United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Avaralta auki laski, Vaikk' ei luita liikuttanut: Josta juokseepi jokena, Viljalta veri punainen, Vielä vettä runsahasti, Joss' ompi salaus suuri! Luku XXII. Kristuksen hautaamisesta. Joosefi jalo tuleepi, Arimathiass' asuva, Raatiherra rauhallinen, Rikas riistasta peräti, Kunniasta kuuluisampi, Herran pelvossa parahin, Eikä ollut mielistynyt Työhön toisien tyhmimpähän.
veet järven liiat kaikki virtaa, joita ei jaksa säilyttää Benaco, juosten jokena sitten kautta kukkaniittuin. Mut heti vierimään kun laine lähtee, Benaco ei, vaan Mincio on sen nimi Governoon saakka, missä Po sen nielee. Alangon kohtaa alkujuoksussansa, nevaksi aukee, suoksi suurentuvi, suvisin ilman epäterveen huokuu.
LALLI: ... unissaankin se kääntelee ja vääntelee ja suhkaa ja sopottaa, niin että luulisi sen tuhannen takkiaista kimpussa olevan. Tokko tuosta enää kunnon ihmistä tulleekaan! LALLI: Eukkoa liiatenkin! KERTTU: Näkyy, kenelle näytetään. LALLI: Mene sinne! Saat sieltä sanan sanasta ja kaksi paraasta. KERTTU: Eipä istu nyt tuppisuuna tämänkään talon isäntä. Sanat jokena juoksevat.
Mies runon olin, lauloin hurskahasta Ankiseen pojasta, mi jätti Troian, kun Ilion ylväs hiiltyi raunioina. Mut sa miks palaat kovan onnen paikkaan? Miks et sa nouse vuorta valoisata, mi alku on ja aihe kaiken ilon?» »Vergilius olet siis, tuo lähde, josta jokena vierii sanantaito kirkas!» hänelle virkoin otsa ujostuen.
Loihe siitä loitsimahan, sai itse sanelemahan. Luki synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten, mutt' ei muista muutamia rauan suuria sanoja, joista salpa saataisihin, luja lukko tuotaisihin noille rauan ratkomille, suu sinervän silpomille. Jo veri jokena juoksi, hurme koskena kohisi: peitti maassa marjan varret, kanervaiset kankahalla.
Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetensä kultakengän kautosilta maahan alle jalkojensa; vieri maahan maan hyväksi, vetehen ve'en hyväksi. Ve'et maahan tultuansa alkoivat jokena juosta: kasvoipa jokea kolme itkemistänsä vesistä, läpi päänsä lähtemistä, alta kulman kulkemista.
Kälykset Kalevan naiset, kesken kirjan neulomisen ne tuohon jokena juoksi, kaikki virtana vilisi, nuoret naiset naurusuulla, emännät ilolla mielin soitteloa kuulemahan, iloa imehtimähän. Mi oli miehiä lähellä, ne kaikki lakit käessä; mi oli akkoja lähellä, ne kaikki käsi posella. Tyttäret vesissä silmin, pojat maassa polvillansa kanteloista kuuntelivat, iloa imehtelivät.
Mies runon olin, lauloin hurskahasta Ankiseen pojasta, mi jätti Troian, kun Ilion ylväs hiiltyi raunioina. Mut sa miks palaat kovan onnen paikkaan? Miks et sa nouse vuorta valoisata, mi alku on ja aihe kaiken ilon?» »Vergilius olet siis, tuo lähde, josta jokena vierii sanantaito kirkas!» hänelle virkoin otsa ujostuen.
Halu mulle huolta antoi, Luonto laulua lupasi, Ruveta runon sanoille, Väinämöisen värssylöille, Jos vaan kylläksi kynäni, Sulkani sanoja saisi, Eikä vierisi vioille, Teille väärille vetäysi. Voi! jos vanha Väinämöinen, Ukko nousisi unesta, Aukaiseis sanaisen arkun, Josta juoksisi jokena, Virret virtana valuisi, Sarvipäisinä sanoina. Luontevina lausehina!
Vaan jos vanha Väinämöinen, Ukko nousisi unesta, Aukaisis sanaisen arkun, Laululippahan lukosta, Siitä juoksisi jokena, Virret virtana valuisi, Sarvipäisinä sanoina, Luontevina lausehina.