Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Ma vuotan kylmiä rientoja vaan Ja päitä, min järki ei tajuukaan, Ett' elinehtona lauleloiden On sinitaivas ja päivä vaan. Loilu. Sua sääli on mun, Mua sääli on sun, Voi, tuskia mailman turjotun! Olet lempi mun, Olen lempi sun, Mut onnemme näkyy murjotun. Olo haikea vain, Elo vaikea vain, Käy tukkanuotat ja luuta ain. Päät kuumat vain Tuo tuumat vain: Siis, Herra, et suokaan muuta lain!
Ma toivon ilmaa siiville soiton, Kun se hyödyn harmaassa laahaa vaan, Ma toivon laululle kaiun loiton Ja voimaa, mi järjestä vieden voiton, Saa rinnat innosta hehkumaan; Ma toivon mieliä tajuumaan, Ett' ilon lapsi ja aamukoiton Maan mullassa syystäkin tallataan. Ma vuotan kiertoa lakien noiden Ja harmaata huomista yli maan, Ma vuotan kiukkua huutajoiden: "Maan vaaroista laulusi soikoon soiden!"
Kuulen saapuvan sanoman ilman pitkiltä pihoilta, Luojan lempeän tuvilta: »Mitä itket, turha tytti, Suomen suuressa kesässä? Eipä sulhosi luvannut tulla yössä valkeassa, vannoi hän takaisin tulla syttyessä syksyn tähden.» Jop'on kuivui kyyneleeni, mieli helläksi herahti; vuotan vielä vuoden, kaksi.
"Rakastava ei koskaan vuottamisessa väsy." "Ei koskaan väsy vuottamisessa!" "Ei. Minä olen varronnut vaimoani jo seitsemänkolmatta vuotta." "Seitsemänkolmatta vuotta!" Olga katsahti ylöspäin ja alkoi saada aavistuksen rakkauden kaikkivallasta ja suuruudesta. "Minä vieläkin vuotan häntä, minä vuotan häntä kuolemaani asti. Vaikk' en varrota tahtoiskaan, niin vartoaisin minä kuitenkin yhtä kaikki.
Niin, täällä Ma jäällä Nyt säällä kirkkaall' liukuilen, Ja mieli Ja kieli On vilpas, iloinen. Ja jalka teräkseen! Ilolla, posket punottain, Nyt määrään kaukaiseen Ma tuulen lailla lennän vain. Ja matkaltani palajan Taas kotiin, äidin helmahan, Ja luotan Ja vuotan Taas tuota kevätt' ihanaa, Kun läikkyy Ja väikkyy Vapaina järvet, maa. Maamme kirja 1878-1905.
Niin vait on ympärilläin, Niin vait, että voitolle jäivät, Ja alas ma painan pään. Vaikk' kammoni ensin kiihtyy, On ainoat rakkaani nää. Niin vait on ympärilläin, Niin vait, että täällä ne viihtyy Ja yöksi mun seuraani jää. Kera noiden ma riemuitsen silloin, Ja itken ja hymyyn niin. Niin vait on ympärilläin, Niin vait, kuni missä on milloin Elo hiipunut sammuksiin. Toivon ja vuotan.
Miel' uljas, leikki viaton Sun jäälläs liiton tehnyt on Niin, täällä Mä jäällä Nyt säällä kirkkaall' liukuilen, Ja mieli Ja kieli On vilpas, iloinen. Ja jalka teräkseen, Ilolla, posket punottain, Nyt määrään kaukaiseen Mä tuulen lailla lennän vain. Ja matkaltani palajan Taas kotiin, äidin helmahan, Ja luotan Ja vuotan Taas tuota kevätt' ihanaa, Kun läikkyy Ja väikkyy Vapaina järvet, maa.
Mun rintan' tuntuu murretulta. Ma aina vuotan, odotan, Vaan mitä? tiedä ma en. Ja aina murhe on rinnassan', Ain oon ma suruinen Oi, missä kaihoni katoaa? Milloin syömmeni levon saa? Elias. KERJ
En kointähteä vuota, kun yö minun ylläni tummuu, kastetta illan en, helle kun polttava käy, yötä ma vuotan vain, jost' ei koskaan aamua nouse, yötä, jost' ei ikinään syttyä voi elämää, yötä, joss' yksin tyhjyys laulaa äärestä ääreen, kärsimys koskaan ei, toivojen houkutus ei.
Mut voiton hekkumata hän tuskin tunsikaan. Kuin unen varjon tumman toi aatos otsalleen, kuin arvoituksen kumman hän näytti ratkaisseen: »Ah, ylin kaipuu mulla on itse kumartaa, on itse lyödyks tulla: ma vuotan voittajaa. Jos miekoin, harpun kielin jo huomen hänet tois ah, hälle, hälle mielin ma antaa kaikki pois!» PALOK
Päivän Sana
Muut Etsivät