Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
Virittää hän vienon virren yössä maaten, matalalta, luota synkän seinähirren, sysimustan orren alta, syöden miestä surun summan, välkkyessä Kalman peisten, tuimellessa tuskan tumman, lautsan päässä Kuolon seisten. »Miksi vierin vieno peura Repolasta rikkahasta? Oli tuolla tuttu seura, maanitteli maammo lasta.
Sinikka-rouva, joka mitä veitikkamaisimmalla mielenkiinnolla oli kuunnellut toisen esitystä hänen otaksutusta lemmenleikistään, heittäysi nyt taapäin nojatuoliinsa ja päästi kauvan pidätetyn riemunpuuskansa valloilleen. Hänen naurunsa soi ja solisi, välkkyi ja kimalteli ... kuin suihkulähde, kuin päivänkaari, kuin kuuttaren kultarihma hopeaisessa yössä. Paavo Kontio antoi hänen nauraa kylläkseen.
Tuost' ei vielä selko, kun kuului viidakosta laukaus ja yössä kaikui hurja karjahdus. »Ken ampui?» »Tiikeri on lähimailla! Tuoll' on se.» »Ei vaan tuolla!» »Liekin lailla se liikkuu. Pidä varas. Maahan painu. Meist' on ja hevosista sillä vainu.» Hui! Taasen viidakossa joku laukas. Ja samassapa metsä sylin aukas ja aarnioiden herran, tiikerin, he näki syöksähtävän esihin.
Ja hän seisovi hetken siinä, tuli silmistä tuikahtaa, sydän taukovi sykkimästä, povi synkästi huo'ahtaa, kuni hurja hän painaltaapi rinnoillehen lapsostaan, ja syöksyvi syksyn yössä vesihyrskyyn vahtaavaan.
Kerran heleällä heinäkuulla, kun aurinko oli mennyt metsän taa ja Kuikkalampi kajasti utuisena valkeassa, hämäräisessä yössä, kuuli Jaana aitassaan hiljaisen koputuksen seinän takaa. Hän nousi ja avasi oven, arvellen että se oli joku hänen kotiväestään. Se oli Heikki Kontio. Hän pujahti sukkelasti sisälle ja Jaana sulki yhtä nopeasti aitan uksen.
Kohisi ympärituoksuava lumi ja tömisi Kiljavan lakea nummi, koska he joukossa kirmasivat päin. Tulisella vauhdilla he ehtivät tuon veressään matelevan kumppaninsa luoksi, syöksähtivät hänen ohitsensa, mutta kääntyivät pian ympäri, koska veren viehättävä haju heidän sieraimiinsa lemahti. Ympäri he kiekkaisivat: hännät heilahti, lumi tuiskahti ja tulta iski yössä himon ja kimman silmä.
Otan sun lapseksi omaksi, annan sulle laulun armon, juuret juutan maa-emohon, työnnän latvan taivahalle.» Vaikes tammi taideniekan. Seisoi mies aholla yksin, yössä aukean elämän. Tunsi polttavan povensa, sydämensä seisahtavan vaivasta sanattomasta, ailuesta ankarasta. Pyhä on hetki hengen tuskan.
Yössä tummas harhaeli Atalantta. Löysi viimein valjetessa koillisen Laakson varjossa hän tuttavien huoneen; Toki turhaan tälle ovelle hän löi. Kuuli vaeltaja vastauksen kolkon: »Kieltää meitä avaamasta oveam Sinulle, oi neito, ruhtinaamme uhka, Jonka miehet keihästetyt, miekkavyöt, Vielä vaiheillamme karmehina käyvät.» Siitä huonetta hän toista läheni, Ovelle sen kolkutti, mut saman äänen Humajavan kuuli yössä kulkija. Vielä kohden majaa kolmatta hän astui, Astui huoneheesen; mutta katsannot Häntä vastaan käyvät kylmät, lausuellen: »
Mitä sinä itket, lapsi? Anna minun olla täällä ... anna minun olla ... en minä putoa ... voi, minkä tähden sinä...? Tyttö puhui vieläkin unen horroksissa, mutta herkesi, kun heräsi. Ja useamman kerran yössä sai äiti tehdä samaa. Mutta aamulla ei hänellä ollut sydäntä kieltää ja pyytämättä hän lupasi tytön mennä puuhun.
Näin kaikki jälleen kun ois tyyntä täällä ja kaikki hiljaista ja harmajaa, kun sumut hiljaa nousis notkosoista ja korven usmiin peittyis koko maa, niin itse istuisin ma vuoren päällä kuin murheen muistopatsas täällä ja yksin yössä itkisin kuumin, kuohuvin kyynelin rinnastani surun synkän lajinensa, lapsineen: kaihon kuuron, läylin lynkän, vaivan valkohapsineen itkisin ikäni kaiken, ajan kaiken kaikertaisin, veljieni, siskojeni, enin itseni edestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät