Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kyll' lunta täynn' on vuori Ja notkelmat, Vaan ei mun mielen' nuori, Ei laulelmat. Vaikk' ulkomyrskyt pauhaa, S' ei haitakaan, Kun tääll' on tyyntä rauhaa Sisällä vaan. Vaan kevään tullen kylmä Pois pakenee, Ja vuokon sinisilmä Kyyneltelee; Vien silloin laitumelle Taas karjojain, Ja kaiku kantelelle Soi vuorottain. Sua etsin, vehmas nurmi, Taas kerrankin, Miss' aallon vilkas hurmi Käy mutkihin.
Perhoset ovat, kuten tietty, vähän turhamaisia; ne mielellään käyttävät kaikenlaisia koristeita. Ei se kuitenkaan ole heidän vikansa, että ovat niin kauniit; he eivät ole näet itse teettäneet vaatteitansa räätälillä. He ovat luonnostaan sellaiset kuin ovat. Kerran Apollo tuli vuokon luo ja sanoi hänelle: "jos sinä rakastat minua, niin rakastan minä sinua."
"Kyllä minä sinua rakastan", sanoi vuokko, sillä hän tosiaankin rakasti Apolloa eikä osannut teeskennellä. "Onko se oikein tosi?" sanoi perho. "Mitäpä se muuta olisi?" vastasi vuokko. "Se on hyvä, se", sanoi perho ja imi pois kaiken hunajan vuokon kukasta. Perhoset rakastavat hunajaa, mutta eivät osaa sitä säästää kuten mehiläiset. Niin se tapahtui ja Apollo lensi tiehensä.
Metsä muuttuu ihanaksi, Lemmen ääni kaikuvi, Paimen yltyy rohkeemmaksi, Neitonen on hellempi. Kevät kukkaa verhoileepi Lehtisillä hienoilla. Terän vuokon valkaiseepi Hopealla kirkkaalla, Lehdistänsä kohouupi Kielokainen tuoksuen, Koristeeksi valmistuupi Viattoman rinnallen. Nuokkuileepi varrellansa Esiköinen kultanen, Kuusain kiertää oksiansa, Suojaa suoden rakkaillen.
Taivaan puhtaus ja viattomuus asuu vuokon lumivalkeassa kukassa; sen lehdillä on kevään ensimmäinen heleä vehreys; sen tuoksu on vieno ja raikas, kuin olisi se henkäys tuon keväällä uudistuvan ja kirkastuvan luonnon povesta. Mieli täyttyy selittämättömällä armaudella sitä katsellessa. Mutta syvemmällä metsän sisässä kukkii vielä valkovuokon sisar, tuo vähän aikaisempi sinivuokko.
Eräällä heistä oli haavi pyytää perhosia, ja hän huomasi kauniin Apollon. "Tuopa on kaunis pistää neulaan hyönteislaatikkoon", sanoi poika ja alkoi juosta pitkin nurmikkoa. Nyt tuli Apollolle hätä. Miten hän lensi, koettaen paeta! Huh! haavi heilahti ja tapasi häntä siipeen, ja perho putosi suin päin ruohokkoon juuri vuokon viereen. "Tässä se lensi", sanoi poika ja kumartui etsimään perhoa.
Puhdas on Pohjolan vilpeä ilma, Puhdas on juokseva laaksosen virta, Puhdas ja kaino on kielosen kukka. Puhtaampi näitä on armahan immen Tuntehin puhtain aaltoova rinta. Kasvoi laakson ensi nurmikolla Valkovuokko, suven ensimmäinen. Raitis, puhdas oli vuokon tuoksu, Suloinen ja hertas kukka itse.
Raitis, puhdas oli vuokon tuoksu, suloinen ja hertas kukka itse. Tuli immyt, nuori, ihanainen, vallatonna leikki kukkaisilla: vuokon taittoi, kantoi rinnoillansa, kunnes kuivunehen luotaan heitti. Vihantana versoi taimi nuori immen sydämmessä ensimmäinen. Raitis, puhdas oli lemmen tunne, nuortea ja sorja impi itse.
Tuli immyt, nuori, ihanainen, Vallatonna leikki kukkaisilla: Vuokon taittoi, kantoi rinnoillansa, Kunnes kuivunehen luotaan heitti. Vihantana versoi taimi nuori Pojan sydämmessä ensimmäinen. Raitis, puhdas oli lemmen tunne, Nuortea ja reipas nuorukainen. Tuli immyt, nuori, ihanainen, Vallatonna leikki sydämmillä: Taimen taittoi, helli rinnoillansa, Kunnes kyllästyi ja luotaan heitti.
Anette, joka tätinsä pyynnöstä oli antanut serkuilleen viimeisen silauksen solmien tuon kauluksen uudestaan, kääntäen tämän olkihatun reunaa hiukan toisin pisti lopuksi Laurin napinläpeen vasta puhjenneen ruusun, se sopi vallan mainiosti, ja omaan rintaansa sinisen vuokon ei voinut ajatella soreampaa poikaa ja somempaa tyttöä mikä kaunis pari! ja ruustinna hymyili mielihyvästä ja huokasi helpotuksesta Heddaa ajatellen, joka onneksi näytti kokonaan unohtuneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät