United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lukemalla entisaikain kirjailijain kertomuksia heidän tulostaan Italiaan olin kuvaillut, että se tapahtuisi vähitellen ja asteittain, että ensin tulisivat ensi tuulahdukset ja sitten toiset, kukin vähän voimakkaampana, kunnes vihdoinkin oltaisiin Italiassa, oikein tietämättä, missä se oli alkanut. Olin jo edeltäpäin siitä nauttinut.
Jos vanhurskas on taivas, Miks minuun vaan sen kosto lankee! Neljästoista kohtaus. Tilaa! Uponnut tyttö! Tytär Stålarmin! Ah! Hän se on! Noin kävikö sun sitten! Nyt, äiti, onnellinen ollos taas! Kaikk' katkeruus nyt poista rinnastas, Kaikk' entisaikain synkät muistot poista! Kas herttuaa! Kas, päivä kirkas loistaa! Nyt kosto, viha, vaiva, kaikk' on mennyt! Nyt uudestaan sun tähtes elää saan.
Saaristossa on sangen paljon luonnon ihania paikkoja, niinkuin runoilijain ylistämä, tuuheata tammistoa kasvava Ruissalo y.m. Enimmät Suomen entisaikain muistot kohtaavat myös meitä täällä, jossa "jokainen herrastalo on muistomerkkinä ja jokainen kirkko urhojen hautana."
Ota Siis kädestäni isäs sormus jälleen, Ja jott'ei mikään entisaikain muisto Nimeesi jäisi, valikoitse uus, Ja jott'ei herjata sua kenkään tohtis, Saat tämän miekan. Niin sa sitä käytä Ett' Ilkan poiasta saan kunniaa! He kuin mua katsovat! Mun poikan'!
Sillä sijalla, mihin hän on mökkinsä paikan katsonut, on jo ennestään vanha, puoleksi maan sisään vaipunut metsäsauna, tehty siihen entisaikain kaskenpolttajain asuttavaksi. Hän korjaa sen kattoa ja asuu siinä, niin kauan kuin rakentaa pirttiään. Sen valmiiksi saatuaan aikoo hän ruveta tallin tekoon.
Niin helteisenä paistoi Näin päivä silloinkin Ja kirkas, tyynen tyyni Ol' lahden kuvastin. Sen pintaa pitkin souti Kaks sorsaa kaislistoon Ne pesäsensä laati Rannalle juurikkoon. Näin entisaikain muistot Nyt mieleen heräjää Ja kyynelpari naisen Silmissä kimmeltää, Rinnasta hältä nousee Hiljainen huokaus Sen ilmi tuoko kaipuu, Vai unheen katkeruus?
Ennen pitkää huomattiin todeksi mitä eivät entisaikain papit ja filosoofit ikinä olisi uskoneet että ihmisluonne itse asiassa on pohjaltaan hyvä eikä paha, että ihmiset ovat luonteeltaan ja mielenlaadultaan jaloja eivätkä itsekkäitä, sääliväisiä eivätkä julmia, lempeitä eivätkä röyhkeitä, jumalallisia pyrinnöissään ja pyhän uhrautuvaisuuden sekä hellyydentunteitten innostuttamina todellisia jumaluuden kuvia eivätkä sen irvikuvia, kuten he ennen näyttivät olevan.
Mut leivästä ei kansa elä vaan, ei mesileiväst' edes tiedonkaan, vaan niinkuin päivän kumppaliksi suotu on vieno, valju kuu ja niinkuin puu on luotu heelmää antamaan, niin järjen siskoksi on tunne luotu ja hyöty kauneutta kantamaan. Ja ainapa vainion keskehen näin esi-raatajat entisaikain leposijaksi lintujen lentäväin puun vehreän jäädä antoi.
Samassa johtaki joukkoa ryntäävää Hän laivalla jo Fjalarin riehui. Kovasti taisteltiin tasavoimilla, Mutt' Fjalarin joukko harveni jo. Ja kohta seisoi suojana kuninkaan Vaan entisaikain taisteluveikot. Ei voittaaksensa sotinut Fjalar nyt, Vaan sankarin lailla kaatuakseen.
Mérimée käsitti sen hyvin itsekin. Hän käsitti myöskin, että hän historiallisen draaman alalla oli saanut kovin vaarallisia kilpailijoita Hugossa, Vitet'ssä ja Dumassa. Sitä vastoin houkutteli Scottin suuri menestys antautumaan historiallisen romaanin alalle, joka nyt oli muotiin tullut. Että hänellä oli erityinen taipumus entisaikain olojen ja tapojen tutkiskeluun, sen me jo tiedämme.