Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Mertsi oli aluksi ujo ja arka jouduttuaan yhtäkkiä niin suuren ihmisjoukon keskelle, mutta vähitellen hän kävi tuttavallisemmaksi ja puheliaammaksi. Koska hän nyt näki koko joukon esineitä ensi kerran elämässään, oli hänellä melkein alinomaa jotain kysyttävää tai huomautettavaa, ja tuon vilkkaan pojan puheet kuuluivat monesti sangen somilta ja hullunkurisilta. Hän hämmästyi kaikkein eniten nähdessään ritarit, jotka ratsain olivat saapuneet laaksoon. Hänen kävi aivan samoin kuin niiden kansojen, jotka ensi kerran näkivät ratsastajan, hänkin arveli, että hevonen ja mies olivat yksi luomus. »Isä», hän huudahti, »onko nelijalkaisiakin ihmisiä?» Isä tuotti nyt hänen luokseen hevosen, jonka selästä ratsastaja oli hypännyt maahan, ja Mertsi kysyi: »Isä, mistä olet pyydystänyt nämä eläimet? Ei sellaisia ole täällä metsässä». Tarkastellessaan lähemmin hevosta ja huomatessaan sen suussa hopeiset, kullalla silatut suitset hän huudahti: »Kas, syövätkö nämä eläimet kultaa ja hopeaa? Sittenpä ne eivät löytäisi erämaastamme mitään ruokaa». Kun nyt tuli loimusi korkealle, seisoi hän taas kummissaan sen ääressä ja huudahti: »
Ja Mertsin isäntä, kauppias, oli silloin yllyttänyt häntä kääntymään Könölinin puoleen ja pyytämään avustusta, koska näet Mertsi ajatteli, kuinka hän pääsisi kauppakouluun. Mertsi oli mennyt Könölinin puheille, ja Könöliniltä lähtikin apua hiukan koko sen koulun ajan. Mutta siinäkin koulussa toi köyhyys ja rumuus Mertsille surua. Aina oli hän siellä elänyt syrjässä.
Ehkäpä rikkaus ja loisto olisivat minut turmelleet, mutta erämaassa löysin Jumalan ja taivaan». Hänen vielä puhuessaan tuli Mertsi. Hänellä oli pukimena vain vartalon ympäri kiedottu kauriinnahkasensa ja hän kahlasi lumessa, jota paikka paikoin oli vielä sangen paksulti ahtaassa, kallioitten ympäröimässä laaksossa.
Mertsi, joka huomasi hänen hiljaisen surumielisyytensä ja turhat ponnistuksensa, sanoi hänelle: »
MERTSI Hievahtamatta:
Kreivi otti nyt, kutsuakseen seurueensa koolle, hopeaisen metsästystorvensa, joka kultaketjuissa riippui hänen vyötäisillään, ja puhalsi siihen, niin että kaiku satakertaisena vastasi kallioista. Mertsi, joka ei eläissään ollut kuullut sellaista, riemastui tuosta ihmeellisestä äänestä.
TAAKANKANTAJA Häntä kuulematta, sillanteen reunalla seisovaa Heljää osottaen: Ja tuo tuolla on Mertsi! URMAS Hätkähtää, vaihtaa silmäyksen Heljän kanssa: Ei Mertsi on kuollut. TAAKANKANTAJA Varjostaa kädellä silmiään, ihmetellen: Kuinkas minä väärin näin...? Vai on Mertsi kuollut ... nauraa outoa naurua. Astuu sitten Urmaan luo, kiivaan läähättävästi: Taakka, Urmas, taakka?
Mertsi ja Eila rientävät kunnaan laelle. URDIS Osottaa: Tuolla! Hän tulee uhrikivelle päin. EILA Vetäytyy äkkiä taapäin, huudahtaa kauhistuneena: Oh! Mikä tuo on? MERTSI Missä...? EILA Osottaa aivan lähelle, käräjämäen puoleiselle kunnaan rinteelle: Tuo... Kuinka pelottavan näköinen! MERTSI Ah, kuin metsän peikko! Kuinka hänen silmänsä palavat.
MERTSI Kuinka varmana hän seisoo! Toistaa: Se on kerran sanottava! Kirous ... veeniläisyyden kirous... Valta, rikkaus, oman heimon etu, suuret orjajoukot, kauppareitit, kalavedet, tämän poljetun suvun polkeminen... Ovatko orjat elämänaatos? Ovatko Mertsi nojautuu kiihkeästi liikutettuna puuhun.
URMAS Tyytyneempänä, mutta syvästi liikutettuna: Silloin myöskin tiedät miksi minun nuoruuteni unelma särkyi. MERTSI Tiedän. Siksi, että hylkäsit nuoruutesi uskon ja eksyit laskelmien poluille. Siksi että horjahdit vihaan, silloin kun olisi enin rakkautta kaivattu. URMAS Sisäisestä kuohunnasta vavisten: Mertsi!
Päivän Sana
Muut Etsivät