United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän käänsi lehden. Tämä oli jotakin niin ihmeellistä, hämmästyttävää, että Pekka rupesi hieromaan silmiään, kysyen itseltään, oliko hän valveilla vai nukkuiko hän. Samassa tuli joku vastaanottohuoneesta. Se oli Pekan hyvä ystävä, Jukka Julkula, joka Pekan huomattuaan, suoraa päätä tuli hänen luoksensa. "Kuule veli", lausui hän hiljaa Pekan korvaan. "Oli oikein hauska, että tapasin sinut täällä.
Hänen levottomasti sykkivä sydämensä etsi rauhaa, mutta etsi sitä turhaan taivaasta ja maasta. Hänen ruumiinsa oli väsynyt, hänen sielunsa vielä väsyneempi. Yö, yksinäisyys, hiljaisuus vaikuttivat nukuttavasti. Hänen ajatuksensa hämmentyivät, ja hän vaipui uneen, istuessaan käsi posken varassa ja pää nojautuneena vasten ikkunapieltä. Nukkuiko hänen sielunsa?
Hänen edessänsä kuvasti Liisa, iloisena, vallattomana; sitte Ruikan emännän jylhä muoto, ja Liisa pihalla itkien; sitte Liisan ylpeä vastaus hänelle, Ivarille, ja sitte tytön tuima käynti, pitkin kylän raittia; sitte tulipalo. Emme tiedä nukkuiko Ivar koko yönä. Sillä hänen levollinen luontonsa oli liikahtanut tasapainostaan, ja semmoista luontoa ei saada helposti tasapainoon jälleen.
Minä ajattelin mitä hän nyt mahtoi tehdä; miltä hänelle tuntui juoda vettä vaan ja sitäkin niukalta; mitä hän hankki ruo'an lisäksi! nukkuiko hän paljon vai vähän; näkikö hän savun minun tulestani yöllä, vai ei; tulisiko hän iloiseksi, jos menisin hänen luoksensa; kuolisiko hän ennen minua; tekisikö hän minun puolestani, jos minä ensin kuolisin, sen, minkä minä hänelle tekisin, jos hän ensin kuolisi, hautaisin hänen.
Sakris kopautti kädellään alas permantoon. Nukkuiko Nelma tosiaan? Kuinka hän nukkui? Se oli rammasta kummallista ... mahdotonta. Sakris kysyi lopulta: Oletko sinä nukussa jo? Ei vastausta. Nyt kömpi rampa vuoteeltaan. Meni katsomaan, nukkuiko Nelma. Tyttö kuuli hänen lähestyvän. Ja näki hänet mielessään.
Kun toiset kysyivät, missä hän oli ollut, mitä tehnyt, millä kumman lailla oli saanut aikansa kulumaan, ei hän muuta kuin hymyili. Betty ei voinut kylläksi ihmetellä. Olga vei edes kirjoja mukaansa, joita luki, mutta Hannalla kun ei ollut kirjoja, ei käsityötä, ei kerrassa mitään. Nukkuiko hän siellä, vai mitä kummaa? Vastausta ei tullut, hymyilyä vaan.
Tuolla syrjässä vanhan puun juurella oikoi vanha ruotsalainen sotamies, silmät suljettuina. Oliko hän sairas vai pyörtynyt, tahi nukkuiko hän? Riennettiin paikalle, ja lähin mies kumartui nähdäksensä elikö vanhus. Soturi huomasi tulijat ja aukasi silmänsä. Oletko kokonaan uupunut, ukko? kysyi Löfving säälivästi. Kyllä tosin, vastasi muukalainen, yrittäen istualleen. Vähän vettä, jos on saatavissa.
Nukkuiko, vaikka tiesi, että meidän välimme oli särkynyt, että olimme ijäksi eronneet! Enhän siitä tarkkaa selvää saanut, mutta vähän aikaa siinä seisottuani, pidin sen luonnollisena asiana. Kun hän ei minusta välittänyt, ei hän eroammekaan surrut, ajattelin. Ja omatunto nukkui ja muistot olivat hälventyneet. Uudet tunteet, uudet halut olivat ajaneet ne tieltään pois.
Liv ummisti silmänsä, hän makasi ikäänkuin horroksissa, ei hän tietänyt nukkuiko vai oliko valveilla, sillä mielikuvituksia kokoontui hänen ympärillensä, toinen toista oudompi. Mielestänsä häntä nostettiin ja tuuditeltiin, eikä hän voinut, eikä tahtonut liikahtaa. Sanomaton rauha oli hänet valloittanut; hän ei tuntenut mitään vaivaa enään.
Ne olivat ainoat sanat, jotka kurja mies lausui sinä iltana. Ja semmoisia sanoja ei hänen oltu kuultu ikinä lausuvan. Olivatkohan nuot sanat hiljastuneen katumuksen sanoja? Kenties, kenties. Vaimot nukkuivat vihdoin, nukkuiko mieskin? Sitä ei tiedetty. Aamu tuli. Vaimot heräsivät.