Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Ilmarisessa heräävät muistot ja hän vastaa: »todella, sisätajuntani salamaailmassa kaikki on hyvin, sillä siinä totuuden tieto piilee eikä unitajunnan psyykillisyydessä» Kalevalan sanoilla: »No niin», huomauttaa tähän Väinämöinen, »etkö sinä nyt ymmärrä, veli Ilmarinen, että Sampo se on Pohjolasta haettava!
Mutta hän oli itse aina jäänyt kylmäksi ei sykähtänyt hänen sydämensä koskaan niin rajusti, että hän olisi uskonut aikansa tulleen eikä hän semmoisissa asioissa osannut noudattaa toisten neuvoja. Ja niin vierivät vuodet ja Väinämöinen vanheni. Ja yhä hän yksin eleli. Silloin kohtalo toi hänen tielleen Joukahaisen.
Taittoi vastan taatollensa, toisen taittoi maammollensa, kokoeli kolmannenki verevälle veijollensa. Jo astui kohin kotia, lepikköä leuhautti. Tuli vanha Väinämöinen; näki neitosen lehossa, hienohelman heinikössä. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Eläpä muille, neiti nuori, kuin minulle, neiti nuori, kanna kaulanhelmilöitä, rinnanristiä rakenna, pane päätä palmikolle, sio silkillä hivusta!"
Utu-tyttö, neiti terhen, u'un huokuvi merelle, sumun ilmahan sokesi. Piti vanhan Väinämöisen kokonaista kolme yötä sisässä meren sinisen. Yön kolmen levättyänsä sisässä sumun sakean virkki vanha Väinämöinen: "Ei ole mies pahempikana u'ulla upottaminen, terhenellä voittaminen."
Se jatkoi haaveitaan tuonelassa, se unelmoi ja rakenteli tuulentupiaan. Ja kun sen hetki löi, se syntyi jälleen maan päälle ja syntyi Ainona... Ja tuossa tietäjässä Väinämöinen jo oli tuntenut itsensä. Nyt oli arvotus ratkaistu. Nyt oli selvä, että Aino oli tietäjäsielu jo syntyissään, ja miksi hän sitä oli, nyt oli luonnollista, että hänen kohtalonsa häntä katkeroitti.
Ja ketteränä kuin kärppä irroitti tyttö itsensä hänestä, pudottautui maahan ja hävisi hämyyn ja sateeseen. Eikä Väinämöinen olisi edes ehtinyt huutaa häntä takaisin, jos olisi tahtonutkin. Mutta hän jäi vain sanattomana siihen seisomaan.
»Oi sie lieto Lemmin poika, Ylimmäinen ystäväni, Mene sampo ottamahan, Kirjokansi kiskomahan!» kehottaa Väinämöinen, ja Lemminkäinen koettaa kiskoa Sampoa maasta, mutta sen juuret ovat yhdeksän sylen syvässä, eikä Lemminkäinen sitä irti saa, ennenkuin hän Pohjolan vahvavartaloisella härällä on kyntänyt Sammon juuret, kirjokannen kiinnittimet.
Katso: johan olet Pohjolassa käynyt, johan olet Sammon takonut!» Ja Väinämöinen kysyy Ilmariselta: »Veli seppo Ilmarinen, Mit' olet pahoilla mielin, Kahta kallella kypärin Pohjolasta tullessasi? Miten Pohjola elävi?»
Vaan jos vanha Väinämöinen, Ukko nousisi unesta, Aukaisis sanaisen arkun, Laululippahan lukosta, Siitä juoksisi jokena, Virret virtana valuisi, Sarvipäisinä sanoina, Luontevina lausehina.
Halttuun Jumalan, Juteini, Onnee matkalles osaksi, Lykkyy lähtöhös luvattuun Runonjekka reisulleisi. Näitä vanha Väinämöinen Seisoisansa silmissäni Sanoi suulla nauravalla Pilkan pisteli sanoilla Kerran korvissan' unessa. Väliin seuraksi sanoille Nytkähytti niskojanskin Painoi päätänsä kumarten. Vjelä puheitans venytti Jatkoi sanojans jalosti; Nauru huulilta hävisi Kulmat kurttuhun kokoonnuit
Päivän Sana
Muut Etsivät