Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Suloinen syli isosen, äidin helma hempeämpi. Puuvati. Eräs vanha mies, jolta vanhuus oli heikontanut näön ja kuulon, asui poikansa tykönä. Kun hänen koko ruumiinsa vapisi, sattui välistä että hän syödessään riputteli ruokaa päällensä, joka niin suututti hänen poikaansa ja tämän vaimoa, ettei hän enää saanut syödä heidän kanssansa, vaan sai uuninnurkkaan kivilautasella niukan ruokamääränsä.
Maan sydän yksin lyö kuin täyttymätön työ, vaikk' onkin kylläisyyttä täynnään syli. Suur' Saavuttamaton sen unelmissa on, ja luonnon kellot ikävätä soivat pois ijäisyytehen.... Ja alttarille sen se uhraa loistonsa, min hetket loivat. Soi kielet hyisen veen ja tuulikanteleen, ja tuhatluvuin lehdet lentää puista Ma niiden tuskaisaa kun kuulen laulantaa, en omaa orpouttain enää muista.
Siinä liikkui laihahko, toimelias, hyvän ja iloisen näköinen rouva, joka omin käsin poimiskeli kaikki mytyt vaunuista ja antoi ne palvelijalle ja neljälle suurimmalle pojalle; nuorin oli isän käsivarrella. «Voitko vielä pitää jotakin, Jakob?» kysyi rouva pojalta, joka seisoi siinä syli täynnä kääröjä leukaan asti.
Tän' yönä, Masinissa, ken Numidian leijonan niin kesyksi on saanut? Kun riemu joukon voittoisan viel' ympärill' ei laannut, miks valvoo, katsoo yöhön pois? Karthagon lyöjä lyötynäkö ois? Tän' yönä, Masinissa, sun täyttyy onnes runsaus, sun kuohuu maljas yli: jo vuottes kaihon, kaivattus sua vastaan aukee syli, kun Sophonisbe, armahas, Karthagon lyöjä, astuu telttahas!
Mogens astui puutarhaan yhä vain tähystellen palkonkia, kuuli oikeusneuvoksen sanovan "hyvää päivää!" käänsi päänsä ääntä kohti ja huomasi hänen seisovan ja nyykyttävän päätään, syli täynnä tyhjiä kukkaruukkuja.
Kaikki vierastus katosi, ja lämpimältä tuntui pääkaupungin avara syli, lupaavalta sen rauhaton räminä ja ihmisäänten sotkuinen melu. Jonkin kuukauden Helsingissä oltuaan Heikki alkoi huomata, että kaikki täällä oli entisestään paljon muuttunut.
Johannes!« huusi hän, ja pelastajan syli sulki uudelleen nuoren pelastetun naisen. Kummallinen tapaus häviön keskellä! Kaksi sydäntä on tavannut toinen toisensa. Klaus ja Anna olivat todistajina, mutta vaaleat, vaaleat olivat he molemmat. Kuollut oli ilmestynyt elämään; hän oli niinkuin kummitus tullut, oli saanut pelastaa lapsuutensa morsiamen. Vähän itsekkäisyyttä; paljon rakkautta.
Jos nuorukainen joutui tämän himon valtaan, työnsi hän luotansa ilomaljan, jota vanhuus, terveys ja elämänhalu kehottivat tyhjentämään: auringon loiste, kukan tuoksu oli lakannut häntä varten olemasta, suloisimman neitosen lemmenkatse, uskollisimman ystävän syli, maineen houkuttelevimmat vietteet, kaikki, jolle hänen sydämensä oli sykkinyt, oli menettänyt arvonsa hänen mielestään: hän näki poskensa kalpenevan, hiuksensa harmaantuvan, muistelematta huokauksellakaan pois pakenevaa elonsa kevättä: hän tunsi sielunsa sopusoinnun rikotuksi, sydämensä kuihtuvan, aatostensa kieltenkin höltyvän, niitä kun alinomaa, öin päivin jännitettiin yhtä ainoata päämäärää kohden; mutta sama se, olisivatpa vaikka maailman perustukset sortuneet, niin olisi hän sittenkin viimeiseen asti tähystänyt sulattimeen.
Veikko penkillä venyvi, Syli syttä hartioilla, Vaaksa muulla vartalolla, Kyynärä kyentä päässä, Kortteli kovaa nokea. Kysyi veikko vierahalta: "Mistä vieras veen takoa?" "Minä vanhin sikkojasi, Ensimmäinen emosi lapsi." Kun löyät emosi vanhan Läävähän läkähtynehen, Kuollehen kupo sylihin. Itke, itke meiän neito! Kun itket, hyvinki itke.
Sitten hän kohotti peitettä, laskeutui pitkälleen ystävänsä viereen, suuteli hänen suutaan ja kasvojaan ja pusersi häntä rintaansa vasten. Syli syliä, huuli huulta vasten hän heittää henkensä ja surun morsiona kuolee siihen ystävänsä viereen.
Päivän Sana
Muut Etsivät