United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mist' on saatu saajanainen, kust' otettu onnellinen? "Tuolt' on saatu saajanainen, tuolt' otettu onnellinen takoa Tanikan linnan, uuen linnan ulkopuolta. "Eipä vielä sieltäkänä, ei perän pereäkänä! Tuolt' on saatu saajanainen, tuolt' otettu onnellinen Vienan pääliltä vesiltä, ulapoilta auke'ilta. "Eipä vielä sieltäkänä, ei perän pereäkänä!
Läksinpä minäi muinen, Läksin mie kauas kalahan: Tuuli voitti, airo taittui, Vene haapainen hajosi. Panin sormet soutimeksi, Peukalon perämelaksi; Souin sormin saaroselle, Kämmenin käpysalolle, Niin veistin venon paremman, Laitin purren pulskahamman. Sie osta ori parempi, Varsa kahta kaunihimpi." Ostin mie orihin uuen, Varsan kahta kaunihimman.
Eipä vielä sieltäkänä, Ei perän pereäkänä; Tanssi on tuotu tuonnempata, Kisa taampata taluttu: Takoa Tanikan linnan, Uuen linnan ulkopuolen, Pietarin pihoja myöten, Kautta Wiipurin vihannan. Ulvoi ukset Unen linnan, Naukui Narvan linnan portit, Sujui sillat Suomen linnan, Vinkui Wiipurin veräjät, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.
Linnun lentävän näkevät, Kokkolinnun liitelevän, Näiltä tuulilta tulevan, Näiltä ilmoin ennättävän, Niin kyselevät kokolta: "Oi sie kulta kokkoseni! Etkö tietäisi sanoa, Mitenkä iso elävi, Siellä Pietarin pihoilla, Ulitsoilla uuen linnan?" Ei kokko mitänä tieä, Ei se tunne tuhma lintu; Kokko tiesi kuolleheksi, Lintu liioin maanneheksi, Ikävihin kuolleheksi, Itkuihin kaonneheksi.
En tieä poloinen poika, Poloisiksi päivikseni, Mitäpä minäki mietin; Kuta kurja toivottelin, Kun läksin kotoa koito, Raukka rannoilta omilta, Näille Pietarin pihoille, Ulitsoille uuen linnan; Naisparan pahoille heitin, Oman vaimon ostopaksi, Heitin lapset itkemähän, Pienoset pisartamahan.
Vaan ei kauvan kahvipannu, Joua kuivaksi kupari, Vieras on oven rivassa, Toinen vieras virstan päässä Tulemassa taipaleella, Jonka kanssa uuen kahvin Itsekin isäntä juopi, Samoin saattaapi emäntä Vielä vierahan huviksi, Kupin juoa kunniaksi, Tahi muistoksi muassa.
Saat sinä olevan onnen, elon uuen armahamman; kohta itkenet ilosta, riemusta remahutellet." Siitä vanha Väinämöinen koivun soitoksi kuvasi. Veisteli kesäisen päivän, kalkutteli kanteletta nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen. Veisti kopan kanteletta, emäpuun iloa uutta, kopan koivusta lujasta, emäpuun visaperästä.
"Ukolle uuen lusikan, Jonk' ei syöen syömät puutu, Juoen juomiset vähene." "Vähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista Mitäpä annoit ämmölleni?" "
Suuttuneena Väinämöinen lähtee venehellä vaskisella "yläisihin maaemihin, alaisihin taivosihin". Lähteissänsä hän ennustaa sen päivän vielä tulevan, jolloin häntä kaivataan "uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suoriaksi, uuen kuun kulottajaksi, uuen päivän päästäjäksi"; mutta kanteleensa hän on jättänyt jälille, kansalleen ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa.
Voi jos mie tok miehen saisin, Miehen mieltäni mukahan, Saisin sulhosen sorian. Mustakulman ja korian. Jo olin viikon vuottanunna, Kauan koissa kasvateltu. Voi jos saisin nuoren sulhon, Sulhon nuoren ja verevän, Joka ilta pään pesisin, Joka aamu uuen paian, Uuen paian palttinaisen, Housut liinan aivinaiset, Säärille sukat säviät, Kirjakintahat kätehen.