United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ja elikö hän onnellisena, kuoliko surtuna, hyvä isä?" kysyi Katri yhä vaan samalla rauhallisella, vakaalla äänellä. "Hänet saattoi siihen avioliittoon maallinen, kenties rikollinen kunnianhimo", vastasi isä Klemetti; "ja hän sai palkakseen turhuutta sekä mielen levottomuutta.
Itkull' alan päiväni ja päätän murehilla, Yksin istun iltasilla, yksin aamusilla. Sepä mua murehuttaa, sepä itkun tuottaa, Kun on kultani kaukana ja täytyy aina uottaa. Mont' on huolta muutenki ja se on suurin huoli, Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli. Päiv' on pitkä, ikävä, ja itku aina mulla, Kun en kuule kullaistani eikä taia tulla.
Katsoen Aunea silmiin syvälle kuin sielun pohjaan, lisäsi hän vain hiljaa: »Neiti Saario, te muistutatte äitiäni, ja se on korkein kiitos, jonka voin antaa.» Eevi oli kuin huumauksessa. Hän ei tietänyt elikö hän todellisuudessa, vai oliko se unelmaa kaikki? He olivat kihloissa, Heikki ja hän. Ja niin äkkiä oli se käynyt!
Näin hän lauloi yksin Päivät pääksytyksin, Murheess' uitellen sydäntään. Polki rukkiansa, Leipää suolahansa Painoi, kasteli kyynelillään. Elikö tai kuoli, Almusta ei huoli: "Armoleip' ei mun armottoman." Tyhjää kehtoansa Tuutii toisinansa, Toivoa laulaa toivottoman: "Isä, kanna lasta, Vaikka tuonelasta, Suo hänet äidin viel' omistaa!"
Mutta hänen sydämessään teki Jumalan Pyhä-henki työtänsä, pakottaen kovan kallion antamaan vettä ja kuivan kepin kukoistumaan. Kahta sairasta valvoessa riensivät päivät Annalta ohitse ja surullisesti. Jaakosta ei ollut tietoja tullunna siitä saakka, jolloin hän oli etämaille lähtenyt elikö hän vai oliko kuollut, sen tiesi Jumala!
Kaksi vuotta oli nyt polonen erillään omaisistaan ollut. Muutaman kerran oli hän saanut komppanian kirjurin kirjoittamaan sinne kotiin muutamia riviä, mutta kotoa ei hän ollut sanaakaan saanut. Siellä ei kukaan kirjoittaa osannut. Elikö hänen äitinsä, oliko nuori vaimonsa terve, oliko siellä ehkä pienokainen isäänsä odottamassa siitä ei hän vuoden päiviin ollut mitään tietoja saanut.
Mutta solalle päästyäni näin hämmästyksekseni molemmat miehet keskenään kamppailemassa, ja toinen heistä huusi vapisevalle tytölle: «pakene, tyttö, niin paljon kuin jalkasi ennättävät!« . Tuulos: Elikö sisarenne silloin vielä? Koski: Ei, hän oli jo aikoja sitten kuollut.
Marit vielä ohjaksia pitää ja hänen valvova silmänsä tunkee joka nurkkaan sekä sisällä että ulkona. Mutta Marit oli kuitenkin muuttunut Kari Bjaaland'in käynnin jälkeen. Hän ei löytänyt lepoa eikä rauhaa. Yöllä hän ei saanut unta, vaan nousi usein ja käveli edestakaisin huoneessaan. Mitenkä Anders'in laita oli? Elikö hän vai oliko kuollut? Muistiko hän Marit'ia ja katuiko mitä oli tehnyt.
Tuolla syrjässä vanhan puun juurella oikoi vanha ruotsalainen sotamies, silmät suljettuina. Oliko hän sairas vai pyörtynyt, tahi nukkuiko hän? Riennettiin paikalle, ja lähin mies kumartui nähdäksensä elikö vanhus. Soturi huomasi tulijat ja aukasi silmänsä. Oletko kokonaan uupunut, ukko? kysyi Löfving säälivästi. Kyllä tosin, vastasi muukalainen, yrittäen istualleen. Vähän vettä, jos on saatavissa.
Pimeätä ja ahdasta kaikkialla, vieraalle tylynä joka talo, tuska väijymässä sisällä. Keskiajan kammo ihmisiä ja varjoja vastaan! Varjojen kaupunki! ajatteli hän. Täällä nukkuu tai kuolee kaikki, mikä on ennen elänyt yhdentekevä, elikö se suurena ja väkevänä vai köyhyydessä ja lokaan vaipuneena. Kolme neljännestä kaupunkia on köyhyyttä, loput rapakkoa.