United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen ovat valkoisia tietäjiä, jotka etsivät itselleen oppilaita siten edistääkseen ihmiskunnan kehitystä.
Sellainen mielipiteiden mullistus olisi ollut kova isku hänelle, joka oli tottunut pitämään maailmankirjallisuuden arvokkaimpana kaikkea, mitä suomenkielelle käännettiin, josta ylioppilasalbumin ilmestyminen oli merkkitapaus pohjoismaiden kirjallisuudessa, josta Suomalainen teatteri oli ensimmäinen taidelaitos Euroopassa, Ida Aalberg ja Oskari Wilho ensimmäisiä näyttelijäneroja ja Ekmanin Väinämöinen ja Takasen Aino maailmanmainioita taideteoksia.
Annikki hyväniminen, hänpä tuon sanoiksi virkki: "Elä tyhjiä valehi, tunnen mie kalanku'unki! Toisinpa isoni ennen, toisin valtavanhempani läksi lohta pyytämähän, taimenta tavottamahan: oli verkkoja venonen, laivan täysi laskimia, siinä nuotat, siinä nuorat, siinä tarpoimet sivulla, atra'imet alla teljon, pitkät sauvoimet perässä. Kunne läksit, Väinämöinen, ulkosit, uvantolainen?"
Puuttuu ihminen, puuttuu »jumalan kuva». Eikä meidän tarvitse ajatella, ettei eläviä olentoja olisi: onhan maailma täynnä elämää, saattaa olla ihmismuotojakin. Mutta ennenkuin luojan voimat pääsevät muodossa tajuisiksi, ei Väinämöinen, ei Logos vielä ole päässyt vapaaksi emonsa kohdusta.
Sanoi vanha Väinämöinen: "Lysti on venon vesillä, purren juosta jolkutella, veet väljät välkytellä; vaan kuitenki, kaikitenki, kun et mieline merisin, niin on maisin matkatkamme, rantaisin ratustelkamme!" Sylkytteli miekkoansa vuoren rautaisen raossa, itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä vaikka vuoret poikki löisin, kalliot kaha jakaisin!"
Nyt se lokkina lojuvi, kajavana kaakahtavi, kiljuvi vesikivillä, kariloilla kaljahuvi." Yhdeksäsneljättä runo Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Ohoh seppo Ilmarinen! Lähtekämme Pohjolahan hyvän sammon saa'antahan, kirjokannen katsantahan!" Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole sampo saatavana, kirjokansi tuotavana pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta!
Kaikkivallan neuvokammiosta Sydänkammiosta Suomen kansan Katsahtavi silloin Väinämöinen, Kansallisen hengen kanta-urho, Edistystä uuden viljelyksen: Rukoellen kasvun runsautta, Toivottavi ajan ehtiväksi Asettua vanhan valtahansa. Nouse kansa, niinhän virkki vanha, Heräjä jo hengen horroksista, Niinkuin nukka kevätnurmen alta, Päivän helliväisen paistehessa!
Epämääräistä murinaa joukossa. Minne väistyi Väinämöinen, Tietäjämme joukostamme? IMMO. Minun on miehiäni seppo. Lähestyy seppoa; osa joukkoa seuraa keralla. AILA. Minunpa ei. Hyvästi, Immo!
Ampui kohta kolmannenki: kävi kohti kolmannesti, sapsohon sinisen hirven alta vanhan Väinämöisen; ampui olkisen orihin, hernevartisen hevosen läpi länkiluun lihoista, kautta kainalon vasemman. Siitä vanha Väinämöinen sormin suistuvi sulahan, käsin kääntyi lainehesen, kourin kuohu'un kohahti selästä sinisen hirven, hernevartisen hevosen.
Nyt Joukahainen laulaa muistitietojaan filosofisemmista asioista, mutta kun hän uskaltaa kerskailla omilla tiedoilla, saa Väinämöinen hänet kiinni valheesta. Silloin Joukahainen turvautuu miekkaansa ja kutsuu Väinämöistä kaksintaisteluun, ja kun Väinämöinen kunniasta kieltäytyy, uhkaa laulaa Väinämöisen siaksi. Mutta nyt Väinämöinen suuttuu ja häpeää ja rupeaa itse laulamaan.