suom. muist.
'On, on', vastaat sinä. 'Kyllä jo myönnän ettet satuja kertonut. 'Ja yhä somenee! Kuuletko kuinka tuolta mäen takaa kajahtelee kirveiden kalke ja kiirii kuin tervehdys meitä vastaan? Nyt meidän pitää mennä miehiä katsomaan! 'En minä, en minä, kyllä jo uskon! hätäilet sinä. Mutta minä vastaan että kyllä meidän täytyy ja että sinä saatkin pysytellä loitompana.
Mutta Savonkin historiassa on tämä rauhanteko merkillinen; sillä itse jakokirjassa Savo nimi nyt ensi kerran kajahtelee. Niistä kolmesta Karjalan kihlakunnasta, näet, jotka Ruotsin alle tulevat, on yksi nimeltä "Savo"; se on Saimaan takainen länsi-seutu, johon uutis-asukkaita jo on asettunut, tuo sittemmin niinkutsuttu Suur-Savo eli Mikkelin seudut.
Kun alku on tehty ja jää murtunut, niin se vähitellen lankeaa luonnosta ilmaistu rakkaus palautuu rakkauden vastakaikuna, ystävällinen teko herättää toisia samallaisia eloon, ja perheen jäsenten sydämmet eivät ole toisistaan erillään niinkuin jään peittämät saaret, vaan lähenevät, liittyvät iloisina, onnellisina, ja ilma kajahtelee rakkauden ihanista sävelistä. IV. Itsepäisyys.
"Tiedäs, Kersti, kun vasarani reipas pauke korvaani kajahtelee näin: kilkis kalkis, kilkis kalkis, niin tuntuu minusta usein kuin kuulisin kavioin kopinan ja kiitäisin ratsuni selässä, tuulen nopeudella pitkin maita maailmoita, sotamiehenä, Kersti; sillä kaikki tähän aikaan petetään ja ketetään, sotamies se yksin herrana elää.
Kun lyön kämmeniäni, korpi kajahtelee. Voin vieläkin kiskoa juurikkaan suosta ja heittää sen kymmeniä syliä ryteikköön. Mutta minä olen jo vanha ja tunnen loppuni lähestyvän. Halajan takaisin sammaleisille sijoilleni. Ei ole minun kotini täällä, vaan tuolla siintävän salon sisässä, keskellä autioita, jyliseviä vaaroja seisoo Ilvolan tupa ja siellä asuvat minun ystäväni ja toverini.
Moni muukin asia näyttää minusta täällä olevan hulluin puolin. Nyt kevään tullen esim. olen odotellut kuulevani lintuin laulua, mutta turhaan. Sensijaan laulavat täällä sammakot, niin että maailma kajahtelee. Ja oikein niillä on hienon konserttiväen tavat: alottavat vasta myöhään iltasilla, jolloin työkansa jo on levolla, ja pitävät riemuaan aina aamuyöhön. Päivän lepäilevät.
Ja taas yhtyivät siihen kaikenlaiset liverrykset, sillä sielussa kajahtelee kellon ääni, joka ei ole enää mitään kokonaista säveltä, mitään määrättyä muotoa, ja sulkee itseensä kumminkin kaikki, ja tuonne ja tänne, ylös ja alas riemuisissa säveleissä heiluivat ja tuudittelivat rakastavien sydämet.
Viluko minua puistattaa? Vedetkö tippuvat silmistäni? Sääli on häntä, äärettömän sääli! Mikäs nyt kajahtelee kaukaa? Kuules tarkemmin, kuuluuhan tuolta koiran haukuntaa, hevosten hirnuntaa ja sarvien helinää. Tuolla ratsastaa metsästäjäparvi uljaasti yli sillan linnaa kohti. Päiväpaisteessa välkkyvät keihäät ja miekat, liput ja jouhet ne tuulessa häilyvät, ja torvet heleästi soivat.
Hän liikkuu murheesta vaan, mutta sinä iloitset, kun kaikki käy nurin", virkkoi Sofia ja löi kapustalla pöytään. Samassa Hannu astui sisään. "Onko mamma pahalla tuulella?" kysäsi hän, "koska kapusta kajahtelee". Sofia rupesi itkemään. "Oi tätä kurjuutta!" hän huudahti ja heittäytyi penkille istumaan. "Kuinka?" ärjäsi Hannu. "Isä on taaskin teitä pahoin kohdellut, sen arvaan. Vai kuinka?"