Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
Eihän hän voinut edes virkkaa heille asiasta mitään eikä paljastaa heille oman lapsensielunsa ääretöntä orpoutta ja yksinäisyyttä... Minä rakastan sinua! Väinämöinen heräsi hätkähtäen mietteistään nuo kolme kummallista taikasanaa jälleen kuullessaan. Piika pikkarainen seisoi hänen edessään. Sinäkö se olet?
Tietävämpi tielle jääpi. Lienet vanha Väinämöinen, Niin lähdemme laulusille. V
Molemmissa Kalevala-laitoksissa mainitaan Väinämöisen emo, vanhassa ohimennen, uudessa seikkaperäisesti, mutta vanhassa ei mainita mitään Väinämöisen isästä, joka uuden Kalevalan mukaan on tuuli. Tässä meillä nyt on alkuperäinen kolminaisuus: tuuli isänä, Ilmatar äitinä ja Väinämöinen poikana.
Kerrotaan vanhan Sammon jauhaneen pohjolan väelle viljaa, suolaa ja rahaa, josta sitten kaikki ihmisten onni ja kukoistus oli seurauksena. Kalevan kansa läksi tätä onnen antajaa ryöstämään, mutta ryöstettäissä sampo särkyi ja hajosi meren pohjaan. Vanha Väinämöinen pelasti sentään muruset maalle, ja niistäpä onnen muruista elää yhäkin Kalevan kansa. Niinpä niin, onnen muruista!
Käyttämällä siis sitä historiallista avainta, joka avaa meille Kalevalan magian atlantilaista puolta, edellytämme, että Kalevalan pääsankarit Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen ja Louhi ovat atlantilaisia maagikoita, viimeinen niistä edustaen n.k. mustaa magiaa.
Vaka vanha Väinämöinen ajoa karittelevi pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. Ajoi matkoa palasen, pikkaraisen piirrätteli: kuuli sukkulan surinan ylähältä päänsä päältä. Tuossa päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle: kaari on kaunis taivahalla, neiti kaaren kannikalla, kultakangasta kutovi, hope'ista helkyttävi. Vaka vanha Väinämöinen heti seisatti hevosen.
Kalevalan Väinämöinen onkin »tietäjä iänikuinen», joka sanansa ja laulunsa voimalla saa enemmän aikaan kuin muut teoillaan. Väinämöinen on Kalevalan mahtaja par préférence, ja hänen tehtävänsä pelastustyössä on yksilöllistä, ei kollektiivista laatua. Hänen vaikutuksensa näkyy niin muodoin yksilön ja ihmiskunnan myöhemmillä kehitysasteilla. LEMMINK
Soitto vietihin visusti, kannettihin kaunihisti, miehen laatijan kätehen, pyytänehen polvuksille. Vaka vanha Väinämöinen istuiksen ilokivelle, hopeaiselle mäelle, kultaiselle kunnahalle. Otti soiton sormillensa, käänsi käyrän polvillensa, kantelen kätensä alle, sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulkohon jo kuulemahan, kun ei liene ennen kuullut iloa iki runojen, kajahusta kanteloisen!"
Kyllä aatra ansaitseepi Kovat kourat kurkehensa, Joka soissa Suomalaisen Tarvitsee tanakka olla, Kun se reunasta repiipi, Suurenteleepi muruja. Asia on arvoisempi Kuin me saatamme sanoa: Tuskin vanha Väinämöinen Saisi kylliksi sanoja, Sitä vähemmän vähäinen, Pieni Pentti piirustelee.
Louhi Pohjolan emäntä sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei pyyssä kahen jakoa, oravassa kolmen miehen; hyvä on sampuen hyrätä Pohjolan kivimäessä, hyvä olla itseniki sammon suuren haltijana." Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Kun et antane osoa, tuota sammon toista puolta, niin on kaiken kantanemme, vienemme venehesemme."
Päivän Sana
Muut Etsivät