United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasemmalla kädellään hän viittasi pyöveleille, ja osoitti samassa etusormellaan oikeaa käsivarttansa, joka riippui olkavyön varassa; luultavasti se oli vielä vaivainen sen sivalluksen johdosta, jonka Durward aamulla oli antanut hänelle.
Vihdoin eräs vanha, ränstynyt ikkunaluukku aukeni, tai paremmin raottui, mutta sulkeutui samassa kuin katala nurkassa palava lamppu valaisi d'Artagnan'in olkavyön, miekankahvan ja pistoolinperät. Mutta vaikka tuo liike oli nopea, sai d'Artagnan nähneeksi erään ukonnaaman. Taivaan nimessä, sanoi hän, kuulkaahan minua: minä odotan erästä, joka ei tule ja olen kuolla levottomuudesta.
Muutoin, täytyyhän johonkin käyttää laillista perintöänsä. Eläpäs vaan, Porthos! huudahti eräs ympäriseisovista, oleppas uskottelematta meille tuon olkavyön olevan isän perintöä: sen on sinulle antanut tuo huntupää nainen, jonka kanssa sinut tapasin toissa sunnuntaina Saint-Honoré'n portilla. Ei kunniani kautta, minä olen sen itse ostanut ja omilla rahoillani, vastasi Porthos-nimellä puhuteltu.
VALPURI. Niin, autuudellaan! AKSEL. Kiireess' unhotin Ma miekkavyöni uumilleni ottaa; Vaan miekan sieppasin. Suo, armas urho, Ett' olkavyön ma sulle lahjoitan. Oi, Valpur armaisin! Sun ritaris On Aksel nyt, ja voitost' epäilet sä? VALPURI. Sa urhon' olet mun, ma sun Valkyrjas. AKSEL.
Tuo myöntymys näytti poistaneen kaikki epäilykset olkavyön suhteen; sitä kumminkin yhä ihmeteltiin, vaan siitä ei enää puhuttu, ja yhden tuommoisen ajatussyrjähdyksen kautta kääntyi puhe yht'äkkiä toiseen suuntaan. Mitäs ajattelette Chalais'in tallimestarin kertomuksesta? kysyi toinen muskettisoturi, puhuttelematta suorastaan ketään, vaan kääntyen koko seurueesen.
Ma tahdon lauluni soivaks Suloääninä sydämiin, Miss' sävel on huolten hoivaks Ja missä se helkkyy niin. En tielle lempeä heitä Kesäunteni häipyväin, En songerra säveleitä, Sua kiitellen nöyrin päin. Mua likell' olit vainen, Kuin onni pettyvää, Kuin tyhjyys, missä maine, Kuin sauva kerjääjää. Mua likell' olit aivan, Kuin kukkaa rusko yön, Kuin kantajata vaivan On taakka olkavyön.
Kun d'Artagnan kuuli muskettisoturin kiroovan, koki hän selvitä viitan alta, johon hän oli sotkeutunut, ja haparoi päästäksensä ulos sen poimuista. Erittäinkin pelkäsi hän turmelleensa sen kauniin olkavyön kiiltoa, jonka jo tunnemme; vaan kun hän peloissaan avasi silmiänsä, havaitsi hän nenänsä paiskautuneen Porthoksen olkapäiden keskiväliin, toisin sanoen, juuri olkavyöhön.