United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki tämä ilmenee yhä voimakkaammin korostettuna toisena kautena, kun pakollinen väliaika on antanut suhteelle selvempää valaistusta. Emme nytkään kuule Runebergin lausuvan paljoa, ja siitähän Emilie saa aihetta, kuten olemme nähneet, kerran toisensa perään kysyä itseltään, kuinka vakavia ja pysyviä runoilijan tunteet oikeastaan ovat.
"Jumala on onnen suoja, ei kukaan voi sitä väkisin ottaa itselleen. Hyvää yötä nyt, rakas Daniel, kiitoksia käynnistänne ja keskustelustanne, minulle on ollut hyvin mieluista kuulla teidän niin suoraan lausuvan mielipiteenne." Hän taputti Danielia useita kertoja olkapäälle; sitten lisäsi hän äkkiä, äänensä vapistessa mielenliikutuksesta: "Rukoilkaa minun puolestani, ystäväni!
"Minä olen kuullut hänen lausuvan saarnoissansa, että Kirkko oli muuttumallansa samanlaiseksi, kuin Juudan kansakunta Herramme aikoina. Hän vastusti pappien ja prelatein maallista loistoa niitä kylmäkiskoisia menoja, joiksi hän väitti jumalanpalveluksen halventuneen, ja sitä tyhjää taika-uskoa, joka oli asetettu todellisen sydämen ja elämän hurskauden sijaan.
Näistä mietteistänsä heräsi hän vihdoin, tietämättä kuinka kauvan tuota hassutusta oli kestänyt, nähdessään jesuitan laskevan kätensä Aramiksen olkapäälle ja kuullessaan hänen lausuvan varoittavalla äänellä: Ettekös huomaa, kuinka maailma vielä puhuu teissä korkealla äänellä, altissima voce.
Marit seisoi aitaan nojautuneena ja katseli tätä. Hänen kasvonsa olivat yht'äkkiä käyneet totisiksi. "Tunsitko tämän akan, äiti?" kuuli hän jonkun takanansa lausuvan. Se oli Vigleif, joka seisoi siinä uuteliaana. "Tunsin", vastasi äiti lyhyesti ja meni sisään. Marit kulki talonsa suurten huoneitten läpi; vaan hän ei saanut mitään rauhaa.
Vielä vanhuuden päivinä kuulet monen lausuvan: "nuorena ollessani minä usein ajattelin: oi, kunpa kerran saisin matkustaa Palestiinaan omin silmin katselemaan niitä paikkoja, joissa Jesus vaelsi, opetti ja teki suuret ihmeensä!"
Sieltä hän löysi, mitä etsi ja istuutui pölkyn päähän kylki vasten viereistä seinää, veitsellään puukappaletta vuoleskellen. Silloin kuuli hän jonkun läheisyydessänsä voivottavan: ääni kuului seinän toiselta puolelta ratasvajasta ja Thorbjörn kuunteli. "Sinäkö ... todella ... olet?" kuuli hän miehen äänen vaivoin ja katkottain sanoin lausuvan.
Sangen harvoin kuultiin hän lausuvan joitakuita lyhykäisiä sanoja, ja silloin taisi matalasta, häälyvästä puheesta selvästi havaita, ettei ämmä itse käsittänyt ääniä. Ompelia Anna oli vieno, vaalea olento, jotenkin pian sanottuin herramaisin käytöksin; hän oli jo vanhahko, vaan jälkiä näkyi vielä selviä kadonneesta, tavattomasta kauneudesta. Anna vaatetti itsensä hyvästi ja vienosti.
"Em'ly oli", lausui hän, "kun olitte eronneet hänestä, Ma'am enkä ole kertaakaan kuullut hänen teltan-seinän takana, erämaahan tultuamme, iltaisin lausuvan rukouksiansa, teidän nimeänne kuulematta ja kun hän ja minä emme enää nähneet Mas'r Davya tuossa loistavassa päinvänlaskussa ensiksi niin alakuloinen, että, jos hän silloin olisi tietänyt, mitä Mas'r Davy niin ystävällisesti ja ajattelevaisesti salasi meiltä, se on minun ajatukseni, että hän olisi kokonaan menehtynyt.
Nazarius ei kuullut mitään vastausta, mutta Pietarin korva eroitti surumielisen, suloisen äänen lausuvan: "Koska sinä hylkäät kansani, menen minä Roomaan toistamiseen ristiinnaulittavaksi." Apostoli oli pitkänään maassa, kasvot hiekkaa vastaan, liikkumattomana, ääntä päästämättä. Nazarius luuli hänen menneen tainnoksiin tai kuolleen.