Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Heti kun valamiehet olivat istuutuneet, piti puheenjohtaja heille puheen heidän oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja vastuunalaisuudestaan. Puhettaan pitäessään hän alituisesti muutteli asentoansa, milloin nojaten vasempaan, milloin oikeaan käteen, milloin tuolin selkään, milloin sen laitoihin, milloin tasoitteli paperin reunoja, milloin silitteli paperiveistä, milloin taas tunnusteli kynää.
Nuorukainen sulki kirjan. «Anna!« jupisi hän itsekseen, ja hänen silmäyksensä lensivät ulos pimeään iltaan. «Johannes! Joko olet lopettanut?« kysyi tyttö, kun Johannes mainitsi hänen nimensä. Johannes ei kuullut, hän oli vaipunut ajatuksiinsa; hän ikäänkuin uneksi valvoen. Hän nojausi tuolin selkää vastaan ja silmäili ulos.
Sven ei vastannut; hänen katseessaan välähti kostea kiilto, hän nosti äidin käden huulilleen ja istui hetken nojaten päätään hänen syliinsä... Sitten nousi hän nopeasti, suuteli äitiä vielä kerran, otti tuolin ja istuutui hänen viereensä, käsi äidin tuolin selkänojalla. "Nyt, äiti, saat kuulla 'sadun sydämen'; nämä olivat vain johdantoja, jotka sinun ensin oli tunteminen.
Sisällisesti minussa on kylläkin tapahtunut pieni mullistus. Ah Jumala ! Se on vain hyväksi, rakas Rita. Siihen voit huoleti luottaa. Tämä sinun lopultakin täytyy heti kertoa meille. Kaikkityyni! Niin, istutaan mekin. Niin minä koetan kertoa. Miten parhaiten voin. Asta ottaa tuolin ja istuu Allmersin luo. No niin ?
Hän oli näin kauan tehnyt työtä omenatarhassa, sillä viimeiset omenat olivat korjattavat. Nyt oli hän ottanut tuolin ja käynyt istumaan Karin luo takan ääreen, täyttänyt piippunsa ja poltti nyt yhtä mittaa. "Hän on väsynyt työstä", arveli Kari ja katseli hänen puoleensa.
Kuullessaan Robertin askeleet, laski Gabrielle pois kirjan, käänsi puoleksi päätään ja ojensi hymyillen toista kättään. Robert tarttui hänen käteensä ja puristi sitä ystävällisesti, vaan päästi sen heti senjälkeen. Sitten otti hän tuolin ja istuutui lepotuolin viereen vastapäätä vaimoaan. Hänen tapansa ja kasvojensa ilme herätti Gabriellessa pahaa aavistavan tunteen.
Hän veti tuolin lähelle sänkyä, istui tuolille ja alkoi lukea. Kapteeni näytti nielevän jokaisen sanan ja kummastuksella kuunteli Tiinakin lapsen selvää lukua. Hänen mielestään tuntui siltä kuin hän olisi kuullut jotakin outoa, ennen kuulematonta ja jokainen sana tuntui kultarakeina iskeentyvän kiinni hänenkin sydämeensä.
Hänelle oli tehty väärin, hän oli kärsinyt, oli sorrettu, ja nyt täytyi Robertin vihdoin saada tietää se! Mielen liikutus oli melkein tukahduttaa viimeiset sanat, ja vaiettuaan lankesi Gabrielle polvilleen tuolin viereen, painalsi kasvonsa nenäliinaa vasten ja puhkesi raivoisaan itkuun. Seurasi hetken vaitiolo.
Mirjam jäi yksin. Kauan aikaa hän seisoi liikkumattomana ja silmät ummessa samalla paikalla. Vihdoin hän pyyhkäisi käsillään ohimoitaan ja poskiaan ja avasi silmänsä. Huoneessa oli hiljaista. Avonaisesta akkunasta hiipivät sisään kuun ensimmäiset säteet. Ne leikkivät Totilan valkoisella vaipalla, joka oli heitetty tuolin selustalle. Mirjam riensi sen luo ja peitti vaipan helman kuumin suudelmin.
"Ystävä-raukka," sanoi Melville suruisesti ja lempeästi, "minä en uskonut että te niin hartaasti häntä rakastitte. Suokaa minulle anteeksi!" Hän nosti tuolin lähelle Kenelmin tuolia ja vähän aikaa vaiti oltuansa sanoi hän totisella äänellä: "Minä en ole niin tunnoton, enkä niin välinpitämätön suruuni nähden kuin te luulette.
Päivän Sana
Muut Etsivät