United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kenelm Chillinglyn nimeä mainittiin ani harvoin, tuskin ensinkään tässä talossa niinä harvoina päivinä, jotka kuluivat ennenkuin Walter Melville lähti Grasmerestä mennäksensä Rheinin rannoille, josta hän ei aikonut palata ennenkuin syksyllä, jolloin hänen ja Lilyn häät vietettäisiin.
Jumala suokoon ett'eivät suostuisi, mutta jos he sitä tekevät, mitä mitä silloin on sanominen tai tekeminen? Voi, jospa Walter Melville olisi täällä, tai jos tietäisin mihin minä kirjoittaisin hänelle!" Paluumatkalla Cromwell Lodgeen Kenelmin saavutti pastori.
"Hän on lähettänyt vaimoansa hakemaan, että hän voisi ottaa osaa hänen iloonsa." Samassa ovi aukeni ja sisään astui, ei Lily, vaan Mrs Cameron. Hän oli muuttunut. Hänen sävynsä ja liikkeensä olivat tyynet kuin ennenkin, mutta ne ilmoittivat enemmän väsymystä. Hänen hiuksensa olivat käyneet harmaiksi. Melville seisoi pöydän vieressä, kun Mrs Cameron läheni häntä.
Melville astui huoneesen ja Lily nojasi hänen käsivarteensa. Taiteilijan kasvot loistivat sanomattomasta ilosta. Hän jätti Lilyn ja yhdellä hyppäyksellä hän oli Kenelmin vieressä, puristi sydämellisesti hänen kättänsä ja sanoi: "Minä kuulen että te jo ennen olette ollut tervetullut vieras tässä talossa. Lily astui eteenpäin ja ojensi ujosti kätensä.
Melville luki kirjettä, epäilemättä yksi postimiehen tuomista. Sisältö oli varmaankin hauskaa, sillä hänen kauniit kasvonsa loistivat kummallisesti, kun hän luki. Sitten hän äkkiä nousi ja soitti kelloa. Somasti puettu palvelustyttö astui sisään hän oli vallan outo. Melville antoi hänelle lyhyen käskyn. "Hän on saanut iloisia uutisia," ajatteli Kenelm.
Mr Chillingly, te ette pidä itseänne arvostelijana maalauksiin nähden, mutta, suokaa anteeksi, lukekaa tämä kirje. Minä sain sen eilen illalla etevimmältä taiteeni tuntijalta, mikä löytyy Englannissa, kenties koko Europassa." Melville otti takkinsa syrjätaskusta kirjeen ja antoi sen Kenelmille.
Tämän sanottua Kenelm puristi kumppaninsa kättä voittamattoman tuskan voimalla, ja riensi sillan yli ennenkuin Melville ehti hämmästyksestään toipua.
"Ystävä-raukka," sanoi Melville suruisesti ja lempeästi, "minä en uskonut että te niin hartaasti häntä rakastitte. Suokaa minulle anteeksi!" Hän nosti tuolin lähelle Kenelmin tuolia ja vähän aikaa vaiti oltuansa sanoi hän totisella äänellä: "Minä en ole niin tunnoton, enkä niin välinpitämätön suruuni nähden kuin te luulette.
Olen kuullut äitini kertovan että se oli Melville, silloin vielä aivan nuori mies, joka osti rakennuksen, kenties Mrs Cameronin rahoilla; hän sanoi ostavansa sen leskirouvalle, jonka mies kuollessansa oli jättänyt hänet hyvin vähiin varoihin. Ja kun Mrs Cameron tuli Lily'n kanssa, joka silloin oli pieni lapsi, oli hän suruvaatteissa ja oli itse nuori ja kaunis nainen.
Toivokaamme että maailma vihdoin viimeinkin tunnustaa hänen neronsa. Minä aioin ostaa hänen maalauksensa, mutta en saapunut ajoissa Manchesterilainen ennätti ennen minua." "Kuka on Mr Melville? sukulainenko teille?" kuiskasi Kenelm Lily'lle. "Sukulainen! sitä en varmaan tiedä. Mutta minä luulen sen, koska hän on holhojani.