United States or Uzbekistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kukapa tyttökään saattoi tuollaista kierosilmää muuta kuin ehkä säälitellä? Ja niin yksinäiseltä ja katkeralta alkoi maailma tuntua Mertsi Heitukasta, että hän sitten, kun oli päässyt kauppakoulusta ja saanut pienen viran täällä kauppaneuvos Könölinin sahalla, rupesi palavasti haluamaan jotakin läheistä, rakasta. Siitä se hänen synkeytensä alkoi.
Kun sitten oma hevonen oli vaihdettava kyytihevoseen ja kun oma hevonen lähti hynttäisemään tutulle kotimatkalle ja renkipoika viimeisen kerran katsahti taaksensa, silloin Heikistä tuntui niin yksinäiseltä ja surulliselta, että hän olisi ollut valmis itkuun purskahtamaan niinkuin lapsi. Miten kummallisia nämä tunteet olivatkaan!
Sukanneule raukalla tavallisesti silloin oli kädessä ja pienen pöydän luona hän istui ikkunan alla. Kasvava myrtti oli hänen edessään pöydällä; muuten näytti huone surullisen elottomalta ja yksinäiseltä. Noinko elämä tulisi olemaan, ellei naimiseen joutuisi? Hannaa pöyristytti. »Niin, aviopuolisona ja äitinä nainen kyllä voi vaikuttaa. Mutta entä kun jäisikin naimattomaksi?»
Kesä oli loppupuolella, laulurastas oli lakannut raksuttamasta, yksinäisen pikkulinnun ääni kuului kuusikosta, se kuului niin surullisen yksinäiseltä kevättä se varmaankin kaipasi, koko luonto tuntui niin kaipaavalta "Oi, miten tyhjältä kaikki tuntui! Nyt on siis kaikki auttamattomasti lopussa Maurin ja minun välillä", huokasi Valva. "Miksi riistettiin minulta kaikki?
»No oli se onni, että se semmoisena meni!» lohdutteli Kanasen emäntä. Sillä lailla jatkui puhelua ja Anna Liisa alkoi jo tyytyä kohtaloonsa. Mutta aamusella, kun he taas menivät kylmään tupaan, tuntui elämä yksinäiseltä ja kolkolta. He odottelivat, että joku poikkeaisi taloon ja toisi tulitikkuja, vaan aivan kuin ihmeeksi ei nyt sattunut ketään kulkemaan ohi.
Kuinka yksinäiseltä ja kurjalta tuntui olla viskattuna uuden kansan keskelle, outojen kumppanieni seuraan, jotka nauroivat minua, tekivät minusta pilaa, saattoivat elämäni onnettomaksi; ja kuinka hartaasti halusin entisen leikkitoverini ja veljeni, Ulan, seuraan ynnä sen hellän huolenpidon alaiseksi, jolla hänen äitinsä olisi kumpaakin lastaan hoitanut.
Hänestä tuntui taas turvattomalta ja yksinäiseltä ... eikä hänellä ollut ketään, jonka kanssa olisi oikein ollut. Ja hänestä näytti, että tytöt silloin tällöin häneen katsahtivat, vaikka ei kukaan mitään sanonut. Niin kauan kuin kaupungin läpi kulettiin, vaivasi tämä yhä, mutta tullin ulkopuolelle tultua haihtui vähitellen ikävä.
Rengit ja piiat tunkeutuivat huoneesen, mutta vaikenivat, kun nuori emäntä avasi raamatun ha'at ja luki ääneen joulun iloisen sanoman. Juho seisoi ovella, hänestä oli tuntunut niin yksinäiseltä ja kolkolta tuolla ylhäällä suuressa rakennuksessa. Mitä, jos hän nyt täällä joulukuusen ääressä lausuisi Marian toivotuksen! Jospa yhä enemmän oppisin totuutta tuntemaan, niin, tapahtukoon se!
Jos saan luottaa vaillinaiseen ajan-muistiini, lienen ollut naimisissa vuoden taikka niillä vaiheilla, kun eräänä iltana yksinäiseltä kävelyltä palatessani ja sitä kirjaa ajatellessani, jota silloin kirjoitin sillä menestykseni oli vakaasti enentynyt, koska olin kovasti ahkera, ja minä puuhasin siihen aikaan ensimäistä romaniani astuin Mrs. Steerforth'in kartanon ohitse.
Jotkut kysyivät kuitenkin hyväntahtoisesti: Kuka olet? Lienetkö näiltä mailta? Sinä näytät niin surulliselta ja yksinäiseltä. Enpä suinkaan, vastasin reippaasti. Päinvastoin minä olen hyvin iloinen ja hauska mies. Mutta tosi on, että minun kotini on kaukana täältä ja minun täytyy tien päähän taivaltaa. Tien päähänkö? kysyivät he oudoksuen. Sitä ei ole nähnyt kukaan kuolevainen.