Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
VALPURI. Niin, autuudellaan! AKSEL. Kiireess' unhotin Ma miekkavyöni uumilleni ottaa; Vaan miekan sieppasin. Suo, armas urho, Ett' olkavyön ma sulle lahjoitan. Oi, Valpur armaisin! Sun ritaris On Aksel nyt, ja voitost' epäilet sä? VALPURI. Sa urhon' olet mun, ma sun Valkyrjas. AKSEL.
Minäkin käyskentelin kullasta kimaltelevissa palatseissa, kuulin suloisia lauluja ... niin, ja sanoja, jotka hurmasivat vielä enemmän kuin säveleet ... minä kuulin hänen äänensä kai'un ... se lumosi minut ja silloin unhotin minä olevani ainoastaan halpa rahvaan tytär. Tässä seison minä nyt ikäänkuin unesta heränneenä, mutta mitä olen uneksinut, sitä en voi ikinä unhottaa. *Laulu N:o 9.*
Taaskin unhotin ympäristöni pitkäksi aikaa ja kuljeskelin unieni maailmassa, tuossa ihanassa kaupungissa yksinkertaisine ja kuitenkin niin mukavine asuinrakennuksineen ja uljaine yleisine laitoksineen. Ympärilläni näin taas kasvoja, joita ei rumentanut röyhkeys eikä matelevaisuus, ei kateus eikä voitonhalu, ei tuskallinen suru, eikä kiihkeä kunnianhimo.
Löysin sun luonasi turvan ja suojan, näin sinut ihmisten joukossa täällä, lemmin ja lauloin pilvien päällä, siksi kuin itsekin haihduin ma pilveen, unhotin kaikkeni kuin unen ilveen. Tiedän, tiedän, mielitietty, miksi luotain läksit pois: kova, kolkko, lämmin, vieno kuinka yhteen soida vois? Sentään tässä sydämessä asuu itse aurinko, vaikka pohjan pilvet, hallat kaihti siltä kasvot jo.
Minulle tulvivan onnen ylellisyydessä unhotin, etten ollutkaan palannut vierailta mailta, elääkseni taaskin ainoastaan itseäni varten.
Unhotin hänet mielestäni vasta sitten, kun isä laittoi minulle jousipyssyn. Kai olin jo joitain vuosia vanhempi. Vuosia en muista, ainoastaan tapaukset.
Tyttö hypähti hämmästyneenä ja ojensi kätensä ikäänkuin kielloksi. "Ah, suo anteeksi, minä unhotin", sanoi hän ja pyyhkäsi kädellänsä otsaansa ja tuuheita hiuksiansa. "Sinä olet palvellut kaupungissa, hienoissa perheissä ja jotain herrastapoja on ehtinyt sinuun silloin kiintyä. Toihan nuori neitisi sinut mukanansa, miten olen kuullut sinä olit kai samassa perheessä hänen kanssaan?"
Minä rakastin häntä niin kiivaasti, ett' unhotin taistelun, mutta nyt on se alkanut uudelleen. Oli ainoastaan aselepoa, ei rauhaa, ei!" "Lapsukainen, lapsukainen," virkkoi vanhus, "maltas, älä sano enempää! Tuo on hänen äitinsä luonto." "Ja onko tämä seuraava hänt' asti kuolemaan? Onko hurskas miel'paha ja halveksiminen tuomitseva minun rakkauteni sammumaan?" "Halveksiminen on raskas sana.
Unhotin kaikki ne mustat huolet. Minä työtä sain ja tehdä ryskin, ja palkka hyvin maksettiin. Ajattelin aina vaan, että mitä olisin jo kerännyt rahoja, jos täällä olisin pysynyt enkä lähtenyt merta etemmä kalaan. Aloin hommautua kotipuoleen. Kesä oli tulossa, kosket kohisi, purot porisi, norot turisi, metsät möhisi lumesta sulavan veden kuohusta. Kirjavana oli maalla riittyviä lumen kietaleita.
Minä oleskelin mielelläni kirjastossa, mutta vielä ennemmin salissa, mihin kaikki "särjetty romu", kuten Ilse itsepäisesti kutsui kaikkia muinaistaide-aarteita, oli tuotu. Kaikki ne mykät kasvot innostuttivat minua vähitellen, että usein hetkiseksi unhotin pohjoisessa olevan, avaran aron, jota minä kaikesta sielustani ikävöin. Mutta minut peloiteltiin kovin usein sieltä pois.
Päivän Sana
Muut Etsivät