Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
PRINSESSA. Kun kainon rauhallisna leiviskää, min jumalilta sait sa, kantaa voit, myös lehviä näit' opi kantamaan, ne ovat kauneinta, mit' antaa meill' on. Ken kerran otsallaan ne ansiosta saa tuta, siinä ne häll' aina leyhyy. TASSO. Siis suokaa hämilläin mun täältä mennä, ett' onnessani lehdon suojaan piillä nyt saan, kuin ennen murheessani tein!
Mut Tassokin mun rikkaaks tehnyt on: Jerusalemin vallannut on meille, niin hämmästyttäin uuden kristikunnan, ja määrän ylhän, kaukaa loistavan, on rohkein, lujin mielin saavuttanut. ANTONIO. Nyt arvoituksen ymmärrän. Näin ihmein kaks seppelpäätä äsken tullessani. TASSO. Kun omin silmines näät onneni, niin toivon: hämillinen mielenikin samoilla katsein koe huomata.
Sen sijaan sai Göthe uuden nais-idealin, hilpeän, luonikkaan Christina Vulpiuksen, jonka hän vanhoilla päivillään otti lailliseksi vaimokseen. Tämä lempi innostutti häntä sepittämään m.m. onnistuneet "Römische Elegien." Pian ilmestyi Tasso, joka myös on viehättävän kaunis, mutta draamana heikko.
TASSO. Jo liian hyvin tiedän, ettei sulle sen päivän jälkeen, mi vei hänet, kukaan sun puhdast' iloasi korvannut. Kuink' usein rintaani se viilsi, usein sai lehdon rauha kuulla tuskani! Ah, huusin, siskolleko yksinään lie suotu kallis olla kalliilleni! Muu kukaan eikö luottamustansa siis ansainne, muu sydän eikö niin kuin hänen syki? Sammuiko jo äly ja henkevyys?
Vain tänään vapaus suokaa mulle, jotta taas mun selkeneisi sieluni! Ma pian luo velvoitusteni taas palajan. ANTONIO. Mun epäröimään saat. Mit' osaan tehdä? Mä erhetyksen huomaan tarttuvan. TASSO. Jos mun sua uskottava on, jos suot sa mulle hyvää, niinpä toimeen saa se mitä toivon mä, min sinä voit! Mun silloin päästää ruhtinas, ja mitään en suosiostaan silloin kadota.
Ihana on teko laulunarvoinen, vaan suurta myös jälkimaailmalle säilyttää työn suuren tenho runoss' arvokkaassa. Suojasta vähän yhteiskuntamme sä tyydy myrskysäitä elämän kuin rantamalta tyynnä seuraamaan. TASSO. Tääll' enkö vasta ihmetellen nähnyt, kuin jalo urhouden palkka on? Mä tänne nuorna poikasena tulin, juur' aikaan, jolloin juhla juhlalta Ferrara maineen keskipisteeksi kohoovan näytti.
ALFONSO. Sa kaksinkertaisesti kiitoksen ansaitset kaiken! Kainoudessas meille tuot kunniata niinkuin itselles. TASSO. Kuin selvästi mä tunnenkaan, ett' olen vain teiltä saanut, mitä tuon nyt teille! Kuink' itsestään mies nuori, kokematon pusersi runon? Hänkö keksinyt on tuiman sodan viisaan ohjauksen?
Heill' ilo ja palkka olihan jo eläissään; ja meitä ihaillen kun juhlitte, osansa myöskin eläville suokaa; jo kuvani on kyllin seppelöity viherjä oksa elon osa olkoon. LEONORA. Sä kieltäydytkö? Katsohan, mi käsi sinulle ikikauniin lehvän tarjoo! TASSO. Oi, empiä mun suokaa! Enhän tiedä, kuin tämän hetken jälkeen eläisin. ALFONSO. Tuot' omaisuutta nauttein ihanaa, mi ensi hetkellä sua pelästyttää.
Suot mulle ilon harvinaisen, Tasso: sanatta aatokseni ymmärrät. TASSO. Käsistäs kallehista taakan kauniin ma halpaan päähän' otan polvistuin. Enskerran-seppelöity eläköön! Kuin seppel kaunistaakaan kainon miehen! ALFONSO. Se esikuva vain on kruunun, sua mi Kapitolioll' on kaunistava. PRINSESSA. Sua kuuluvammin siellä tervehditään; tääll' ystäväin on kiitos hiljainen.
Kas silloin vironneen mielen kaunis sopusointu sinulle kaikki soisi, mitä turhaan nyt synkeällä kiihkolla sä etsit. TASSO. Niin, ruhtinaani, siltä näyttää kyllä; mut terve olen ma, kun työhöni voin antautua, ja niin parantaa taas työni minut. Nähnyt olethan jo kauan: vapaa ylellisyys mulle ei hyvää tee. Saan juuri levossa lepoa vähimmän.
Päivän Sana
Muut Etsivät