United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänehen ei Ajan hammas pysty, voittanut hän onpi kuolon vallan, sillä hän on unelmainsa urho ja hän täyttää, mitä monet tuumii. Noin se kertoi kerran templin pappi mulle aurinkoisen alas mennen. Vaiti istuin. Vaikes kertojakin. Himmenivät Himalayan huiput. Yössä yksinänsä koskein kuohu pyhän virran pyörtehiltä kuului.
Nojaten kyynäspäillään tiskiin katseli Topias yhä kirjaan. Hänen huulensa menivät hymyyn, sillä kopeat numerot samenivat, himmenivät ja niitten sijassa näkyi pitkäripsiset silmät! "Vielä ei ole päivä lopussa, vielä voisi yksi ja toinen käydä kaupoilla, mutta minun mieleni on sairas ja ruumiini veltto. Kyntäminen tai halkojenhakkaaminen olisi minulle nyt hyvin terveellistä."
Kyyneleet vierivät yhä vielä hänen poskilleen, mutta ruumis herposi hiljaa vuoteelle ja ajatukset himmenivät verkalleen, hiipien kauas unelmien maihin. Nyyhkytykset lakkasivat ja yö oli tullut. Seuraavana aamuna, kun Anna heräsi, tunsi hän sydämessään omituisen ilon tunteen, jota hän ei ennen koskaan ollut tuntenut. Mitä oli tapahtunut? Miksi hänen oli noin hyvä olla?
Ne luultavasti nyittiin yksitellen irti, ja kun ei uusiakaan sijaan kasvanut, niin lienemme hiljalleen laskeutuneet maan pinnalle. Isänmaan onni ja sen loistava tulevaisuus ne himmenivät, eikä meistä kenestäkään tullut suuria sankareja, niinkuin lasna ollessamme olimme uskoneet. Mutta nuoruuden unelmat ja lapsuuden usko eivät sentään milloinkaan kulu kokonaan pois.
Hänen silmänsä himmenivät, hän katseli miettivästi eteensä ja näki merten ja arojen takaa nuoren, ruusuisen muodon säihkyvine, lämpöisine katseineen, näki pienen hienon lapsenpään vaaleain kultakiharoiden keskellä, ja hänen sydämmensä oli niin hellä ja lämpöinen. Hanna, sanoi hän, Hanna... Oli niin hiljaista huoneessa kuin äsken ruumiin vielä ollessa siellä. Hanna oli poissa.
Mutta sinä iltana, jolloin Auno hartaimmin odotti Mikkoa tulevaksi, syntyi illan kuhjassa myrsky, jota Auno luuli ukkosmyrskyksi, kun kaukaa läntisen taivaan rannalta näkyi salaman leimauksia, jotka aina silmänräpäyksen ajaksi valaisivat huoneenkin. Salaman leimaukset kuitenkin vähitellen himmenivät ja kohta loppuivat kokonaan, mutta sensijaan yltyi myrsky hirvittäväksi.
Ainakin näkyi pari riviä valkosia hampaita huulien väliltä sill'aikaa kun silmät supistuivat ja himmenivät. Hän nosti toisen kätensä sarkaleningin kaulukselle, avasi pari hakaa ja, kääntyessä puoleksi tohtorin puoleen, kysyi hän: Missä on lapsi? Hra Jansen astui askeleen eteenpäin, mietiskeli hetken aikaa, pisti piipun taka-taskuunsa ja sanoi lyhyesti: Hyvä; sinä voit jäädä.
Tämä oli tavallisen pitkä, hyvin hoikka mies, pari kolme vuotta Taavia vanhempi, vaan paljon vanhemman näköinen. Hänen kasvonsa juonteet olivat säännölliset ja hyvin Timo Hannulan kasvojen kaltaiset, vaan enemmän terävät; sisään-painuneet silmänsä milloin tuijottivat tuikasti, milloin himmenivät ja katselivat tylsästi ja ilman määrättä maailmaan.
Läheiset seudut himmenivät; mutta sitä kirkkaammin heijastivat ilmanrannassa kaukaisten vesien selät, ja tuhannet pienet laineet siellä hyppivät kuin kiimastellen kiireisessä leikissä. Kaikki ne kiiruhtivat, kaikki ne riensivät, iloisina, onnellisina siellä kaukana. Tuuli lehahti pitkässä kuusessa. Se lehahti sitten kauempana koivussa. Sitten vielä kauempana. Se lensi sinnepäin:
Kuinka he kaikki himmenivät hänen rinnallaan kuin kynttilät päivän kirkkaan koittaessa! Ja olisitpas nähnyt Turun laiturilla! Kuinka kaikki kokoutuivat hänen ympärilleen, kuinka he kaikki tahtoivat puristaa hänen kättään ja saada häneltä edes sanan, hymyn tahi katseen! »Tavast!» »Tavast!» kaikui jokaisen huulilta. MAUNU TAVAST: Se on Olavi. ANNA: Ne eivät ollenkaan paina häntä.