Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Kälykset Kalevan naiset, kesken kirjan neulomisen ne tuohon jokena juoksi, kaikki virtana vilisi, nuoret naiset naurusuulla, emännät ilolla mielin soitteloa kuulemahan, iloa imehtimähän. Mi oli miehiä lähellä, ne kaikki lakit käessä; mi oli akkoja lähellä, ne kaikki käsi posella. Tyttäret vesissä silmin, pojat maassa polvillansa kanteloista kuuntelivat, iloa imehtelivät.
Itse ilman luonnottaret, ilman ihanat immet, keskeyttivät tavalliset toimensa, kuunnellaksensa kanteloista pilvien rusoreunoilla. Kuutar ja Päivätär, kultakangasta kutoessa, hopeaista helskyttäissä, pitelevät pirtojansa, nostelevat niisiänsä, mutta soiton kuultua »Mikä verraton kuvaus!
Mykäksi käyköön kielemme, Kunnottomaksi kätemme, Jos muusta riemuitsemme! Ah! uuteen Jerusalemiin Kun käymme riemumielin Kurjasta orjuudesta, niin Laulamme uusin kielin. Kas! muurit, portit, temppeli On uudet uudet ijäti, Kadutkin helmin loistaa; Sionin vangit vapaina Käy, kantain voiton palmuja Ja soittain kanteloista.
Nuor teini astuu tieltä Pois vuorille murheissaan Ja kalliopaasilta sieltä Hän laulua laulaa vaan. Hän laulaa öistä mieltä Ja raivoa kuninkaan Ja kieroa kuiskurinkieltä Ja synkkiä aikoja maan. Hän laulaa raunioista Hovilinnojen uhkeain Ja puistojen viidakoista, Miss' sarvas on rauhassa vain; Kuink' uljaat ratsaat ei loista Kera rouvien rinnakkain, Ja kielet kanteloista Jo katkesi näillä main.
Tapiolan tarkka ukko, ja kaikki Tapion kansa kulki vuoren kukkulalle soittoa tajuamahan. Itseki metsän emäntä loihe koivun konkelolle kanteloista kuulemahan, iloa imehtimähän.
Hän oli jo autuuden ilomajoissa sydämmellisellä sulolla katsellut, kuinka monen pienokaisen iloinen silmä ummistui, kesken juhlaisan yön viettoa, ja äiti, sisar tai isoäiti laski nukkuvan pienoisen utuiselle sijalleen; hän oli saattanut monen "väsähtyneen västäräkin" ehtoosiunauksen Luojan, kaikkien Isän istuimelle; hän oli seurannut nukkuneitten nuoria henkiä unelmien maahan, johon ne kokoontuivat suuren suuren Joulupuun ympärille, jossa hopeatukkainen Unelan ukko soitteli kulta kanteloista ja Joulun puhtaalla lumella kasvoi kukkien ihanimmat kukat ja itse sydäntalvellakin oli lämmin kaunoinen kesä.
Ja yöt ja päivät kaikuu Vasaran kalkkehet Ja synkkään ilmaan säihkyy Tulena säkenet, Ja kahleiks sitkeiks liittyy Nyt rengas renkaasen, Ja vähitellen horjuu perustus vankka pimeyden. Ja valon juova tuolla Jo päivää ennustaa, Laps äitinsä nyt löytää, Nyt heimo heimon saa, Ja valon voittovirsi Nyt kanteloista soi, Kun yön on valta mennyt, Kun taasen koittaa päivän koi.
Pieniäki peiposia, lintuja livertäviä, sirkkuja satalukuisin, leivoja liki tuhatta ilmassa ihastelivat, hartioilla haastelivat, tehessä isän iloa, soitellessa Väinämöisen. Itse ilman luonnottaret, ilman impyet ihanat, iloa imehtelivät, kanteloista kuuntelivat; mikä ilman vempelellä, taivon kaarella kajotti, mikä pienen pilven päällä, rusoreunalla rehotti.
Itse ilman Luonnottaret, ilman impyet ihanat, iloa imehtelivät, kanteloista kuuntelivat, ken se ilman vempelellä, taivon kaarella kajotti, ken se pienen pilven päällä rusoreunalla rehotti.
Sanoivat samalla suulla, yhen kielen kerkesivät: "Ei ole tuota ennen kuultu noin suloista soitantoa, sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana!" Kuuluvi sorea soitto, kuului kuutehen kylähän. Eik' ollut sitä otusta, ku ei tullut kuulemahan tuota soittoa suloista, kajahusta kanteloisen. Mi oli metsän eläintä, kyykistyivät kynsillehen kanteloista kuulemahan, iloa imehtimähän.
Päivän Sana
Muut Etsivät