United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
No jos niin on, koetan minäkin kärsiä. Kyllähän sitä saa antaa, anna hänelle aamumaitoa. Mikä mustalainen se on? Ai .. kyllä, kyllä .. vai on hän täällä. Ja hänen matkassaan on se Anni Mähönen, joka oli meilläkin piikana. Vaan heitä ei ole vihitty eikä mitään .. kun Simoa ei kuuluta kastetunkaan. Minä hänelle tässä äsken vähän puhelin, mutta ei se näkynyt vaikuttavan.
Enhän minä ole sitä muistanutkaan», sanoi Mähönen ja jatkoi puhettaan miehen kanssa, joka nyt seisoi käsivarsin kärryyn nojautuneena. »Ja riisu hevonen syömään. Kyllä sitten ennättää latikkata laskea!» sanoi hän kiukkuisesti. »No, saattaapa tämän riisuakkin», sanoi Mähönen. »Tule Miettinen pihaan, niin päätetään täällä», ja hän ajoi liiterin eteen. Vaimo katosi pirttiin.
»Mene huoneeseen!» sanoi Mähönen minulle. Pirtti oli iso ja valoisa, seinillä riippui vaatteita ja työkaluja; peräseinällä käydä kalkutteli iso kello, jonka tauluun oli maalattu kauniita punasia kukkia. Tein hyvänillan ja istuin nyytteineni ovensuupenkille. »Tule peremmäs ja jätä vierastelu. Täällähän se sinun työsi on», sanoi hän jalallaan kätkyttä heilutellen. Menin kätkyen luo.
Näin hänen katoavan kirkon ovesta. Silloin näin isäni viimeisen kerran. Seuraavana kevännä hän tulvavesien aikana hukkui Uhattoman koskeen, kun oli sieltä vanhoja jättötukkeja toisen miehen kanssa nostamassa. Mähönen vei minut mukanaan kirkkoon. Kun kuulutukset oli luettu ja Mähönen parin isännän kanssa puhunut jauhojen hinnasta, mentiin nopeasti pitäjän tuvan pihaan.
Siellä seisoi harmaat korikärryt ja musta hevonen. Mähönen istui laudalle kärryjen keskellä ja käski minun istua taakse korin pohjalle. Ja niin lähdettiin kovaa vauhtia ajamaan, että puut ohimennessä molemmilla puolin vilahtelivat. Aina kun joku ajaja ilmestyi eteen, löi Mähönen hevostaan ja niin lennettiin kaikkien ajajien ohitse, jotka tiellä eteen sattuivat.
Tämän kaiken ennätin nähdä jo kärrissä istuessani, sillä Mähönen tapasi juuri pihaan ajaessa erään miehen, jota hän puhutteli hevostaan pidättäen. Kuului oven avaaminen ja lapsen itku. Pirtin portaille ilmestyi pitkä, laiha nainen avojaloin. »Anna tulla tytön pois kärrystä. Mitä sitä siinä istutat!» hän huusi. »Ka, saapikai se.
Emäntä riisui vaatteensa ja meni kätkyen luo, jossa Manta äänetöinnä makasi. »Herra tule ja siunaa!» sanoi hän ja nosti lapsen ylös. »Tämä lapsihan on ihan kylmä. Joko tälle nyt tulee lähtö.» Hän irroitti rievut lapsen ympäriltä ja katseli sitä joka puolelta. »Vielä tämä on hengissä, mutta ei taida tästä enää ihmistä tulla.» Mähönen meni katsomaan. »Annapas rintaa!» sanoi hän.
Pilkkaa sinä vaan postilloita ja muita pyhiä kirjoja, mutta saat nähdä että siinä ei ole hiuskarvaakaan valetta siinä, mitä minä sanon. Ettäkö ei rouva enää tunne meitä? Kyllä minä en jaksa muistaa. Olinhan minä piikanakin rouvan kotona yhteen aikaan. Ai.. Anni Mähönen, kyllä .. kyllä minä nyt! Sehän oli siihen aikaan, kun Antti ja minä olimme kihloissa. Niin, siihen aikaanhan se taisi olla.
Ja sen sanon minäkin. »Vatsa täyteen, että napa kiiltää, työtä eteen, että mieltä viiltää!» Ei tarvitse säästää, sen luvan annan isän kädestä!» puheli isä Mähöselle. »No ei pidä rynnäten rukiin leikkuuseen mennä, kauniisti on kasvu kaadettava», sanoi Mähönen naurahtaen. »Ota ja pidä omanas; lykkyä tykö!» sanoi isä Mähöselle. Sitte kääntyi hän minuun, ojensi kätensä ja sanoi hyvästit.
Mutta minä ajattelin, että sinä Kaisun sinne völjyyn veisit. Luulin ettei minua enää tarvita», ja hän hymyili tyytyväisenä. »Saapi Tellu pestä silmänsä ja kätensä huomenna, pääsee minun kanssani kirkolle; Mähönen lupasi tulla kirkolle vastaan», ja hän ruiskautti pitkän syljen pirtin lattialle. »Vaan mitenkäs Miinan?» uskalsin arasti kysyä.