Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Turhaan Glaukus koetti saada Ionen lamaantunutta mieltä nousemaan; ja hänen oli itsensäkin hieman vaikeata saada takaisin entinen joustava, iloinen äänensävynsä. Pian he saapuivat kaupungin portille. Kun se heitä varten avattiin, yritti pieni orjien kuljettama kantotuoli pujahtaa portista ulos. »On liian myöhä päästä kaupungista», vahti virkkoi tuolin omistajalle.
Poissa ollessansa oli Kenelmissä herännyt epäluulo, joka nyt tuli vahvistetuksi. Hän lähestyi hiljaa, nosti tuolin lähelle kumppaniansa, jonka kohtalo oli hänen suojaansa uskonut, ja sanoi ystävällisesti kuiskaten. "Tuo ei nuorukaisen liikuntoa ole.
Ystävät ne kyllä koettivat minua estellä ottamasta sinua. Aivan niin, sanoi vanha rouva kuivakiskoisesti; ystävät ne minuakin koettivat estellä ottamasta sinua. Olisit totellut heitä, Volumnia, huokasi mies, heittäytyen tuolin selkämystä vastaan.
Tultuaan huoneesensa, otti kreivitär heti esille kirjan, joka sisälsi uskonnollisia tutkistelemuksia ja jonka hän oli saanut lainaksi pastori Wallner'ilta. Sitä hän luki pitkän aikaa. Sen jälkeen laskeutui hän polvilleen tuolin eteen ja alkoi rukoilla, ensin hiljaa itsekseen, sitten ääneen, selvään lausutuin sanoin.
Ville oli istunut tuolin vieressä lattialla ja hymyillen eli niinkuin pintapuoliset ihmiset sanovat "kehräten" katsellut silmiini, joissa hän kaiketi oli nähnyt innostuksen pyhän tulen liekehtivän. Muuten emme virkkaneet toisillemme mitään koko iltana. Olimme niin omissa ajatuksissamme kumpikin.
"Yksin, jalkaisin, ja pakolaisena!" vastasi vieras ja kallisti väsyneenä päänsä tuolin selkänojaa vasten. "Minulla on nälkä, minä olen väsyksissä, minä olen koko päivän kävellyt. Antakaa minulle jotain syötävää, Mayer Anshelm Rothschild".
»Pisteletkö sinä?» Esan silmät säihkyivät ja hermosto värisi. »Vasaran alainen mies», jatkoi Vennu. »No saatana!» Esa tempaisi tuolin ja löi sen säpäleiksi lattiaan. Tulinen puna kohosi Vennun kasvoille. Hän nousi istumasta, käveli pariin kertaan yli lattian harteitansa puristellen. »Eikös täs' ole poijat leviät hartiat?
Elli vapisi vähän, kun kädellään puristi tuolin kaidetta. Mutta samalla oli niin sanomattoman suloista. Peloitti hiukan, mutta samalla oli kuitenkin hauska. Hän kuuli Arthurin takaapäin kysyvän, pelkääkö hän, johon vastasi, ettei hän pelkää. Onkos hauska? On. Eikö hän ennen ole ollut työntötuolissa? Ei ole ennen... Nyt sen sijaan sitä kovemmin! Ja Arthur lykkäsi kovemmin.
Siinä oli sarja unhottumattomia hetkiä, kun kaikkia näitä koeteltiin. Kaikki olivat joutuneet valmiiksi jo paria viikkoa ennen kouluun lähtöä, jonka jälkeen ne olivat kadonneet lukitun aitan orrelle, josta en saanut niitä edes pyhäksikään ylleni. Mutta nyt ne ovat tuossa tuolini selustimella ja kengät tuolin alla. Ja huomenna saan niihin pukeutua, ja saan pitää niitä joka päivä!
Ensi hetkestä asti, kuin hänen mustat silmänsä kohtasivat minua, näin, että hän tunsi, että minä toin pahoja uutisia. Arpi juoksi näkyviin samalla silmänräpäyksellä. Hän peräytyi askeleen tuolin taa, kätkeäksensä omia kasvojansa Mrs. Steerforth'in silmiltä, ja tarkasteli minua semmoisella terävällä katseella, joka ei koskaan järkähtänyt, ei koskaan siirtynyt pois.
Päivän Sana
Muut Etsivät