United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaka vanha Väinämöinen arveli, ajattelihe mennä neittä kosjomahan, päätä kassa katsomahan pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta, Pohjan kuulua tytärtä, Pohjan mointa morsianta. Pani haahen haljakkahan, punaisehen pursipuolen, kokat kullalla kuvasi, hopealla holvaeli.
Käännän purtesi kumohon, alas keulan keikahutan, jos en saa tosia kuulla, kunne lähteä käkesit, kuulla tarkkoja tosia, valehia viimeisiä." Silloin vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Toki ma sanon toetki, jos vähän valehtelinki: läksin neittä kosjomahan, impeä anelemahan pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta, miehen syöjästä sijasta, urohon upottajasta."
Vaka vanha Väinämöinen ajoa karittelevi pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. Ajoi matkoa palasen, pikkaraisen piirrätteli: kuuli sukkulan surinan ylähältä päänsä päältä. Tuossa päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle: kaari on kaunis taivahalla, neiti kaaren kannikalla, kultakangasta kutovi, hope'ista helkyttävi. Vaka vanha Väinämöinen heti seisatti hevosen.
Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: "Elä päätäsi ylennä, kohottele kokkoasi, kun ei uupune oronen, tahi ei ilta ennättäne: josp' on päätäsi ylennät, kohottelet kokkoasi, jo toki tuho tulevi, paha päivä päälle saapi." Siitä vanha Väinämöinen löi orosen juoksemahan, harjan liina liikkumahan. Ajoa karittelevi pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. Kahdeksas runo