United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaupungin keskiosasta löydettiin toinen luuranko, jonka ympärillä oli suuri rahakasa ja Isiksen pyhäkön salaperäisiä koristuksia. Kuolema oli ahneenkin tavannut, ja Kalenus ja Burbo olivat saaneet samanlaisen lopun! Kun kaivajat perkkasivat erästä röykkiötä, löysivät he luurangon, jonka pirstoutunut pylväs oli leikannut kaha poikki.
Hyppäsin hypyn jaloilla, Kävin kärpän kämmenellä, Siistiä tavottaessa, Kunniata pyytäessä; Saanut en kurja kunniata, Raukk' en lempiä tavannut, Vaikka vuoret vierettäisin, Kalliot kaha panisin. Kun ma voisin vielä vuoen. Tuskaksi minun tulevi, Pakoksi minun panevi, Tätä orjana oloa, Vierasta kiven vetoa Kivi kiskoi harteheni Paasi paitani repäsi.
Täälläkään ei ketään näkynyt, ainoastaan pieni punertava varsa, joka kaha käteen pihassa juoksenteli. Sitä en kuitenkaan joutunut kauan katsella. Rupesin siis nousemaan portaita ylös ja astuin porstuaan; mutta samassa kuulin oven au'aistavan ja jälleen kiinni lupsautettavan. Ja ennenkun ennätin mitään muuta erottaa, kuulin edessäni sanottavan: hau, hau!
Enkä tieä mie poloinen, Miten olla, kuin eleä; Miten olla mielevänä, Kuten kuuluna asua. Aina muiss' inehmisissä Saapi lemmen liikkumalla, Kunnian kävelemällä; Tässä saapi lempo lemmen, Piru kunnian pitävi, Lemmon löyhkykartanoilla, Pirun pitkillä pihoilla. Saisi en kurja kunniata, Raukka lempiä tapaisi, Vaikka vuoret vierettäisin, Kalliot kaha jakaisin. Kahenlainen toivotus.
Olipa miekka miestä myöten, kalpa kantajan mukahan, jonka kuu kärestä paistoi, päivä paistoi lappeasta, tähet västistä välötti, hevonen terällä hirnui, kasi naukui naulan päässä, penu putkessa puhusi. Sylkytteli miekkoansa vuoren rautaisen raossa. Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä vaikka vuoret poikki löisin, kalliot kaha jakaisin!"
"En mä tuostana totellut, ko'in kuitenkin eleä, olla aina alla armon sekä nöyrä neuvottava; hyppäsin jänön jaloilla, kävin kärpän kämmenillä, panin turkan myöhän maata, nousin vaivaisen varahin. Saanut en, kurja, kunniata, leino, lempeä tavannut, vaikka vuoret vierettäisin, kalliot kaha panisin.
Ei ole varmaa tietoa tuliko kutsut serenaadin pidosta vai Rallen kehotuksestako ehkä kaha kummastakin! Menin Jaakon ja Juuson luo, sieltä mennäkseni heidän kanssaan kutsuihin. Kylläpä tämä takki ei juuri näytä olevan eilisen päiväisiä! tuumaili Jaakko. Eipä ilkiäisi mokomaa selkäänsä vetää, vaan eihän auta tarpeessa, täytyy tätikin naida kun ei muuta muijaa satu.
Sanoi vanha Väinämöinen: "Lysti on venon vesillä, purren juosta jolkutella, veet väljät välkytellä; vaan kuitenki, kaikitenki, kun et mieline merisin, niin on maisin matkatkamme, rantaisin ratustelkamme!" Sylkytteli miekkoansa vuoren rautaisen raossa, itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä vaikka vuoret poikki löisin, kalliot kaha jakaisin!"
Laitan paian palttinaisen, Elikk' aito aivinaisen; Hyv' on paita palttinainen, Hyvä aito aivinaipen; Se ei hierele hipiitä, Eikä kaiva kainaloita, Kutkuta kuvetlihoja; Laain puksute kapuset, Iholiivin liessingistä, Hihattoman, helmattoman, Kaha kaulusta vajohon."
Saatuansa uuden kauniin miekan Ilmarilta, hän sitä sylkyttelee, koettelee ihastuksella, niinkuin nuorukainen: »Jo minä terällä tällä Vaikka vuoret poikki löisin, Kalliot kaha jakaisin». Mestarillisella tavalla on sitten näytetty, kuinka tämä pääsankarin tulinen into myös innostuttaa, tulistuttaa kaikkea hänen ympärillään olevaa. Wäinämöinen kuulee laivansa itkevän rannalla.