Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kaikkivallan neuvokammiosta Sydänkammiosta Suomen kansan Katsahtavi silloin Väinämöinen, Kansallisen hengen kanta-urho, Edistystä uuden viljelyksen: Rukoellen kasvun runsautta, Toivottavi ajan ehtiväksi Asettua vanhan valtahansa. Nouse kansa, niinhän virkki vanha, Heräjä jo hengen horroksista, Niinkuin nukka kevätnurmen alta, Päivän helliväisen paistehessa!
Katsahtavi hiussorea: »Kuin hopeasolki idän alta kuumottavi.» Soutelevat, joutelevat. Onnen poika puhuu: »Koht' eikö koti jo paista?» Helkähtävi hienosormi: »Niinkuin kultavanne kaartuvi sylistä vetten.» Meren sankari sanovi: »Siell' on Terhensaari, siellä korkea kotimme nousussa punaisen päivän, laulussa sinisen linnun; siell' on matkan määrä.»
Mutta aamunapa muutamana, kuistilleen kun everisti astuu, taas on onkitamineissaan Matti siinä kuin ei ollut oisi mitään; katsahtavi everisti häneen, mutta kysymättä mitään, mennään rantahan kuin ennen, käydään ruuheen niinkuin ennen, päivä ongitahan niinkuin ennen, eikä kumpainenkaan toisen mieltä kysy, kuulostele; saavutaan kuin ennen saunarantaan, puhumatta saalis punnitahan, vaan kun tullut tuutingin on tunti, everisti kuistillaan kun istuu, Matti avoimessa akkunassaan, eellimmäinen päätään kääntämättä sanan vihdoin virkahtaa: »No Matti?»
Vaka vanha Väinämöinen ajoa karittelevi pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. Ajoi matkoa palasen, pikkaraisen piirrätteli: kuuli sukkulan surinan ylähältä päänsä päältä. Tuossa päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle: kaari on kaunis taivahalla, neiti kaaren kannikalla, kultakangasta kutovi, hope'ista helkyttävi. Vaka vanha Väinämöinen heti seisatti hevosen.
Hurtta alla hurstiteltan taskumatistansa maistaa, heittää taakse kypärheltan, silmät hurjat päässä paistaa, partaan pullon kaula peittyy; katsahtavi matkan menoon, maiskahuttaa huulta, heittyy ylpeästi selkäkenoon: »Kun lie koski Lemmon luoma. Lemmon lentoneuvot saamme, kun lie laskematta uoma, ensi kerran laskekaamme!
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Ei liene sinua luotu, eipä luotu eikä suotu ison tammen taittajaksi, puun kamalan kaatajaksi." Sai toki sanoneheksi; katsahtavi vielä kerran: näki miehen muuttunehen, uuistunehen urohon!
Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pihalle, varsin päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle: kuu oli nousnut, päivä pääsnyt, taivon aurinko tavannut. Silloin vanha Väinämöinen sai itse sanelemahan. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Terve, kuu, kumottamasta, kaunis, kasvot näyttämästä, päivä kulta, koittamasta, aurinko, ylenemästä!
Siitä vanha Väinämöinen siirti silmänsä ylemmä, katsahtavi kaunihisti päälle pään on taivosehen; sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Tuoltapa aina armot käyvät, turvat tuttavat tulevat ylähältä taivahasta, luota Luojan kaikkivallan. "Ole nyt kiitetty, Jumala, ylistetty, Luoja, yksin, kun annoit avun minulle, tuotit turvan tuttavasti noissa tuskissa kovissa, terän rauan raatamissa!"
Päivän Sana
Muut Etsivät