United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jotakin laulurastaasta hän tahtoo huudahtaa, sillä ilta on tullut ja yö lähestyy, tuskin yhtään hämärtyvä yö; laulurastaan ääni kajahtelee metsistä. Mutta silloin Muttinen leikkiä laskien vaientaa hänet, niin suuri on hänen epämääräinen, hiljaisuutta vaativa onnensa. Venhe soljuu syvää vettä pitkin kapeasta salmesta ulapalle.
Seestyy seinät Hurtan majan, liittyy käsi käteen varmaan; kesken suuren, synkän ajan syttyy auvo kahden armaan. Astuu sisään Arnkil. Kysyy Hurtta: »Miksi kellot soivat?» Arnkil hetken vaiti pysyy, vastaa: »Kellot kunnioivat kansan kuolintuomioita, jotka täyttyneet on äsken; vaan jos siedä et sa noita, vaientaa ne kohta käsken.»
Vähän ajan kuluttua Tristan menee metsälle, ajaa hirveä ja haavoittaa sitä nuolellaan. Koira tahtoo heti syöksyä hirven jälille ja haukkuu niin, että metsä raikaa. Tristan vaientaa sen lyömällä sitä;
Pahoista töistä aiheutuvia omantunnonvaivojaan ei Ludvig koskaan koettanutkaan tukahduttaa luopumalla Machiavellin-tapaisista viekkaista vehkeistänsä, vaan yritti, joskin turhaan, asettaa ja vaientaa tätä tuskaa taikauskoisilla, ulkonaisilla tempuilla, ankaralla ruumiinkidutuksella sekä ylen runsailla lahjoilla papistolle.
Tuo mies osaa kyllä riivata sinut hupsuksi meidät kaikki hän riivaa ja tekee työtä, hän ja pitkä ruotsalainen ja ne ylenkatsovat meitä muita! Mutta pysyköön hän nahoissaan, niin ettei sinuun kajoa! Minä lyön hänet niin latuskaiseksi kuin pöytä, kuin tinavati! Hihhei! Nuoren rouvan täytyi häntä vaientaa.
Taholta kummaltai nyt kiinni olen: mua toinen vaientaa ja toinen vaatii mua puhumaan; siks huokaan. Mestarini tuon tajuu, virkkaa: »Puhu, ällös pelkää, puhuhan toki ynnä kerro hälle, mit' innokkaasti niin hän tiedustavi!» Ma siis: »Ehk' ihmettelet, muinaishenki, mun nauruani, jonka äsken nauroin; mut kohta suuremman saat kummastuksen.
Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen.
Mutta se oli lapsellista puhetta. Kaikkein vähimmän saattoi se Syvyyden ääntä vaientaa. Rauta, jota ei käytetä, ruostuu! sanoi Hän jyrkästi. Samoin on laita hyvyydenkin. Luuletko, että siten parhaiten hoidat leiviskääsi? Etkö tiedä, ettei pahaa ole vastustettava pahalla eikä kovaa kovalla kohdattava? Vaan millä sitten? uskalsin vielä kysyä tuskin kuuluvasti.
Aino ei enään ollut niin keveä jaloiltaan, kulkiessaan sinä päivänä kotiinsa. Hän ei tietänyt mikä outo riemun sävel soi hänen sydämessään, jonka ääntä hän ei voinut vaientaa; hän ei voinut mielestänsä selvästi ajatellakaan. Ja kun hän näki puut ja valkoisen, ystävällisen aituuksen puutarhan ympärillä, pappilan ja viheriän portin, tuntui hänestä niinkuin ne seisoisivat niin totisina uhaten häntä.
Taholta kummaltai nyt kiinni olen: mua toinen vaientaa ja toinen vaatii mua puhumaan; siks huokaan. Mestarini tuon tajuu, virkkaa: »Puhu, ällös pelkää, puhuhan toki ynnä kerro hälle, mit' innokkaasti niin hän tiedustavi!» Ma siis: »Ehk' ihmettelet, muinaishenki, mun nauruani, jonka äsken nauroin; mut kohta suuremman saat kummastuksen.