United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Sitten he varmaankaan eivät sitä tiedä, kuten minäkään en sitä tähän asti tiennyt», Mertsi sanoi. »Minäpä lähdenkin heidän luokseen sanomaan sen. Huudan heille: 'Ihmiset, teidän täytyy kaikkien kuolla. Tehkää parannus, muuten ette pääse taivaaseen'. Kunpa he vain uskoisivat minua».
Hänen suloiset silmänsä kadottivat loistonsa ja painuivat silmäkuoppiin. Hän kävi hyvin laihaksi ja näytti oikein kurjalta. »Oi, äiti kulta», Mertsi kyynelsilmin sanoi, »minkä näköinen oletkaan. Tuskin enää tunnen sinua. Mikä sinun oikein on?» »Rakkahin lapsi», Genoveeva sanoi heikolla äänellä, »olen kovin sairas, varmaankin kuolen». »Kuolet», pienokainen virkkoi. »Mitä se merkinnee?
URMAS Lyhyen ankaran mielenliikutuksen jälkeen: Minä rukoilen jumalilta sitä armoa, ettei minun tarvitsisi häntä koskaan nähdä. Mutta jos hän tulee minä en ole oikeutettu saattamaan maata vaaraan. MERTSI Lyyhistyy takaperin, kalpeana: Onko se sinun viimeinen sanasi, Urmas...? URMAS Sen täytyy olla ymmärrä minua. MERTSI Suoristautuu ja katsoo häneen hetkisen ääneti.
Kukapa tyttökään saattoi tuollaista kierosilmää muuta kuin ehkä säälitellä? Ja niin yksinäiseltä ja katkeralta alkoi maailma tuntua Mertsi Heitukasta, että hän sitten, kun oli päässyt kauppakoulusta ja saanut pienen viran täällä kauppaneuvos Könölinin sahalla, rupesi palavasti haluamaan jotakin läheistä, rakasta. Siitä se hänen synkeytensä alkoi.
Herättyään hän etsi sitä, ja Mertsi heti, huomatessaan, mitä hän halusi, antoi sen jälleen hänen käteensä. »Mutta miksi sinä, rakas äiti», hän sitten virkkoi, »aina pidät tätä risua kädessäsi?» »Lapsi kulta», Genoveeva sanoi, »luulin eläväni kauemmin, muuten olisin jo aikaisemmin puhunut sinulle tästä. Nyt huomaan, ettei saa siirtää mitään hyvää tuonnemmaksi.
Suruiseksi se vihjailu teki Mertsin, mutta ei hän siitä vielä sen enempää välittänyt. Kukapa tiesi, millainen äidin kohtalo oli ollut, ehkä oli köyhyys ja kurjuus hänet kaikkeen pakottanut. Ja varmaan oli äiti jostakin salaisesta ja hellästä syystä antanut pojalleen ristimänimenkin Mertsi, nimittäin Schmerz, joka merkitsee Tuskaa: Genoveva-kirjasta otettu nimi, sama kuin Genovevan poikasen.
Seuraavana yönä satoi lauhaa, lämmintä kevätsadetta, joka houkutteli lehdet ja kukat esille. Aamullakin vielä satoi aika rankasti, mutta kohta kun sade oli tauonnut, juoksi Mertsi alas laaksoon, palasi riemuiten takaisin ja huusi: »
»No niin», Genoveeva sanoi, »sinun isällesi myös siten valehdeltiin». Sitten hän kertoi pojalle kohtalostaan, sen verran kuin tämä saattoi siitä ymmärtää, ja puhui sitten edelleen: »Katso tätä kultasormusta sormessani! Sen olen saanut isältäsi». »Isältäni!» Mertsi iloisesti huudahti. »Annappa minun kerran oikein tarkastaa sormusta.
Järkytetyin mielin oli Mertsi pujahtanut matalasta ovesta pirttiin, jossa hänen äitinsä oli maannut. Vakavana ja onnellisena hän oli mennyt, koreaa kravattiaan asetellen, vuoteen luo, jossa äiti vääntelehti, ja ojentanut äidille kätensä.
Ne noukkivat vikkelästi jyväsiä. »Katso», Genoveeva sanoi, »nämä linnut ne niin kauniisti laulavat». Pikku Mertsi oli melkein suunniltaan ilosta. »Voi teitä somia pikku lintukultia, tekö siis niin kauniisti laulatte!» hän huudahti. »Te tosiaankin osaatte sen taidon paremmin kuin korpit, jotka talvikaudet vaakkuivat niin surullisesti, ja olette paljon kauniimpiakin kuin ne.»