Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Katseet kulkevat ikkunata kohti ja etsivät avaruutta. Vaan vastassa on pikimusta muuri, joka ei näytä muuta kuin oman unisen pöytäkynttiläsi ja pienen huoneesi harmaan haaleat seinät. Ei tee mieli mihinkään. Ulkona on alituinen tuisku ja pakkanen. Viima viiltää kuin veitsellä poskeen. Kuiva pyry polttaa suojattomaan sieraimeen kuin kiehuva poro.
He tappavat kaikki, jotka näyttävät heistä vastustajilta ... metsieni hävittäjiltä, Mannun ryöstäjiltä... Puhki vatsat, silmät pois päästä... Mantu, maa-äiti...» Yht'äkkiä viiltää Muttisen päästä niin, että hän välttämättä tahtoisi jotakin. On ikäänkuin häntä janottaisi. Mutta se jano on sielussa.
Edistyminen. Tahdon kyllä paremmaks Tulla, vaan en tulle! Paremmaksiko sinua? Opeta se mulle! Pyrkisin myös paremmaks Tuota sekä tuota! Paremmaksiko meitä, vai? Poijes meidän luota. Naamakuva. Jos joskus kelpo vainajaa, Herra raatimiestä tai pastooria, Hänen leskensä antaa kupariin piirtää Sek' alle muistovärsyä viiltää, Siinä sanotaan: Päine, korvine Täss' näette herraa se ja se!
Viiltää veno kesken luonnon karun; vana kertoo orvon onnentarun, joka tuskin päästen päivänkukkaan kuihtui kylmyyteen ja joutui hukkaan, vaan ei sentään elämästä laannut, vaikk' on vuosia jo maassa maannut, kulkee kummitellen ihmismaita, muistaa aikojansa autuaita, joskus laikahtavi laulamaan kylmin rinnoin kevätriemujaan.
Joku kantaa lamppua näkyy vain oven raosta jäljet orgiain. Joku kaatunut pullo valossa kiiltää. Yön halki karkea nauru viiltää. Lie harhanäky tuo hirmuinen, lie hullua petosta silmien. Kaikk' on hiljaa, on vaipunut lepohon. Tuo nainen hän sentään äitisi on, sinä neitsytvuoteessa uinailet ja tän' yönä kadulla ollut et. Mut ken siellä? Ken lyö ovehen? Kenen askeleet yöss' ovat kajahtaneet?
Ei, kukaan ei ollut nähnyt avainta, paitsi se pieni kovakuoriainen, jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään. Se oli nähnyt avaimen kiiltävän pienten kivien välissä puron rannalla ja rupesi surisemaan: Aalloissa kiiltää, Silmiä viiltää, Kulta jo hohtaa, Toiset ei kohtaa. Tyhmin ja pienin Huomasi ensin Kullan kiillon, Silmien viillon.
Noin, atrioiden pöydän runsaan ruokaa, rovasti haastaa mahtavuudessaan, hän haastaa noin ja huolekkaasti huokaa ja palan vielä viiltää paististaan. Mut tuskavuoteellansa Döbeln hiutuu, tulessa silmä hehkuu, rinta riutuu, ja poski hohtaa kuumepurppuroin. Päin pohjaa juur' ol' ollut joukon retki, kaks yötä, päivää, käyty joka hetki, hän itse Joensuuhun tullut noin.
Halki hyrskyin hämärtyväin unipurren merimiehet viiltää merta viitatonta.... Kesken tummaa tietään monta vaipuu alle aaltoin syväin. Hyrsky, usva venhon eessä, humu tuulen yksinäinen, valkamana jänkä jäinen uran uuden uuttajilla. Saatto suuri vanaveessä, laivat, lautat lainehilla, riemulaulu helkkyväinen, kukkaissaaret, päivän manner lempeä ja leutosäinen!
Kaduin kohta mietelmääni: sydäntäni vaihda en. Sekä myrskyisätä että tyyntä vettä soutelen. Kaunis, kirkas nyt on aamu, aamu armas sunnuntain, tuolla siintää kirkon haamu, kaikuu kellot kumahtain. Venhot viiltää järven pintaa, kaikki kirkkoon kiirehtää. Valkovaate peittää rintaa, juhlahuivit välkähtää.
Ja sen sanon minäkin. »Vatsa täyteen, että napa kiiltää, työtä eteen, että mieltä viiltää!» Ei tarvitse säästää, sen luvan annan isän kädestä!» puheli isä Mähöselle. »No ei pidä rynnäten rukiin leikkuuseen mennä, kauniisti on kasvu kaadettava», sanoi Mähönen naurahtaen. »Ota ja pidä omanas; lykkyä tykö!» sanoi isä Mähöselle. Sitte kääntyi hän minuun, ojensi kätensä ja sanoi hyvästit.
Päivän Sana
Muut Etsivät