United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koski: Ei sellaiset temput minua auta. Ne ovat lapsia varten. Tuulos: Mies, jos teidän äitinne muisto on kallis, niin rukoilkaa Jumalaa, joka oli hänenkin ainoana lohdutuksena. Rukoilkaa, rukoilkaa, vaikka ette uskoisikaan, rukoilkaa siksi, kunnes uskon valo koittaa sielussanne, ja se koittaa viimein, se on varma, niinkuin Jumalan olemus on varma ja luja. Minä olen niin kurja.
Mutta minä sanon teille, että on sitä syytä sysissä, jos on sepissäkin. Tuulos: Puhukaa minulle jotakin äidistänne. Koski: Hänestä raukasta ei ole paljon puhumista. Kärsi ja kuoli, siinä kaikki. Ja sama on hänen poikansa edessä. Tuulos: Minä uskon, että te vielä tulette onnelliseksi mailmassa. Siitä joka ei kokonaan ole ihmisyyttään menettänyt, on aina toivoa.
Tuulos: Ette kurjempi kuin tuhlaajapoika. Ja hänestä raamattu kertoo: »Kun hän vielä kaukana oli isän huoneesta, näki hänen isänsä hänet, juoksi häntä vastaan, syleili ja suuteli häntä». Koski: Ja antoi hänelle uuden puvun, sormuksen käteen ja uudet kengät.
Tuulos: Toivokaamme, että se oli elämänne ensimäisellä hetkellä, sillä tuon murtavan syvyyden, joka uhkasi teidät niellä, olette välttänyt, ja sen partaalta on nyt nouseva uusi ihminen, joka ottaa ensimäiset vakavat askeleensa elämässä. Koski: Minä en voi, minulla ei ole voimia. Tuulos: Jumalan avulla te voitte. Koski: Mutta minä en usko Jumalaan, minä en voi!
Ei, muistelkaa, ajatelkaa niin usein kuin voitte rakkaitanne, äitiänne ja siskoanne, muistelkaa pienintäkin tapausta, minkä elitte heidän kanssansa. Mikä teitä silloin lämmitti, se lämmittää vieläkin. Tuulos: Ja mitä tämä kertoo?
Tuulos: En minä, vaan Jumala, joka aina on ollut ja joka aina tulee olemaan. Ystävä, olen teidät vain kolme kertaa elämässäni tavannut, mutta joka kerta on minulla ollut selvänä, että te sydämenne syvyydessä vielä säilytätte Jumalan kuvan. Muistatteko ensi kertaa? Kaksi päihtynyttä miestä kulki Kaarikatua pitkin. Sadatuksia ja rivoja sanoja tulvaili heidän huuliltaan.
Koski: En voinut teidän luottamustanne pettää. Tuulos: Se oli Jumalan kuvan välähdys sielussanne. Koski: (itkee.)
Koski: Olenhan sitä toivonut, mutta minkä sille voi, kun kerta on juomariksi ruvennut. Tuulos: Te heitätte viinan. Ette nauti pisaraakaan enään tuota myrkkyjuomaa. Koski: Te ette tunne viinan voimaa, ja senvuoksi on teidän hyvä puhua.
Tuulos: Kun ajattelen, mitä kaikkea te olette saanut kokea, niin tunnen sydämeni tuskasta kouristuvan. Mutta minä arvelen kuitenkin, että ei niin pimeätä yötä, jossa ei joku valonkipuna olisi sinkoillut, eikä niin kurjaa ihmiselämää, jota ei joku onnensäde olisi valaissut. Ettekö näe sielunne silmäin edessä jotain sellaista valonhetkeä?
Mutta solalle päästyäni näin hämmästyksekseni molemmat miehet keskenään kamppailemassa, ja toinen heistä huusi vapisevalle tytölle: «pakene, tyttö, niin paljon kuin jalkasi ennättävät!« . Tuulos: Elikö sisarenne silloin vielä? Koski: Ei, hän oli jo aikoja sitten kuollut.